ILV - KÄR
LUK - TAP
IFK - PEL
HPK - TPS
WSH - MIN 1.00
ANA - SJS 4.00
NJD - ARI 19.00
PHI - NYI 19.00
COL - CHI 21.00
EDM - OTT 22.00

Jokipojat säilytti Mestis-paikkansa

MESTIS / Raportti
Joensuussa nähtiin torstai-iltana mukaansatempaava kiekko-ottelu, kun kotijoukkue Jokipojat väänsi Suomi-sarjan SHT:stä lopulta melko tiukan 5-3-voiton. Karsintasarjan viimeistä ja ratkaisevaa peliä Mehtimäellä seurasi 2852 katsojaa, mikä osaltaan kertoo pohjoiskarjalaisen kiekkokulttuurin vahvuudesta.

Jokipojat varmisti Mestis-paikkansa käytännössä toisen erän vahvan peliesityksensä ansiosta. Seinäjokelainen SHT nimittäin piti joensuulaisia ahdingossa koko ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen ajan, johtaen avauserän jälkeen luvuin 1-2. Kotijoukkue hoiti toisen erän kuitenkin tyylipuhtaasti 3-0, minkä jälkeen kolmannen erän periksiantamattomuus ja taistelu pitivät seinäjokelaiset takaa-ajoasemassa loppuvihellykseen asti.

Jokipojat on koko karsintasarjan ajan elänyt tai kuollut ykkösketjuksi kohonneen Tapio Ahtosen johtaman kolmikon mukana. Ketju Sami Puruskainen - Tapio Ahtonen - Jani Keränen oli tässäkin ottelussa omaa luokkaansa. Joensuun 'punakone' pyöritti juuri toisessa erässä kotivoiton kannalta tärkeät 3-2 ja 4-2-maalit.

- Onhan tuo meidän punainen kenttä (Ahtosen kenttä) aika jumalainen tällä hetkellä, ne on kuin herhiläisiä. Kuin kusiaisparvi, kun ne tulee ja menee. Niille ei oikein ole löytynyt pitäjää, ja meidän joukkue voi aika paljon kiittää heitä, että säilyttiin. Toinen erä oli heidän näytöstä, kertoi Jokipoikien valmentaja Kari Rauhanen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Maalivahdeista Ari Reunanen oli yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta hyvä torjuen 39 laukausta, joukossa muutamia tärkeitä pelastuksia. Matti Höylä ei ollut ehkä parhaimmillaan, tosin hän ei saanut riittävää tukea muulta joukkueeltakaan. Höylä oli kiekon tiellä 29 kertaa, mutta joutui kaivamaan pelivälineen selkänsä takaa viidesti.

Ensimmäinen erä vierailijoille

lehdistötilaisuus

Huojentuneet valmentajat puheliaina kauden päätteeksi
[lue lisää]

SHT ei ollut matkustanut Joensuuhun asti millään pihapeliasenteella. Sen huomasi myös liki kolmetuhatpäinen joensuulaisyleisö ottelun ensimmäisessä erässä. Seinäjokelaiset saivat kotijoukkuetta enemmän hyviä maalipaikkoja, mihin osaltaan vaikutti myös punapaitojen tyyli heitellä riskaabeleja "toivotaan, toivotaan" -syöttöjä, ilmeisesti näyttävien kuvioiden toivossa.

Ottelun alku oli tunnustelevaa ja tarkkaa jääkiekkoa; oikeastaan vain joukkueiden ykkösketjut pystyivät rakentamaan peliä vastustajan päätyyn. Erikoistilannepelaaminen alkoi, kun SHT:n Antti Pohjolainen joutui kuuden ja puolen minuutin kohdalla pysäyttämään kotijoukkueen Topi Riutan jäähyn arvoisesti. Vierailijat pääsivät kuitenkin alivoimalla heti ylivoimahyökkäykseen Ahtosen kenttää vastaan, mikä johti Jokipoikien Joni Kotilaisen ottamaan estämisjäähyyn ja pelaamiseen tasavajaalla.

SHT:n terävä ote palkittiin yhdeksän minuutin jälkeen, kun Jaakko Kolari viimeisteli hyvin rakennetun hyökkäyksen jälkeen ottelun avausmaalin. Ja kuinka ollakaan, vierailijoiden ote lipsui heti sen paljonpuhutun maalin jälkeisen vaihdon aikana, kun karsintasarjan ajan varjojen mailla vaeltanut Topi Riutta tasoitti Juhana Revon ja Mikko Vannisen syötöistä.

Kotiyleisön äänijänteet hiljenevät kuitenkin jälleen vain minuutti Riutan maalista. Nyt edellisissä otteluissa hyvin selviytyneelle maalivahti Ari Reunaselle sattui musta hetki, kun hän löi avausyrityksessään kiekon suoraan SHT:n Antti Uiton lapaan. Uitto kiitti ja siirsi mustan takaisin Reunaselle - tai tarkemmin sanoen verkkoihin tämän selän taakse.

