JYP-Akatemia kaatui TUTOn ja Bradleyn edessä

MESTIS / Raportti
TUTOn Tommi Virtanen ei joutunut erityisemmin rehkimään.
Kuva © Timo Savela
JYP-Akatemia sai keskiviikkona vieraakseen hyvässä vireessä olleen TUTOn. Turkulaisten uusin pelaajahankinta, NHL-vahvistus Matt Bradley, sai hyvän tuntuman uuteen joukkueeseensa TUTOn voitettua ottelu lopulta lukemin 1-4.

Sarjataulukon kolmannella sijalla viihtyvä TUTO osoitti jälleen vahvat otteensa vieraskaukalossa toivuttuaan lauantaisesta tappiostaan Jokipoikia vastaan. TUTOn maalihanat aukesivat nimittäin ensimmäisessä erässä jo reilun viiden minuutin jälkeen, kun JYP-Akatemian Daniel Stumpfin jäähyn myötä vierasjoukkue pääsi ylivoimalle. Turkulaisten kokoonpanon tuorein jäsen, Matt Bradley, ohjasi kiekon Antti Virtaselle, joka vei joukkueensa johtoon.

Ensimmäisen erän loppupuolella turkulaiset pääsivät jälleen tuulettamaan. Antti Virtanen onnistui maalinteossa jo toistamiseen, tällä kertaa Derek Famularen ja Ville-Vesa Vainiolan avustamana.

Toista erää saatiin pelata puoleen väliin asti ennen kuin jyväskyläläiset onnistuivat luomaan kavennusta. Videotarkastuksen jälkeen Joonas Sammalmaan maali hyväksyttiin ja toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 1-2.

JYP-Akatemian orastava voittokulku loppui kuitenkin lyhyeen, sillä viimeinen erä meni täysin turkulaisten nimiin. Heti kolmannen erän alkuun toisen maalin syöttäjänä toiminut Derek Famulare onnistui tällä kertaa itse maalinteossa saaden apua Pasi Hirvoselta ja jo kaksi kertaa maalin laukoneelta Antti Virtaselta. Reilut viisi minuuttia ennen viimeisen erän loppua Aki Keinänen viimeisteli TUTOlle komean vierasvoiton.

JYP-Akatemian pelit jatkuvat perjantaina Tikkurilassa, kun vastaan asettuu kahden pisteen etumatkalla oleva K-Vantaa. TUTO puolestaan matkaa perjantaiksi takaisin Turkuun, jossa joukkue kohtaa Vaasan Sportin.

» Lähetä palautetta toimitukselle