Pitkänen tasaisen kamppailun kirkkain tähti

MESTIS / Raportti
Riku Pitkänen oli kotijoukkueen avainpelaaja illan ottelussa.
Kuva © Antti Varonen
Perjantai-iltana Mikkelissä nähtiin loppuun asti jännittävä pudotuspelikamppailu, kun Jukurit otti niukan voiton Kajaanin Hokista maalein 3-2.

Ottelussa molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. Avauserässä Jukurit oli hallitsevampi osapuoli, mutta toisessa erässä myös Hokki heräsi taistelemaan kamppailun voitosta.

− Lähdettiin hyvin liikkeelle ja ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Toisessa taas Hokki hallitsi, mutta kolmas oli tasainen erä ja se kääntyi lopulta meille ylivoimamaalilla, Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi.

Jännittävä sarjan kolmas ottelu ratkesi lopulta kolmannessa erässä, kun Jukureiden Riku Pitkänen nousi ratkaisijaksi ylivoimalla.

Isännät johtoon salama-alulla

Jukurit sai otteluun loistavan alun, sillä se siirtyi johtoon vain seitsemän sekunnin pelin jälkeen, kun Miikka Männikkö laukoi kiekon maaliin Oula Palven esityöstä.

Kajaanilaisten jalat olivat jääneet bussiin, sillä Hokki joutui tyytymään ensimmäisessä erässä roiskimiseen ja oli potkun jäljessä mikkeliläisiä jokaisessa tilanteessa.

Hokin tilannetta ei yhtään helpottanut se, että joukkue joutui kahdesti alivoimalle. Jukurit rokotti kajaanilaisia kovalla kädellä, kun Pitkänen siirsi kiekon maaliin Anthony Guttigin oivaltavasta syötöstä.

− Ensimmäistä kiinnitystä lähdettiin hakemaan, sitä ei nyt tällä kertaa saatu. Ottelusarja on 3-0 ja huomenna jatketaan Kajaanissa, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Hokki sai juonesta kiinni

Toisen erän alku lähti puolestaan Hokin merkeissä liikkeelle. Ensin Niko Saarenpää laukoi kajaanilaiset tarkalla laukausella maalin päähän, jonka jälkeen Saku Mäenalanen tasoitti lukemiksi 2-2.

Ottelun puolenvälin paikkeilla vaihdettiin myös iskuja, kun nuori lupaus Jesse Puljujärvi sai kokea kovuutta Jani Forsströmin toimesta maalineduskahakassa.

Hokki jatkoi kovaa paineistustaan, jonka vuoksi Jukureiden puolustus olikin ajoittain helisemässä. Hiljalleen peli muuttui kuitenkin molempien joukkueiden osalta tarkemmaksi, eikä maaleja enempää toisessa erässä nähty.

"Voitto oli pienestä kiinni"

Kolmanteen erään Jukurit lähti sisuuntuneena. Mikkeliläisille tarjoutuikin hyviä maalipaikkoja ja muun muassa Roope Hämäläinen joutui toteamaan Timo Niemen paremmakseen.

Lopulta Niemi joutui antautumaan, kun Jukurit siirtyi 3-2-johtoon ylivoimalla samalla, kun Hokin alivoimapelaaja oli hakemassa itselleen uutta mailaa.

Hienon kuvion päätti lopulta kahden maalin mies Pitkänen, johon syöttäjäksi merkittiin kukas muu kuin Guttig.

− Nukutaan, syödään ja levätään ja huomenna klo 17.00 on taas uusi peli, Laukkanen päätti.

Ottelun viimeisillä minuuteilla Riku Toivon laukaus oli lähellä päätyä maaliin. Kajaanilaisten ponnistelut tyssäsi kuitenkin Mäenalaisen ottamaan jäähyyn.

− Jos joku pohti sitä, että onko joukkueet väsyneitä, niin ei ollut. Kova ja vauhdikas kamppailupeli tänään. Voitto oli pienestä kiinni, Pennanen tuumasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle