Jukureille helppo voitto

MESTIS / Raportti
Jukurit oli tyly isäntä vihreäpaitaiselle vierasjoukkueelle ja laukoi taululle lukemat 5-0 (1-0,3-0,1-0). Ottelu ratkesi toisessa erässä Jukureiden iskiessä kolmesti ja vajaamiehisen FPS:n selkäranka katkesi. Jukureiden hahmot olivat kahdesti osuneet Lauri Kinos ja Tomi Lindfors.

FPS:n päävalmentaja Karri Kivi sai jobinpostia jo aamulla ennen Mikkeliin
lähtöä.

- Bluesista lainassa ollut Mika Korhonen ilmoitti ennen lähtöä ettei pysty pelaamaan aivotärähdyksen vuoksi. Kauhea puhelinrumba päälle ja KOO-VEE
antoi Tuukka Poikosen lainaksi. Suuri kiitos Ari Jortikalle, todella hieno
ele! Kiitos myös Poikoselle, sillä hienosti poika tänään taisteli, Kivi
jakoi tunnustusta.

Toinen erä kohtalokas Forssalle

Forssa aloitti ottelun hienoisella hallinnalla ja se pääsi kokeilemaan
Jukureiden maalivahdin Eero Väreen virettä muutaman kerran Oskar Essenin ja Tuomas Koskisen toimesta, mutta Väre sai tällä kertaa peliin paremman alun
kuin Salamat-pelissä.

Jukureiden avausmaali oli lähellä Antti Laakson ja Petri Lehtosen näppärän
syöttelyn jälkeen, mutta Lehtosen viimeistely ei onnistunut. Kotiyleisö
pääsi tuulettamaan avausmaalia ajassa 15.16 Tomi Lindfors veivatessa
FPS-puolustuksen solmuun ja nostaessa kiekon hallitusti maaliin. Tuomo
Kortelaisen haparoinnin jälkeen Ossi Häkkinen pääsi yrittämään tasoitusta,
mutta tuloksetta.

Ensimmäisen erän lopussa Tuomas Koskinen ja Pekka Rautio luistelivat samaan aikaan jäähylle ja Jukurit pääsi aloittamaan toisen erän kahden miehen
ylivoimalla. Laakson hyvä syöttö tavoitti maalin edestä Andreas Sundinin ja tämä laukoi kiekon rystyllä verkkoon. Anssi Laitisella ja tolppaan
laukoneella Kai Öhbergillä oli tilaisuus lisätä Jukureiden maalitiliä.

Juuri ennen ottelun puoliväliä nähtiin lopullinen ratkaisu Lauri Kinoksen
laukoessa 3-0. Lehtonen jätti kiekon hyvin taakse ja Kinos laukoi ensin päin
Poikosta, mutta ehti tyrkkäämään irtokiekon sisään. Erän lopussa Kinos
laukoi voimalla kiekon maalin kattoon ja taululla oli 4-0.

Viimeisessä erässä FPS väsyi ja tämä näkyi jäähyilynä, sillä joukkue sai
kuusi kahden minuutin jäähyä. Jukureiden ylivoima pyöri ajoittain
näyttävästi, mutta Poikonen kesti maalilla. Jukurit pääsi yrittämään maalia myös rangaituslaukauksella, mutta Lindforsin yritys jäi ponnettomaksi. Ottelun lopussa Lindforsin löysä laukaus lipui Poikosen suojien kautta maaliin ja taululla olivat loppulukemat 5-0.

FPS-pelaajista Joni Kujala istui päätöserässä kolme jäähyä ja Jarno Kantelus
haki tappelukaveria Tuomo Kortelaisesta, mutta Kortelainen piti päänsä
kylmänä ja Kantelus palkittiin pelirangaistuksella. Jäähyistä huolimatta
Karri Kivi jakoi kehuja päätuomari Leppäselle.

- Olen seurannut Leppästä jo pitkään ja mielestäni siinä on meillä seuraava
huipputuomari. Kanteluksen tilanteessa Leppanen ei nähnyt tilanteen alkua.
En muista kuka jukuripelaaja siinä oli, mutta ei pidä lähteä haastamaan, jos
kantti ei riitä lähteä mukaan. Rantasen kymppi tuli myös helposti, sillä
huusi vain että kiekko osui lapaan, Kivi arvioi.

Bäärnhielm debtoi, Väreelle nollapeli

Jukurit pelasi FPS-pelissä kurinalaisesti ja maalipaikat käytettiin hyväksi
hyvällä prosentilla. Ykkösketju Laakso-Lehtonen-Sundin iski kolme maalia ja
sai jatkuvasti painetta vastustajan päätyyn. Lauri Kinos oli kentän hahmo
tehoilla 2+1 ja etenkin ylivoimalla Kinoksen laukaus on melkoinen pelote.
Kinos on sarjan tehokkaimpia puolustajia tehoilla 14+15.

- Kinoksella on hyvä kuti ja pojat pyrkivät käyttämään sitä hyvin etenkin
ylivoimalla ja hyvä näin, Jukureiden päävalmentaja Reijo Ruotsalainen
kiitteli

Eilen joukkueeseen liittynyt puolustaja Patrik Bäärnhielm oli varmasti illan
seuratuin jukuripelaaja. Mies pelasi lyhyitä vaihtoja ja selviytyi illasta
ilman virheitä. Tilastoihin merkittiin yksi kahden minuutin jäähy
leikkaamisesta.

- Olen ihan tyytyväinen. Uusi maa, uusi sarja ja lyhyt aika tulla sisään
joukkueeseen. Alussa katseli hiukan kuinka pelataan, mutta ok suoritus,
arvioi Ruotsalainen.

Maalivahti Eero Väre debytoi Jukureissa Salamat-pelissä, mutta luisteli
vaihtoon kahden päästetyn maalin jälkeen. FPS-pelissä SaPKo-kasvatti torjui kuitenkin varmasti.

- Vähän tuli tänään vetoja, mutta ne mitä tuli niin hoiti varmasti, "Reksa"
arvioi.

Jukureissa ei heikkoa lenkkiä FPS-pelissä löytynyt ja myös valmentaja oli
tyytyväinen joukkueen esitykseen.

- Haettiin tasapainoista peliä ja onnistuimme siinä. Tiedettiin kaverin
pyrkivän vastahyökkäyksiin ja pyrimme kontroloimaan keskialuetta ja
onnistuimme siinä. Ehkä sorruttiin välillä näpertelyyn ja peli kaipaisi
lisää suoraviivaisuutta. Tyytyväinen olen voittoon, mutta pyritään
unohtamaan tämä ja keskitytään seuraavaan peliin, jatkoi Ruotsalainen
arviointia.

Vierasjoukkueen paras oli ehdottomasti hyvin pelannut KOO-VEE-laina
Poikonen. Kenttäpelaajista puolustaja Tuomas Kauti väläytteli, mutta pelätty
ykkösketju oli Jukureita vastaan todella vaisu. FPS:n ylivoimapeli oli
todella tehotonta ja se ei ylivoimalla saanut kiekkoa edes kunnolla
Jukureiden alueelle.

Kivi ei joukkuettaan tuominnut selvästä tappiosta huolimatta.

- Ennen peliä pyysin taistelua ja en pettynyt. Pientä miinusta jäähyistä,
mutta sapiskaa ei tarvitse antaa. Tiesimme ennen peliä olevamme selviä
altavastaajia ja niin myös kävi, Kivi tunnusti.

Jukureilla on edessä tiivis viikonloppu, sillä huomenna se kohtaa TV-pelissä TuTon ja sunnuntaina Kalevankankaalle saapuu Kiekko-Vantaa. FPS matkaa
lauantaina Sportin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle