Paukku upotti RoKin – "Tuli sellainen olo, että taasko tätä"

MESTIS / Raportti
Jesse Paukku (keskellä) hattutemppu oli RoKille liikaa.
Jokipoikien ja RoKin kuluvan kauden kohtaamiset olivat loppujen lopuksi yksipuolinen näytös. Kaikki neljä kohtaamista menivät joensuulaisille, kun lauantainakin ärjypaidat olivat vahvempia. Tällä kertaa lukemiksi jäivät 4–1 (1–0, 1–0, 2–1).

Jokipojat vankisteli asemiaan sarjakolmosena, kun RoKi kaatui Mehtimäellä selvin numeroin 4−1. 

RoKi-valmentaja Petteri Hirvonen myönsi, että maalitta jääminen pirteästi sujuneessa avauserässä vei terän joukkueen pelaamisesta.

− Olisimme ehkä ansainneet maalin alkuun, ja se olisi ehkä piristänyt meidän pelaamistamme, Hirvonen mietti.

− Vähän lässähdettiin. En sano, että olisimme luovuttaneet, mutta paras draivi lähti pois. Tuli vähän sellainen olo, että taasko tätä, hän jatkoi.

Avauserän ainokaisen iski joensuulaisten kakkossentteri Ville Halonen, jonka kuti kimposi RoKi-vahti Toni Eskelisen hanskakädestä yläkulmaan.

− Osattiin vähän odottaakin RoKin pirteää alkua, mutta pystyttiin ottamaan se kuitenkin vastaan, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen muistutti.

Toisessa erässä RoKin bensa alkoi olla lopussa, ja isännät ottivat kuskin paikan. Peli pyörikin rovaniemeläisten päädyssä vaarallisesti jatkuvalla syötöllä.

− Alkoi tulla huonoja syöttöjä, sellaista pakotettua peliä. Sitä kautta väsyneillä miehillä pelistä ei tullut oikein mitään. Idea karkasi ja jouduttiin puolustamaan, ja oma hyökkäyspeli hävisi, Hirvonen mietti.

Isäntien sankariksi nousi lopulta hyökkääjä Jesse Paukku, jonka hattutemppu siivitti isännät jo 4−0-karkumatkalle. RoKille pientä lohtua toi Mikko Männistön kavennus.

− Ehkä ensimmäinen peli tällä kaudella, kun pelasimme kolme erää hyvin, Aaltonen sanoi.

Joensuulaisille ikäviä uutisia toi Samuel Jukurin loukkaantuminen. Mikael Edelmann tosin tuurasi häntä maalilla hyvin.

Joukkueet jatkavat loppukauden rypistystään keskiviikkona, jolloin Jokipojat isännöi Hokkia ja RoKi Hermestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle