Jukurit tehokas ylivoimalla

MESTIS / Raportti
Jukurit kuritti Ahmoja neljä kertaa ylivoimalla ja puolusti tarkasti jättäen Ahmat Kalevankankaan TV-ottelussa nollille 5-0 (3-0, 2-0, 0-0) numeroihin päättyneessä ottelussa.

Jukurit joutui lähtemään Mestiksen historian ensimmäiseen TV-otteluun hieman varamiehisenä. Joukkueen tärkeät pistenikkarit Antti Laakso ja Mikko Hakkarainen loukkaantuivat lauantaina Kuopion reissulla ja puolustuksen tukipilari Tommi Kovanen viime ke:na kotijäällä Sportia vastaan. Loukkaantuneita paikkaamaan oli A-junioreista nostettu 17-vuotias Iivo Hokkanen, joka pelasikin kelpo ottelun ykköskentässä.

Ahmojen maalissa taas pelasi mielenkiintoinen tuttavuus, kun Porin Ässissä niukalle peliajalle jäänyt Antti Jokela hakee kahden ottelun ajan pelituntumaa Ahmoista. Viime kaudella Jokela torjui kiekkoja UJK:n maalissa. Tänään Jokelan otteissa oli parantamisen varaa ja pari maalia voidaankin laskea hänen piikkiinsä

Vauhdikkaasti liikkeelle

Avauserässä riitti vauhtia puolin ja toisin. Tosin maaleista vastasi vain kotijoukkue, vaikka 3-0 -johto maistui erätauolla kahvikupposen ääressä hieman liikaa Jukureita mairittelevalta.

Heti avausminuutin jälkeen oli molemmilla tilaisuutensa siirtyä johtoon. Ensin kotijoukkueen Niko Kantelinen vapauttaa Tuomo Jormakan tekopaikkaan maalin edustalle. Jormakka kuitenkin nostaa kiekon ohi. Samantien onkin jo paikka toisessa päädyssä, kun Ahmojen Joni Hakonen pääsee kiertämään maalin edustalle. Jukurivahti Tommi Nikkilän loistava heittäytyminen säilyttää maalin koskemattomana. Ahmojen ykköskentällä on vielä pari makoisaa paikkaa, mutta sitten tapahtuu käänne. Ahmat turhautuvat Jukureiden kyydissä ja alkaa jäähyily. Tuomari Jari Levosen pilli oli tänään herkässä, eikä Ahmat pystynyt hillitsemään otteitaan.

Markus Juvakosken ja Olli Korkeavuoren istuessa jäähyllä ajassa 4:43 Jukurien Samuli Piiroinen syöttää maalin takaa Kanteliselle, joka aloittaa karkelot. Minuutti tästä ja Tero Koponen ampuu b-pisteiden välistä helpon näköisen lirun kohti maalia ja kiekko livahtaa Jokelan harmiksi sisään. Tilanteessa ei ollut maskia ja tämän saa Jokela ottaa täysin omaan piikkiinsä.

Erän vanhetessa Ahmat hieman piristyy ja saavat otetta pelistä. Lehtisen johtama 2-kenttä rakentaa parhaat paikat, mutta Nikkilä pitää maalinsa puhtaana. Jäähy sotkee jälleen Ahmojen kuvioita erän puolivälissä. Tällä kertaa Ahmat puolustaa tarkasti, eikä Jukureille juuri avaudu tilaisuutta lisätä johtoaan. Sen sijaan jäähyn jälkeen on Jani Tuomisella muutama huippupaikka, joissa hän pääsee tykittämään siniseltä. Nikkilän kilpi ja hanska ovat kuitenkin vuoroin laukausten tiellä.

Jukureiden kolmas maali syntyy ajassa 15.41, kun Ilkka Kallioinen avaa loistavasti omalta siniseltä pystyyn kiirehtivälle Piiroiselle, joka ohittaa tarkalla laukauksella Jokelan. Erän lopulla Levosen pilli soi vuorostaan kotijoukkueelle pari kertaa aivan aiheesta ja Ahmoilla on tilaisuutensa kavennukseen. Vierasjoukkue kuitenkin hukkaa kahden miehen ylivoimansa turhaan kiekon siirtelyyn ja Nikkilä pääsee maalissa helpolla.

Ahmat taistelee vielä

Ahmojen jäähyily jatkuu myös toisessa erässä. Vierasjoukkueen onneksi puolustupeli toimi ajoittain hienosti, eikä Jukurit päässyt kontrolloimaan peliä aivan mielin määrin. Ajassa 26:20 Ahmat pääsee ehkä lähimmäksi maalia tänään. Pasi Tammisen kova laukaus sinisen alta kilahtaa pystytolppaan.

Kim Sjöblomin istuessa jäähyllä Jukurit rankaisee neljännen kerran. Nähdään illan komein maali, kun Ville Hyrkäs syöttää siniseltä b-pisteellä odottavalle Petri Lehtoselle, joka jatkaa keskelle Kanteliselle ja kiekko on alakulmassa. Ahmat ansaitsee pian tämän jälkeen jälleen pari jäähyä ja seuraukset olivat arvattavissa. Ajassa 31:54 Pasi Järvinen ampuu siniseltä ruuhkaan ja kiekko livahtaa verkon perukoille.

Erän lopulla Ahmat on jälleen aktiivisempi osapuoli, mutta varsinaisiin maalipaikkoihin ei kummallakaan ole tilaisuutta. Erätauolle mennään kotijoukkueen murskajohdossa, eikä kolmannelta erältä enää paljoa odoteta.

Vääntöä

Päätöserä menee odotetusti vääntämiseksi ja ottelun tempo laskee selvästi. Jukurit ottaa erän alkuun muutaman turhan jäähyn ja Ahmat pääsee näin erään paremmin mukaan. Jukurit kuitenkin puolustaa uhrautuvasti ja J-P Loikas on ainoa, jolla oli tilaisuutensa rikkoa kuparinen.

Erän lopulla Ahmat yrittää vimmatusti avata maalitiliään Jukurien tyytyessä puolustamaan tarkasti keskialueelta alkaen. Pari minuuttia ennen loppusummeria Ahmojen Janne Lehtinen ja Markus Juvakoski ovat maalin edestä sohia kiekon sisään, mutta Nikkilä torjuu vaivoin tilanteen. Jani Bäf pääsee vielä tykittämään siniseltä, mutta Nikkilän jalkatorjunta on komeaa katseltavaa. Viimeisellä minuutilla Ahmat pelaa vielä kuudella neljää vastaan, mutta tilanteet ajautuvat kulmiin ja maalisarakkeeseen jää nolla.

Jäähypenkiltä ei pelejä voiteta

Ahmat joutui tänään karvaasti kokemaan sen vanhan faktan, ettei jäähyily tuo pisteitä. Tämä sääntö pitää kutinsa erityisesti Jukureita vastaan. Jukurit puolusti riittävän tarkasti ja Nikkilä pelasi loistopelin. Näitä tukipilareita ei Ahmat kyennyt horjuttamaan. Jukurit on erittäin tehokas joukkue ylivoimalla ja maalintekijöitä löytyy laajalta rintamalta.

Totuuden nimissä täytyy kuitenkin todeta, ettei Ahmat tänään aivan niin paljoa heikompi joukkue ollut, mitä numerot osoittavat. Jukurit onnistui hyödyntämään erikoistilanteet ja Ahmat ei. Lisäksi kotijoukkueen maalivahtipeli oli tänään pari pykälää kovemmalla tasolla. Ahmat kuitenkin joukkueena taisteli kokonaisuutena todella hyvin, eikä joukkue alistunut missään vaiheessa selvistä numeroista huolimatta. Mikkeli on perinteisesti hankala paikka vierasjoukkueelle ja erityisesti tänään yli 3000 -päisen yleisön edessä lähtökohdat eivät olleet helpot. Ahmojen turhautuminen saattoikin johtua pienestä jännityksestä onnistumisten puuttuessa.

Ahmojen valmentaja Janne Tormonen antoi kuitenkin tunnustusta joukkueelleen.

- Olen tyytyväinen, sillä ryhmä taisteli tänään hyvin. Joskus tämä tuo hedelmää, mutta joskus ei.

- Emme päässet tänään aivan huippupaikoille ja jäähyihinhän meidän pelimme kaatui.

Kotijoukkueen Risto Dufva oli varovaisen tyytyväinen.

- 5-0 -voitto tietenkin lämmittää mieltä.

- Tempo ei ollut aivan meidän normaalia peliä. Viime lauantain peli painoi vielä jaloissa.

- Kyllähän tämä aika ajoin oli hyvää Mestis-viihdettä.

Jukurit matkustaa nyt viikolla Latviaan, jossa he pelaavat viikonloppuna Continental Cupin toisen kierroksen osaturnauksen. Seuraavan kerran Jukurit pelaa Mestistä ensi viikon keskiviikkona Hermestä vastaan Kalevankankaalla. Ahmat matkustaa lauantaina sarjajohtaja Kiekko-Vantaan vieraaksi.

Kentälliset

Jukurit

Hokkanen-Lehtonen-Piiroinen

Kiiskinen-Koponen-Sipiläinen

Kantelinen-Hytönen-Jormakka

Rahikainen-Laitinen-Siren

Hyrkäs-Hämäläinen

Kuusisto-Kallioinen

Järvinen-Tuomanen

Avikainen

Nikkilä (Vähäsalo)

Ahmat

Penttinen-Loikas-Jäske

Juvakoski-Lehtinen-Tuominen

Hakonen-Eriksson-Kolari

Bäf-Elomaa

Korkeavuori-Virta

Kaunismäki-From

Sjöblom-Tamminen

Saksinen

Jokela (Machreich)

» Lähetä palautetta toimitukselle