JYP-Akatemia jyräsi jo ensimmäisessä erässä RoKin yli

MESTIS / Raportti
Waltteri Lehtonen iski lauantaina hattutempun.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP-Akatemia kaatoi kotonaan RoKin loppulukemin 6-1 vakuuttavan esityksen jälkeen, ja palasi kotonaan voittokantaan vaikeiden aikojen jälkeen.

JYP-Akatemia aloitti ottelun vahvasti, kun joukkue karkasi ensimmäisen kympin kohdalla jo 4−1-johtoon. Jyväskyläläiset olivat jo avausvaihdosta lähtien selvästi terävämpi ja valmiimpi joukkue, ja tämä näkyi karulla tavalla kaksinkamppailupelaamisessa ja maalien edustoilla.

Hattutempun iskenyt Waltteri Lehtonen avasi maalihanat jo kolmannen peliminuutin kohdalla, kun mies löi ylivoimalla irtokiekon häkkiin Kai Lehtisen laukauksen jälkeen.

Rokin maalivahti Paavo Hölsän epävarmuus yhdistettynä Akatemian terävyyteen kamppailupelaamisessa näkyi avauserässä karulla tavalla. Vaikka rovaniemeläiset kavensivat eron yhteen maaliin erän alun aikalisänsä jälkeen, Akatemia iski heti perään kaksi nopeaa osumaa juuri maalin edustalta. Lehtosen toisen osuman jälkeen tämä riitti hölsälle, kun Toni Eskelinen korvasi miehen maalilla.

− Vähän eilen oli jo ilmassa sitä, että alkaa olla energia lopussa, ja se näkyi tänään aika rajusti. Ollaan oltu viime aikoina niin paljon pyörien ja luistimien päällä. Tänään vastassa oli todella energinen kotijoukkue, tuntui että heillä kaikki onnistuu. Tulos näytti aika rumalta, kommentoi RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen.

Kun Juuso Pulli vielä kuritti rovaniemeläisiä erän lopussa, tauolle lähdettiin murskaavissa 5-1-lukemissa kotijoukkueen hyväksi.

− Maistuu hyvältä, saatiin pitkästä aikaa voitto kotona. Hyvä valmistautuminen peliin, tehokas alku meiltä. Haluttiin pelata neljällä sylinterillä peli läpi. Haettiin kolmea pistettä ja kaikki neljä ketjua vastasivat huutoon, kommentoi kotijoukkueen päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Neljällä sylinterillä loppuun asti

Toisessa erässä ottelun kuva jatkui pitkälti samanlaisena. RoKi sai muutamia pidempiä myllytyksiä Akatemian päätyyn, joista kotijoukkue joutui rikkomaan. Akatemian alivoima toimi kuitenkin vahvasti läpi ottelun, eikä RoKi pystynyt nousemaan erikoistilanteiden avulla peliin mukaaan.

Tasakentällisin jyväskyläläisten puolustaminen oli vakuuttavaaa. Ykkössektorin puolustaminen oli vahvaa, ja pelaajien työmoraali ihailtavaa, jättäen vierailijat melko aseettomiksi. Tämä näkyi turhautumisena, josta parhaana esimerkkinä Rokin kultakypärä Juhani Tammisen ulosajo mailan heittämisestä katsomoon.

Isäntien "liigaketju" jonka muodostivat paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Roobert Rooba, Valtteri Hotakainen ja Micke Saari, olivat läpi ottelun todella vaarallisia, ja pystyivät viemään paineen vieraiden päätyyn jatkuvasti antaen hyvää tulitukea Riku Pitkäsen tähdittämälle ykkösketjulle.

Kolmanteen erään RoKi tuli vahvalla asenteella vyöryttäen hyökkäyksiä toisensa perään Akatemian päätyyn, ja pääsi tätä kautta kokeilemaan ylivoimalla useampaan otteeseen. Akatemia puolusti kuitenkin laadukkaasti, ja Jose Kangaskorten loistava maalivahtityöskentely pitivät johdon ennallaan ja takasivat Akatemian voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle