Uski viime minuuttien maalilla Jokipoikien sankariksi

MESTIS / Raportti
Illan sankarin kelpasi tuulettaa.
Kauden puhtaalla pelillä aloittanut LeKi kohtasi vihdoin parempansa Joensuun perjantai-illassa. Halvalla LeKi ei nahkaansa myynyt, mutta Jokipojat onnistui nappaamaan viime minuuttien maalilla kotivoiton lukemin 2-1.

Viime kaudella LeKin kaikissa keskinäisissä kamppailuissa voittanut Jokipojat jatkoi Mehtimäen jäähallissa siitä, mihin viime kaudella jäi. Lempääläläiset olivat vähämaalisessa ottelussa pitkään vierasvoiton syrjässä kiinni, mutta kotijoukkue onnistui kääntämään ottelun itselleen kolmannessa erässä.

− Tuo tapa, että johdetaan ja hävitään viimeisessä erässä, on kova paikka. Onneksi huomenna on peli, se on meidän onni, että päästään heti uudestaan kamppailemaan, manaili LeKi-luotsi Miikka Kuusela kääntäen katsetta seuraavaan otteluun.

Äärimmäisen tasaisessa ottelussa nähtiin kolme upeaa maalia ja hyvää maalivahtipeliä. Molempien joukkueiden maalivahdit onnistuttiin yllättämään vain todella laadukkailla laukauksilla.

− Molemmat veskarit olivat tänään hyviä, mutta etenkin (Juho) Ratilainen oli tänään iskussa. Jatkoi siitä mihin Jyväskylässä jäi, hehkutti Jokipoikien valmentaja Ari Aaltonen.

Ottelun yleisömäärä oli murheellinen, sillä vain 739 silmäparia oli saapunut Mehtimäen hallille seuraamaan kamppailua. Joensuulaisluotsi Aaltosta tilanne ihmetytti.

− En tiedä millaista jääkiekkoa tänä päivänä pitäisi pelata, kun oli vain 700 ihmistä. Mutta ne, jotka tänään täällä olivat näkivät kaksi äärimmäisen hyvää joukkuetta, jotka pelasivat hyvän pelin.

Peltosen maali rikkoi kuparisen

Ottelu käynnistyi vahvasti Jokipoikien komennossa, ja ärjypaidoilla oli ensimmäisen viiden minuutin aikana useita loistavia maalintekopaikkoja. Huolimattomuus viimeistelyissä ja LeKi-vahti Christian Heljangon tärkeät torjunnat pitivät kuitenkin tilanteen maalittomana.

Vieraat saivat erän vanhetessa juonesta paremmin kiinni. Tasaisen loppuerän siivittämänä ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 0−0.

Toisessa erässä LeKi pystyi luomaan jatkuvasti laadukkaita paikkoja, mutta tällä kertaa oli Ratilaisen vuoro loistaa Jokipoikien maalilla.

Ennen pitkää avausmaali kuitenkin näki päivänvalon. Ratilainen torjui vielä Tommi Välimaan rangaistuslaukauksen, mutta joutui vihdoin antautumaan ajassa 26.05. Waltteri Hopponen tarjoili loistavan syötön Tomi Peltoselle, joka ampui kiekon aivan yläkulmaan muuttaen lukemiksi 0−1.

Toisessa erässä sekavasti pelannut Jokipojat tuli ryminällä päätöserään. Lauri Huhdanpään hyökkäysalueen haasto erän alkusekunneilla tuotti joukkueelle ylivoiman, jonka joensuulaiset onnistuivat hyödyntämään. Matti Koistinen lämäsi sydämensä kyllyydestä tasoitusmaalin ajassa 41.48.

Hawaiji-kiekko toi ratkaisun

Peli aaltoili voimakkaasti päästä päähän pitkin päätöserää, ja ottelu olisi voinut kääntyä kumpaan tahansa suuntaan. Vieraiden valmentaja Kuuselan tämä veti mietteliääksi.

− Lopussa molemmat halusivat voittoa, ja toisaalta molemmat kerjäsivät verta nenästään. Mentiin päästä päähän, ja siellä oli 3−1- ja hyvä ettei 4−1-hyökkäyksiä. Siellä sai olla silmät kiinni ja yrittää rauhoitella jätkiä. Peli vei mennessään tänään, ja lopputulos oli huono.

Ratkaisu nähtiin loppuhetkillä ajassa 57.37 Huhdanpään käynnistettyä vastahyökkäyksen vasemmalle kaistalle Oula Uskille. Uski ampui suorasta luistelusta kiekon tarkasti takayläkulmaan ohi voimattoman Heljangon.

Vierailijoiden tasoitusyritys ilman maalivahtia ei enää johtanut merkittäviin maalintekopaikkoihin, joten Jokipojat pääsi juhlimaan 2−1-kotivoittoa.

LeKin vierasottelut jatkuvat heti lauantaina sen matkatessa Iisalmeen IPK:n vieraaksi. Jokipojat pääsee vetämään viikon verran henkeä, sillä seuraava ottelu on ensi viikon perjantaina kotiluolassa Hermestä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle