Jokipoikien kova kiri ei riittänyt loppuun asti - KeuPa matkaa finaaliin

MESTIS / Raportti
Miro-Pekka Saarelainen oli yksi KeuPan illan sankareista. Hän iski ottelussa tehot 1+1.
Jokipojat ei onnistunut hakemaan avauskiinnitystään kotikaukalossaan, joten keuruulaiset otti sarjavoiton varsin puhtaasti 4−0. Jokipojat ei kuitenkaan lannistunut vaan taisteli loppuun asti. Tasaisen ja rikkonaisen ottelun lopulta vienyt KeuPa voitti luvuin 3−2.

KeuPa löi ottelun marssille alkutahdit aivan ensimmäisen erän alkuminuuteilla. Se toimitti ensimmäisen kunnollisen hyökkäyksen joensuulaisten kenttäpäätyyn, minkä seurauksena oli heti toivottu lopputulos. Keuruulaispeluri laukoi kiekon maalia kohti, mutta kiekko kimposi maalin takaa laidasta maalin kulmalle Miro-Pekka Saarelaiselle, jolla oli helppo työ iskeä kiekko maalin perukoille. KeuPan maalia tarkistettiin todella pitkään videolta, eikä tulosta meinannut syntyä lähes kymmenen minuutin odottelun jälkeen. 

Avausmaalin jälkeen mentiin varsin pitkän aikaa varsin rikkonaisesti, sillä molemmat joukkueet istuivat yhteensä kolmesti kahden minuutin istunnolla. Kotijoukkueelle tuomittiin reilu viiden minuutin kohdalla yksi kaksiminuuttinen, ja tämän jälkeen kaksi seuraavaa menivät vuorostaan keuruulaisille. 

Jälkimmäisen KeuPa-rangaistuksen jälkeen kotijoukkueen Joel Olkkonen joutui koukkimaan rangaistuslaukauksen arvoisesti, kun keuruulaispelaaja oli karata maalintekoon. Rikottuna pelaajana oli Teemu Huttu, joka ei erehtynyt vaan siirsi vierailijat kahden maalin karkumatkalle. 2−0-lukemiin myös päättyi ensimmäinen erä.

Toisen erän alku jatkui varsin rikkonaisena, kun ensimmäisellä viitosella ärjypaitainen peluri joutui taas kahden minuutin jäähylle. KeuPa pyöritti hyvää ylivoimaa, muttei saanut erikoistilanteensa aikana yllätettyä kotijoukkueen maalissa torjunutta Joonas Haraldia.

Vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin KeuPa onnistui iskemään jälleen yhden naulan joensuulaisten arkkuun, kun se siirtyi 3−0-johtoon. Kolmannen maalin maalintekijänä toimi Henri Niemi. Esityöstä vastasi ensimmäisen maalin tehnyt Saarelainen. Myös tätä maalia tarkistettiin videolta, sillä Niemen laukaus kimposi nopeasti pois maalin takaraudasta.

Tämän jälkeen kolme maalia päästänyt Harald sai luistella vaihtoaitioon avaamaan luukkua, ja tilalle tuli ranskalais-suomalainen maalivahti Sebastian Ylönen. Toisen erän loppu kului varsin rikkonaisena, sillä kuuteen minuuttiin tuomittiin yhteensä kuusi kappaletta kahden minuutin rangaistuksia. Vierailijat antoivat kotijoukkueelle mahdollisuuden tulla tasoihin, koska he istuivat yhteensä kahdeksan minuuttia jäähyaitiossa. Kovasta yrityksestä huolimatta Jokipojat ei onnistunut hyödyntämään ylivoimiaan. 

Kolmannessa erässä nähtiin varsin sisuuntunut Jokipojat, joka lähti toden teolla hakemaan ensin kavennusmaalia ja lopulta tasoitusosumaa. Joensuulaisyleisö sai vihdoin aihetta riemuun, kun kolmatta kaksikymppistä oli kerennyt kulua reilu kaksi minuuttia. Vapauttavan kavennusosuman pelin kulun kannalta teki Oskari Lehtinen.

Erä kuluikin pirkälti kotijoukkueen pelillisessä hallinnassa, mutta joensuulaisten toista maalia sai odottaa aina erän loppuminuuteille. Pelikellot pysähtyi aikaan 57.02, kun kiekko oli päätynyt toisen kerran keuruulaisten maaliin. Kolmannesta joensuulaismaalista vastasi Timo Hiltunen. Toinen maali nosti joensuulaispelaajien vaihdetta vielä isommalle, ja joukkue haki aina loppusekunneille asti tasoitumaalia.

Jokipoikien taistelusta huolimatta se ei onnistunut toimittamaan kiekkoa kolmannen kerran illan aikana keuruulaisten maalin uumeniin. Näin ollen KeuPa otti neljännen sarjakiinnityksen ja jatkaa taistelua Mestiksen mestaruudesta. Jokipoikien matka jatkuu pronssiotteluun. 

» Lähetä palautetta toimitukselle