Kiekko-Vantaa rutisti väkisin voittoon Joensuussa

MESTIS / Raportti
Maalien eduistoilla oli ruuhkaa perjantain ottelussa.
Tapahtumarikkaassa toisessa puolivälierätaistossa Jokipojat johti ottelua aina kolmannen erän alkupuolelle asti. Päätöserässä vantaalaiset nakersivat kuitenkin väkisin yliotteen kotijoukkueesta, ja 3-4-loppulukemien myötä Kiekko-Vantaa nappasi toisen kiinnityksensä jatkopaikkaan.

Perjantain ottelu Mehtimäen jäähallissa tarjosi 2042-päiselle yleisölle erittäin vauhdikkaan ja fyysisen pudotuspelikamppailun. Etenkin kotijoukkue Jokipojat tarjoili koko ottelun ajan todella kovia taklauksia, joilla pystyi horjuttamaan K-Vantaan pelaamista.

− Ei varmasti jääneet katsojat kylmäksi. Aikamoisia tapahtumia puolin ja toisin, kehui ottelua Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä.

Avauserässä mentiin pääasiassa joensuulaisten komennossa, mutta vieraileva vantaalaisryhmä sai myös luotua vaarallisia maalipaikkoja kahden ylivoimansa aikana.

Erän avausmaali nähtiin ajassa 6.45, kun Jokipojat pyöritti yli minuutin mittaisen hyökkäyksen vastustajan päädyssä. Kun lohipaidat saivat vihdoin kiekon keskialueelle, lähti koko väsynyt viisikko kerralla vaihtoon. Tämä avasi Tuomas Huhtaselle vapaan väylän läpiajoon, eikä hyökkääjä paikastaan erehtynyt.

Erän puolivälin jälkeen kotijohto tuplaantui Oula Uskin voitettua hyökkäyspään aloituksen ketjukaverilleen Joonas Larinmaalle. Sairastuvalta otteluun palannut Larinmaa murtautui maalille ja ujutti kiekon ohi maalivahti Aaro Peltosen.

Kotijoukkueen hyvästä avauserästä huolimatta Jokipoikien valmentaja Jouni Varis ei ollut tyytyväinen tuomarityöskentelyyn.

− Eka erä erittäin hyvä. Mut mä en ymmärrä tätä s**tanan tuomarityöskentelyä. Kuin sen pitää pikku hiljaa alkaa jäätää. Ei minkäänlaista linjaa ekassa erässä. Siellä jätettiin puolin ja toisin viheltättä.

K-Vantaa kampesi mukaan taistoon

Toisessa erässä molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan yli minuutin ajan kahden miehen ylivoimaa − tuloksetta. Jokipoikien yritys osui erän alkuun, mutta Peltonen vantaalaismaalissa venyi pariin loistavaan torjuntaan. Erän puolivälissä oli Jokipoikien Samuel Jukurin vuoro loistaa tukalassa paikassa.

Lohipaidat onnistuivat vihdoin kavennuksessa ajassa 36.33, kun Atte Mäkinen pääsi puolittaiseen läpiajoon ja uitti kiekon sisään pienestä kulmasta tolpan ja Jukurin luistimen välistä.

Vantaalaiset saivat erän lopulla kiekon toistamiseen Jokipoikien maaliin, mutta osuma hylättiin, koska tuomarit näkivät hyökkäävän pelaajan maalivahdin alueella. Vieraiden valmentaja Mälkiä oli asiasta eri mieltä.

− Sattui aika iso tuomarivirhe tokan erän loppuun. Siellä ei nimittäin ollut ristin sielua maalivahdin alueella, kun meidän tasoitus hylättiin.

− Hyvää oli reagointi joukkueelta − tässä ja nyt. Ei jääty voivottelemaan, mentiin eteenpäin, ja saatiin palkinnot sitten kolmannessa erässä.

Maaleja vuoron perään

Päätöserän neljännellä minuutilla Eppu Rissanen huitoi Joonas Hyttistä kasvoihin saaden 2+2 minuutin rangaistuksen. Kiekko-Vantaa kiitti tilaisuudesta ja laukoi pikatahtiin kaksi maalia. Ensin Julius Rantaeskola täräytti vihaisen lyöntilaukauksen yläkulmaan, ja hetkeä myöhemmin Mäkinen ohjasi illan toisellaan lukemiksi 2−3.

Jokipoikien raju taklauspeli läikkyi ensi kerran ottelussa yli, kun Huhtanen ajoi päätöserän puolivälissä vauhdilla vieraiden kultakypärän Toni Leinosen laitaan. Leinonen ei nähnyt Huhtasen taklausta lentäen rajusti laitaa päin. Tuomarit lähettivät Huhtasen päätyovista ulos laitataklauksesta.

Viitosta oli kulunut vain 14 sekuntia, kun verkko heilui, mutta maalin teki yllättäen alivoimalla pelannut Jokipojat. Oskari Lehtinen karkasi läpiajoon nukkuneelta vantaalaisviisikolta ja veivasi ottelun 3−3:een. Ylivoimansa aikana vantaalaiset eivät merkittäviä tilanteita saaneet aikaiseksi.

− Kolmannen erän jäähymäärillä ei voita. Mä oon kuitenkin ylpeä joukkueesta. Puhuttiin, että ruvetaan pelaa kiekon kanssa. Niin pitkään, kun pysyttiin tuoreena eikä tarvinnut tappaa jäähyjä, tuo joukkue teki niitä juttuja, mitä oli sovittu, antoi ärjyvalmentaja Varis palautetta omilleen.

Jatkoajalta haiskahtanut ottelu päättyi kuitenkin jo varsinaisella peliajalla. Johtonsa menettänyt Kiekko-Vantaa sisuuntui, ja sen ykkösnyrkki taisteli vielä väkisin voittomaalin. Kertaalleen jo osunut Rantaeskola osoitti suuruutensa maalin edessä runnoen maalin edessä pyörineen kiekon väkisin verkkoon ohi voimattoman Jukurin ajassa 57.13.

Puolivälieräsarjan kolmas kohtaaminen pelataan heti lauantaina Kiekko-Vantaan kotiluolassa Tikkurilassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle