Sarjakärki nöyryytti Jokipoikia

MESTIS / Raportti
Mestiksen kärjessä keikkuva D Team syvensi Jokipoikien ahdinkoa hakemalla pisteet Mehtimäeltä murskalukemin. Kourallinen katsojia sai todistaa Jokipoikien nykyvireen joukkueen hävitessä jyväskyläläisille numeroin 4-9 (2-3, 0-3, 2-3).

Jokipojat jatkoi siitä mihin jäi keskiviikkoiltana HeKiä vastaan. Puolustus vuosi kuin seula koko ottelun ajan ja vikkeläjalkaiset jyväskyläläishyökkääjät pääsivät helposti hyökkäysalueelle tekemään tuhojaan.

– En osaa sanoa, mikä tässä puolustamisessa nyt mättää. Selityksensä kait kuitenkin kaikelle on, pohti Jokipoikien luotsi Jarno Pikkarainen ja jatkoi:

– Meillä oli suuria vaikeuksia yhdellä yhtä vastaan puolustamisessa. Vastustajat menivät ohi oikealta ja vasemmalta.

Ensimmäinen erä tapahtumarikas

Aivan alkuminuutit menivät Jokipoikien tahdissa, mutta jo ensimmäisestä hyökkäyksestään D Team iski vierailijat johtoon. Kesken joensuulaispyörityksen kiekko kimpoili keskialueella Kaarlo Jormakalle (2+1), joka taisteli tiensä Jokipoikien puolustajien ohi ja namutti kiekon taidokkaasti ohi joensuulaisvahti Mikko Rämön.

– Alku näytti siltä, että molemmat joukkueet ovat hyvin valmistautuneita peliin. Ainakin meillä oli kova into tulla tänne pelaamaan, vastassa oli kuitenkin viime kauden runkosarjan voittaja, pohti ottelun alkua D Teamin ykkösvalmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Puolustaja Matti Näätänen toi kotijoukkueen tasoihin vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen. Näätänen sai loistosyötön kesällä Mikkelistä Joensuuhun siirtyneeltä Antti Kerälältä, eikä Näätäsellä ollut vaikeuksia siirtää laattaa tyhjään reppuun ohi D Team -vahti Niko Kaulion. Vierasjoukkue siirtyi uudelleen johtoon ajassa 10:52, kun mainiosti esiintynyt hyökkääjä Markus Poukkula nousi kiekon kanssa maalin kulmalle ja nosti kiekon rystyllä vaivattomasti ohi Rämön.

Lisää nähtiin ylivoimalla ajassa 14:34, kun D Teamin puolustaja Lauri Taipalus lämäsi kiekon viivasta kohti joensuulaismaalia. Kiekko kimpoili onnekkaasti maalin oikeaan alakulmaan. Maalia ennen nähtiin kyseenalainen tilanne, kun vierailijoiden Henri Heinonen kaadettiin puolitteisessa läpiajossa. Moni olisi kyseisestä tilanteesta jo vienyt kiekon keskipisteelle, mutta tuomarikaksikko Jarno Heikkinen – Kimmo Laaksonen päätyi tuomitsemaan kanadalaispuolustaja Mike Clarkelle pelkästään koukkaamisjäähyn.

Lohtua joensuulaisleiriin toi Jani Keräsen kavennusosuma kahden miehen ylivoimalla parisen minuuttia ennen erätaukosummeria. Clarke tarjoili kapteenille poikittaissyötön, eikä Keränen tästä erehtynyt. Hurja lämäri upposi häkkiin Kaulion taakse vasempaan alakulmaan.

Jukka Ahvenjärven mielestä ensimmäinen erä ei ollut kuitenkaan parasta kiekkoa heiltä:

– Ensimmäinen erä ei mennyt meiltä ihan niin kuin oli tarkoitus ja haluttiin. Liike ei ollut terävintä, mutta hiljalleen kone saatiin käyntiin.

Lisää löylyä kiukaaseen

Toisessa erässä jyväskyläläiset saivat lisää vauhtia peliinsä. Erä alkoi täsmälleen samalla tavalla kun ensimmäinen: aivan erän alku meni joensuulaismerkeissä, mutta D Team rokotti ensimmäisestä hyökkäyksestään. Asialla oli toistamiseen Kaarlo Jormakka, joka vippasi pelivälineen mailan lusikkapuolelta varsin vaarattomalta paikalta Rämön olkapään yli maalin ylähyllylle.

Maalin jälkeen Jokipojat sai lisää virtaa otteisiinsa ja kiekko pyöri hyökkäysalueella mallikkaasti, mutta suurin into keskeytyi kiusalliseen tilanteeseen. Vieraiden ykkösketjun sentteri Tuomo Laukkanen sai maistaa Tapio Ahtosen lapaa sekavassa yhteentörmäystilanteessa. Laukkasen kasvot aukesivat tilanteessa ja linjatuomarit joutuivatkin puhdistamaan kenttää verestä. Pitkän pohdinnan jälkeen tuomiona Ahtoselle 2+2-minuuttinen. Kyseisellä ylivoimalla D Team sai sorkittua kiekon verkkoon maalin edestä, mutta maali hylättiin, sillä kiekko oli ollut jo maalivahdin hallussa.

JYPin farmijoukkue lisäsi johtonsa jo ratkaisevan oloiseen 2-5:een, kun pelistä oli pelattu reilu puolet. Markku Flinckin rangaistuksen viimeisillä sekunteilla ajassa 31:11 kiekko jäi pyörimään joensuulaismaalin edustalle ja JYP-laina Samuli Piiroisella (1+3) oli helppo työ iskeä vieraiden maalisarakkeeseen yksi lisää. Tämä riitti myös Mikko Rämölle, joka kutsuttiin vaihtoaitioon. Tilalle luisteli kakkosvahti Juuso Oinonen.

Veräjänvahdinkaan vaihtaminen ei auttanut joensuulaisia. D Team pääsi nopeaan 3-1-vastahyökkäykseen, josta kahden maalin iltaa viettäneelle Turo Asplundille leikiteltiin avopaikka. Siitä mies iski jyväskyläläisjoukkueen jo neljän maalin karkumatkalle. Loppuerässä vierailijoilla olisi ollut paikkoja moneenkin lisämaaliin, mutta kiekko pomppi tällä kertaa ärjypaitojen puolesta. Taululla loisti kahden erän jälkeen raa'at numerot 2-6.

Päätöserässä neppailua ja kyseenalainen ulosajo

D Team jatkoi viimeisessäkin erässä trendiä erän alun maaleista, kun nopean hyökkäyksen päätteeksi Samuli Piiroinen syötti laatan avopaikkaan vatioimattomalle KalPa-kasvatti Jasse Ikoselle, josta nuorella miehellä oli helppo työ iskeä Mestis-uransa toinen maali vieden joukkueensa jo 2-7 -johtoon. Tästä vajaan neljän minuutin kuluttua jyväskyläläisten ranskalaishyökkääjä Yohan Auvitu nappasi kädellään kiinni Jokipo-puolustajan heikon avaussyötön ja vivutti kaikessa rauhassa kiekon yläpesään ohi vailla mahdollisuuksia olleen joensuulaisvahdin. Lukemat olivat jo armottomat 2-8.

Kavennusta nähtiin ajassa 46:30, kun Jani Savolainen pääsi huitaisemaan Niko Kaulion olkapäästä kimmonneen kiekon maaliviivalta verkon perukoille. Paljon kiistelty tilanne nähtiin vähän ennen erän puoliväliä, kun Jokipoikien laitahyökkääjä Sami Mutanen taklasi vieraiden puolustaja Panu Hyyppää monien mielestä puhtain ottein. Tuomarit olivat eri mieltä ja passittivat Mutasen suihkun puolelle miettimään tekosiaan. Hyyppä oli hetkeä aiemmin näyttänyt tyylipuhtaan lonkkataklauksen Tobias Salmelaiselle.

Loppuerä meni huolettomissa merkeissä, ja peli liikkui nopeasti päästä päähän. Jokipoikien puolustajat päästivät vastustajan hyökkääjiä jylläämään ohitse entistä helpommin, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja ei enää nähty. Kaksi minuuttia ennen loppua sentteri Asplund ampui nopean vastahyökkäyksen päätteeksi puolittaisen lämärin b-pisteen kaarelta helposti oikeaan yläkulmaan ohi Oinosen vartioiman maalin. Jokipojat pyöritti ottelun viime minuutit 5-3-ylivoimaa ja Blues-laina Roope Ranta pääsi vielä kaventamaankin ajassa 59.34. Antti Kerälä tarjoili miehelle loistavan syötön maalin takakulmalle. Laiha oli kuitenkin lohtu.

Valmentajat eri tunnelmissa

Jokipojat ei missään vaiheessa löytänyt pelistään sitä kuuluisaa punaista lankaa. D Teamin ei puolestaan tarvinnut esittää edes kummoisia otteita saavuttaakseen voiton viime kauden finalistista noinkin selvin lukemin.

D Teamin valmentaja Jukka Ahvenjärvi oli luonnollisesti ylpeä omiensa otteista:

– Jäähyt sotkivat peliä, mutta me pystyimme keskittymään paremmin pelaamiseen koko 60 minuutin ajan. Neljän kentän pelaamisemme oli toimivaa, onnistumisia tuli kaikille.

Jarno Pikkarainen puolestaan ei heti osannut sanoa syytä surkeaan esitykseen:

– Hävisimme hyvälle joukkueelle, siinä ei mitään. Sen sijaan tapa miten hävittiin, jättää paljon kysymyksiä. Sitten kun notkahdus tuli, pelaamisemme rakenne hajosi täysin. Loppu oli kuin kissa ja hiiri -leikkiä.

Jokipojat yrittää löytää tietään ulos pimeästä kuopasta keskiviikkona kohdatessaan Talvisalon hornankattilassa SaPKon. Sarjakärki D Team puolestaan pyrkii jatkamaan voittojen tiellä Rovaniemellä samana päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle