Jukurit puhkaisi KooKoon ensimmäisen ottelupallon

MESTIS / Raportti
Oskari Setänen oli mies paikallaan nollaten kouvolalaisryhmän.
KooKoolla oli mahdollisuus Kalevankankaan lauantai-illassa napata Mestis-historiansa ensimmäinen mestaruus, mutta kotijoukkue oli eri mieltä. Jukurit onnistui pitämään kouvolalaiset nollilla vahvalla puolustuspelillään maalivahti Oskari Setäsen avustuksella ja nappaamaan ottelusarjan avausvoittonsa lukemin 3−0.

Jukurit lähti otteluun selkä seinää vasten ja se näkyi joukkueen pelaamisessa hurjana taisteluna. Ottelun alusta alkaen pelin painopiste oli vierasjoukkueen päädyssä, eikä siitä muutamaa hetkeä lukuunottamatta poikettu.

Isäntien vahva karvaaminen ja kulmapelaaminen aukaisivat sille muutamia hyviä tilanteita tehdä avausmaali, mutta Mikko Rämö oli kouvolalaismaalilla mies paikallaan torjuen muun muassa maalin takaa pompanneesta kiekosta seuranneen avopaikan patjallaan.

Lopulta Rämönkään vahva ote ei enää riittänyt, vaan Jukurit avasi maalihanansa. Ilkka Vaarasuo toimitti kiekon maalille ja Jaakko Turtiainen pääsi tökkäämään kiekon Rämön suojusten alta maaliin.

Tilannetta ennen mikkeliläispäädyssä hajosi pleksi taklaustilanteessa, mutta peliä ei ollut kuitenkaan vihelletty poikki. Tämän vuoksi KooKoo-pelaajat Rämön johdolla protestoivat osumaa rajusti, mutta eivät saaneet päätökseen muutosta.

− Pelin alku oli vaikea, mutta päästiin pikku hiljaa punnertamaan peliin mukaan paremmin ja paremmin. Sitten meidän hyökkäyskolmikko jäi ihastelemaan pleksin irtoamista ja kaveri kävi runnomassa kiekon maaliin, kouvolalaisluotsi Juha Juujärvi harmitteli.

Pleksin korjaustauon jälkeen ote säilyi edelleen kotijoukkueella, eikä KooKoo saanut ylivoimallaankaan mitään merkittävää aikaan. Avausosuman tehneellä Turtiaisella oli mahdollisuus lisätä kotijoukkueen johtoa alivoimalla, mutta laukaus suuntautui ylivoimahyökkäyksen päätteeksi ohi maalin.

Lehdon ulosajo viimeinen naula arkkuun

Toisen erän alkukaan ei vierailijoille tulosta tuonut, vaikka se pääsi aloittamaan erän ylivoimalla. Kotijoukkue puolestaan käytti erikoistilanteessa hyväkseen, kun sellainen tarjoutui.

Marlo Koposen kuluttaessa jäähypenkkiä laukoi Toni Hyvärinen Toni Jalon upeasta poikittaissyötöstä kauden ensimmäisellä pudotuspeliosumallaan isännät kahden maalin karkumatkalle.

Tämän jälkeen myös kouvolalaisille aukesi omat tilaisuutensa iskeä kavennusosuma, mutta Jukurit pakotti vierailijan vetämään kaukaa, eikä päästänyt heitä parhaisiin vetosektoreihin. Jukurit puolestaan käänsi peliä vahvasti ja pääsi kokeilemaan maaliedustaltakin.

− Kiistatta Jukurit oli tänään hyvä. Se teki kovasti töitä, taisteli ja sai sitä kautta myös hyökkäyspelin virtauksen itselleen edulliseksi, Juujärvi totesi.

Erätaukosummerin soitua nähtiin myös pieni painiottelu, kun Jesse Jyrkkiö ja Pentti Nöyränen ottivat miehestä mittaa. Kummallekin tuomittiin tilanteesta 2+2-minuuttiset, joten päätöserä aloitettiin tasalukuisina.

Kolmannen erän alkuun KooKoo tuli vahvasti, ja sai muutamia tilanteita jukurimaalille, mutta Oskari Setänen ei ollut yllätettävissä. Oula Palve puolestaan sai vahvan yksilösuorituksensa päätteeksi loistavan paikan, mutta Rämö ehti vanhanaikaisen eteen.

Lopullinen niitti ottelulle tuli Nico Lehdon lennettyä suihkun puolelle Jesse Rohtlan päähän kohdistuneesta taklauksesta. Rohtla poistui talutettuna kaukalosta tällin jälkeen, eikä enää palannut peliin.

Viiden minuutin ylivoima ei ollut ottaa tuulta purjeisiin lainkaan, mutta lopulta Pasi Järvisen viivalaukaus löysi tiensä Rämön selän taakse.

Osuman jälkeen KooKoo ei saanut enää kunnollista kiriä aikaan, vaan Jukurit pystyi vahvalla keskialueen tukkimisella pitämään vierailijat poissa maalipaikoilta ja kääntämään pelin kohti kouvolalaispäätyä.

Lopussa tunteet vielä kuumenivat, kun jo aiemmin nyrkkejään heilutellut Nöyränen ajoi maalinedushässäkkään aiheuttaen pientä kalabaliikkia. Jani Forsström puhui tilanteesta itselleen vielä pelirangaistuksen käytöksestä, mutta se ei tilannetta enää muuttanut, vaan Jukurit nappasi finaalisarjan avausvoittonsa lukemin 3−0.

− Oli ehjä 60-minuuttinen meiltä. Vähän KooKoo pääsi keskivaiheessa mukaan peliin, mutta kolmannessa erässä oltiin taas hyviä ja tylyjä, kehui Jukurit-valmentaja Antti Pennanen suojattejaan.

− KooKoolla on tässä nyt vaikea paikka, kun on katkopelejä. Meillä ei ole tässä mitään hävittävää, mutta kyllä sellainen viesti nyt sinne annettiin, että tuskin ne täällä enää voittaa, Pennanen jatkoi.

Ottelusarjan viides peli pelataan maanantaina Kouvolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle