Jukurit turnausvoittoon loistaen ja hölmöillen

MESTIS / Raportti
Vantaan turnauksen voitto oli tarjolla sille, joka säilyttää hermokontrollinsa. Kumpikin joukkue epäonnistui. Maalivahdit eivät sen sijaan epäonnistuneet, kun ratkaisua haettiin peräti yhdeksän parin verran rangaistuslaukauskilpailussa. Iivo Hokkasen tarkka kuti päätti lopulta taiston.

Jukurit oli Vantaan turnauksessa viiden erän ajan vakuuttava varsin valmiin ja tasapainoisen näköisten esitysten jälkeen, mutta turnauksen voitto tuli vasta vaikeuksien jälkeen.

Ilman suurinta tähteään, keskinkertaisesti perjantaina esiintynyttä Dick Tärnströmiä esiintynyt ruotsalaisvieras AIK oli loppuottelun alussa kankea ja vaisu. Ahnas Jukurit karkasi neljän ylivoimamaalinsa myötä ansaitusti jopa 4-1-johtoon, kun ruotsalaiset turhautuivat tilanteeseen ja tuomaritoimintaan. Useita nahisteluja sisältänyt ottelu oli kokemattomalle päätuomarikaksikolle Jukka Virta – Anssi Salonen vähintäänkin haastava, mutta raitapaidat selvisivät puhtain paperein.

Lopussa Jukurit oli menettää lähes varman voiton Kari Makkosen suojattien keskittymisen karattua täysin vääriin asioihin. Kun mikkeliläiset ottivat Jussi-Mikko Makkosen ja Kory Bakerin johdolla hölmöjä rangaistuksia, jo sillassa ollut AIK sai ylivoimien myötä otteen täysin. Tukholmalaiset nousivat huikeasti viiden viimeisen minuutin aikana 4-1:stä 4-4:ään ja tekivät kirin kaikki osumansa pelattuaan ilman maalivahtia.

Rangaistuslaukauskilpailussa toisen parin Tero Kettunen ja upean harhautuksen jälkeen Patrik Bergström onnistuivat. Sen jälkeen jukurivahti Ari Reunanen ja AIK-veskari Fredrik Holmgren antoivat kenttäpelaajilla mahdollisuuden harjoitella rangaistuslaukauksia pitkän kaavan mukaan. Tarpeen harjoitus olikin, sillä maalintekoyritykset olivat molemmin puolin varsin vaisuja. Lopulta Iivo Hokkanen pelasti Jukureille turnausvoiton.

Ensimmäisessä erässä mikkeliläiset olivat kaikkein selvimmin vastustajaansa edellä, vaikka erä päättyi Jukureille ainoastaan maalein 1-0. Liikkuvampi ja kaiken kaikkiaan terävämpi Jukurit sai vyörytettyä tilanteita varsin suoraviivaisesti ruotsalaismaalille kaikkien neljän ketjun voimin.

Eniten sai aikaan Hokkasen johtama ykkösketju, joka värkkäsi ainoan maalin. Kory Bakerin tekemän täydellisen maskin ansiosta puolustaja Erkka Leppäsen kuti upposi maaliin.

Asplundin ketjulle kolme osumaa

Heti toisen erän alkuun Jussi-Mikko Makkonen räväytti komealla kudillaan tilanteeksi 2-0. Pelillisesti Jukurit kuitenkin menetti hyvän otteensa, ja Rasmus Ericssonin ylivoimaohjaus kavensi tilanteen.

Erän loppu oli hyvin sekava ja rikkonainen. Turo Asplundin ketju nousi ratkaisurooliin, kun Asplund ja edellisen maalin viimeistellyt Makkonen syöttelivät Tero Kettusen ujuttamaan nopean hyökkäyksen päätteeksi 3-1-maalin.

AIK:ta kehnosti sujunut kamppailu turhautti sen verran, että Johan Adolfsson hölmöili itselleen maalinedusruuhkasta ottelurangaistuksen. Pari ruotsalaista myös joutui jättämään kaukalon tällien jälkeen.

Adolfssonin ottaman rangaistuksen aikana puolustaja Leppänen laukoi suoraan pakkiparinsa Ilkka Kallioisen syötöstä neljännen jukuriosuman. Pian perään Makkonen kolisutteli maalirautoja.

Jälkipolville saatiin jotain kerrottavaa, kun kumpikin yritti pelata enemmän kovaa peliä kuin kiekkoa, ja yhtäkkiä Jukurit jäi yksin hölmöileväksi osapuoleksi.

Henrik Eriksson kavensi 4-2:een takatolpalta kuudella kolmea vastaan ja Mikael Östergren iski seuraavan AIK-osuman Jonas Westerlingin upean oivaltavasta syötöstä. Upea kiri huipentui tasoitukseen, kun Andreas Jungbeckin sutaisu löysi ruuhkan läpi tiensä jukurimaaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle