Maaleja ja myllyjä Mehtimäen illassa

MESTIS / Raportti
Kakkua tiedossa.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Joulukuun alun pakkasta ja tuiskua pakoon Mehtimäelle tulleet jääkiekon ystävät saivat todistaa värikästä ottelua, kun Joensuun Jokipojat ja Heinolan Peliitat kohtasivat toisensa. Loppuhetkillä tulikuumaksi äitynyt ottelu päättyi lopulta numeroihin 7-2 (1-1, 4-0, 2-1).

Heti ottelun alkuhetkistä lähtien aktiivisesti kiekkoa maalille toimittanut Jokipojat sai ensimmäisen maalipaikkansa jo ensimmäisen minuutin aikana, kun kiekko pyöri jo maaliviivalla ex-jokipoika Janne Juvosen vartioman maalin luona.

Ensimmäinen maali syntyi ottelussa loistopasseja jakaneen Juuso Rajalan hienosta esityöstä, kun hän syötti myöskin hyvän pelin pelanneelle Roope Rannalle, jonka tarkka ranne oli Juvoselle mahdoton torjua. Peliitat tasoitti ottelun, kun Jani Keinänen sohi kiekon maalinedustalta verkon perukoille useamman kimmokkeen kautta.

"Tankki tyhjä"

- Kyllä meillä oli rehellisesti sanottuna tankki tyhjä, mikä näkyi varsinkin puolustupelaamisessa, analysoi Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalainen ottelua.

Perjantaina Kajaanin Hokin nollannut heinolalaislauma oli uhrannut voimansa nälkämaalle, mikä näkyi jatkuvina merkkausvirheinä oman maalin edustalla. Peli-ilonsa pitkän sivussaolon jälkeen löytänyt Rajala syötteli Peliitat kumoon varsinkin toisessa erässä, kun hän merkkautti erän aikana kolme syöttöpistettä. 

Mestiksen viime kauden parhaaksi pelaajaksi valitun Rajalan merkitys korostui varsinkin ylivoimalla, sillä pitkään ylivoimansa kanssa tuskaillut joukkue oli löytänyt aivan uudenlaisen otteen ylivoimiensa ajaksi. Jokipojat mätti toisessa erässä neljä häkkiä ja käytännössä ratkaisi ottelun aikaisessa vaiheessa.

-  Jonkinlaista ketsuppipullo-ilmiötä saatiin aikaiseksi ja pitkästä aikaa myös ylivoimamaaleja. Myöskin Rajalan kentän onnistumiset, näin me tarvitsemme näitä miehiä, että pisteitä alkaa herua. Meillä ei ollut tänään yhtään heikkoa lenkkiä, lausui kotijoukkueen tyytyväinen päävalmentaja Mikko Haapakoski. 

Peliittojen puolustuspelaaminen jätti Juvosen välillä aivan liian yksin, eikä entiseen kotihalliin palannutta vahtia voinut syyttää yhdestäkään illan maalista.

- Omassa päässä oltiin todellisissa vaikeuksissa, myösi Karjalainen.

Hanskat jäähän ja nyrkit esille

Ottelun ratkettua toisessa erässä ei kolmas erä ollut pelillisesti mikään riemuvoitto. Maaleja joukkueet tekivät vielä kolme kappaletta, mutta katsojien huomio kolmannessa erässä keskittyi tapahtumiin, jotka saivat alkunsa ajassa 58:57.

Koko ottelun ajan sääntöjen rajamailla pelannut Peliittojen Petr Stloukal esitti ruman taklauksen, jonka kohteena oli kotijoukkueen Ilmari Pitkänen. Jälkitilanne eskaloitui siihen, että Jokipoikien Martins Jakovlevs ja Peliittojen Ville-Veikko Väkeväinen viihdyttivät harvoin tappeluita nähnyttä joensuulaisyleisöä rehellisillä nyrkkihippasilla.

Tappelusta mahdollisesti koituvat jälkiseuraukset "puhuttivat" päävalmentajia.

- Älä kommentoi, oli Karjalaisen ehdotus Haapakoskelle, kun tältä tiedusteltiin mahdollisista pelikielloista. Haapakoski ei suostunut kommentoimaan asiasta mitään.

Jokipojat kohtaa seuraavaksi keskiviikkona kotonaan hegemoniaottelussa Savonlinnan Pallokerhon. Peliitat puolestaan isännöi perjantaina KooKoota.

» Lähetä palautetta toimitukselle