Erätauolle mentiin lukemin 1-2, ja kotijoukkueen pukukopissa riitti miettimistä. Kari Rauhanen antoi myös tunnustusta SHT:n hyvälle ensimmäiselle erälle:

- Ensimmäinen erähän oli ihan sitä, mihin me Seinäjoella kaaduttiin. Seinäjoki loi mahtavia 3-2-hyökkäyksiä, meidän kaikki kolme hyökkääjää pelasi syvään. Ja kun Seinäjoki lähtee hyökkäämään kuin nuha nenästä, oltiin aika pississä siinä välillä.

Punakone iskee

Toiseen erään jäälle luisteli aivan erinäköinen kotijoukkue. Tapio Ahtosen johtama ykkönen dominoi kaukaloa jo aloituskiekosta lähtien, mutta tasoitusmaalista vastasi kuitenkin ensimmäisen erän tavoin joensuulaisten kolmosvitja. Nyt viimeistelijän tittelin sai jo ensimmäisen maalin syöttänyt Mikko Vanninen, joka palkittiinkin ottelun jälkeen punapaitojen parhaana pelaajana.

Joensuulaisten peli-ilo jatkui tasoituksenkin jälkeen. SHT:n Jaakko Kolarin istuessa kakkosta kiinnipitämisestä näytti Ahtosen johtama Jokipoikien ylivoimaviisikko osaamistaan. Puolustaja Atte Valli levitti siniviivalla oivallisesti toiseen laitaan Joni Kotilaiselle, jonka lämäriin ehti väliin Jani Keränen. Näin Mestis-paikastaan taistellut kotijoukkue meni 3-2 johtoon, ja tuo johtoasema säilyikin sitten loppuun asti.

Ajassa 32.53 Ahtosen johtama 'punakone' säväytti Mehtimäen halliväkeä oikein olan takaa. Puruskainen ja Ahtonen pelasivat hienosti tuhannen euron maalintekopaikan Jani Keräselle, joka vei tällä kaudella hyvin pelannutta Matti Höylää kuin nättiä tyttöä latotansseissa ja sijoitti pelimerkin vuorenvarmasti häkkiin.

SHT:n vaikeuksia lisäsi entisestään toisessa erässä sattunut valitettava loukkaantuminen, kun joukkueen kapteeni Tero Järvelä kaatui laitaa vasten ja teloi kätensä.

- Kaveri rupesi toisessa erässä kääntämään nopeammin, keskialueella lyötiin päätä seinään. Järvelältä meni käsi poikki. Tommosta sattuu jääkiekossa, se ottaa ja antaa. Minkäs sille mahtaa, totesi SHT:n käskijä Nicklas Hudd.

SHT:n kiri ei riitä

Kolmannen erän ensimmäisestä kymmenminuuttisesta jäi kaiken kaikkiaan lattea kuva. Kaukalossa tyydyttiin lähinnä pelailemaan, vaikka sähinääkin nähtiin Jokipoikien Jani Lahtisen ja SHT:n Antti Uiton rähistessä itselleen kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta. Mutta kuten Rauhanenkin totesi, kolmas erä oli jokseenkin tasapaksua puurtamista.

Erän puolen välin tienoilla pelailusta turtunut kotiyleisökin sävähti jo hereille, kun seinäjokelaiset onnistuivat kaventamaan vaarattoman näköisen tilanteen jälkeen. SHT:n Mikko Nevala nousi laidasta ylös, kiersi maalin ja yritti hienosti vanhanaikaista, mutta Reunanen ehti vielä tuohon tilanteeseen. Miikka Kuusela nousi kuitenkin maalille, löi irtokiekon sisään ja sytytti suomisarjalaiset vielä raivokkaaseen takaa-ajoon.

SHT:n tasoitus oli erittäin lähellä jo reilun minuutin päästä kavennuksesta seinäjokelaisten kakkosvitjan rellestäessä Jokipoikien maalilla. Lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin kentän toisessa päädyssä hieman myöhemmin, kun Lauri Heinonen onnistui tasavajaalla pelattaessa kasvattamaan kotijoukkueen johdon taas kahteen maaliin: 5-3.

Vierailijat yrittivät aikalisän ja ylimääräisen kenttäpelaajan turvin hakea puuttuvia maaleja, mutta kotijoukkue maalivahti Reunasen johdolla kesti lopun tukalat tilanteet. Paremmalla tuurilla SHT olisi kaventanutkin, mutta tasoittaakseen sen olisi täytynyt tehdä jo pienoisia taikojakin.

SHT taisteli torstaina hyvin ja edusti Suomi-sarjaa kaikin tavoin edukseen. Jokipoikien Mestis-rutiini oli sille kuitenkin hieman liikaa, ainakin tällä kertaa.

Summerin soitua joensuulaisyleisö palkitsi Mestis-paikan varmistaneen kotijoukkueensa kunnon aplodein. Ja mikäs oli palkitessa, tarjosihan Jokipojat jääkiekkoviihdettä ja kovaa taistelua viimeiseen peliin asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle