Virheetön ryöstöretki

MESTIS / Raportti
Jukureiden ilme oli tyly.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jokipoikien ja Jukureiden välinen koitos oli täyttä vieraiden hallintaa. Jokaista osa-aluetta hallinnut mikkeliläisjoukkue pyöritteli isäntäjoukkueen aseettomaksi ja vei sarjapinnat mukanaan tyylipuhtaalla 2-6-vierasvoitolla.

Jukurit näytti Mehtimäellä, miksi sitä on kaavailtu Mestiksen kärkeen tällekin kaudelle. Isäntäjoukkue Jokipojat ei pystynyt haastamaan mikkeliläisiä millään osa-alueella.

- Erinomainen ottelu meiltä. Meillä oli hyvä latinki, joka saatiin siirrettyä heti suorittamiseen, iloitsi jukuriluotsi Jarno Pikkarainen.

- Peli oli päättäväistä ja riittävän nöyrää. Puolustettiin tiiviisti eikä annettu Jokipojille paikkoja.

Keltapaitainen vieras karkasi kahden maalin karkumatkalle jo ottelun ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Ensin asialla oli Toni Jalo, joka viimeisteli mikkeliläisten pitkän pyörityksen komealla koulumaalilla. 0-2-osuman survoi Joonas Kalliola muutamaa minuuttia myöhemmin.

Joensuulaisten ilme oli sanalla sanottuna aneeminen. Päävalmentaja Mikko Haapakoski oli luonnollisestikin huolestunut.

- Jukureiden ylivoimaisuus ei selitä meidän aneemisuutta. Tietysti huolestuttaa, kun ei saa parasta irti, murisi Haapakoski.

- Jos jalat eivät liiku, ei voita tai halua voittaa yhtään kamppailua, ei ansaitsekaan yhtään mitään, muistutti joensuulaisluotsi.

Joensuulaisten Mikael Ruohomaa pääsi kuittaamaan nopeat osumat kaventamalla 1-2:een vastahyökkäyksestä. Vielä ensimmäisellä erätauolla näytti, että Jokipojat olisi taistelemassa pinnoista, mutta toisessa erässä ero repesi.

12 sekuntia

Toinen erä oli joensuulaisittain ankea. Jukurit painosti minkä kerkesi ja iski erään kolme maalia. 1-3- ja 1-4-osumat syntyivät vain kahdentoista sekuntin sisään, kun sekä Joonas Koskinen että Jesse Rohtla pääsivät heiluttamaan maaliverkkoa joensuulaismaalilla haparoineen Dan Spencen selän takana.

- Hyökkäsimme terävästi maalia kohti. Ylivoimapelissä on vielä parannettavaa, mutta tasaviisikoin meni hyvin, jatkoi Pikkarainen.

Jukureiden hyökkäykset totta tosiaan olivat suoraviivaisia. Rännikiekot ja kulmapyörimiset jäivät minimiin, ja mikkeliläishyökkääjien taival maalille oli jatkuvasti avoin. Joensuulaispuolustus oli hätää kärsimässä lähes koko ottelun ajan.

Viidennen osuman mikkeliläisille iski Juuso Sipola toisen erän lopulla. Päätöserässä kumpikin joukkue iski vielä yhden osuman, kun Niko Laakkonen sekä Saku Mäenalanen osuivat joukkueilleen. Näin loppulukemiksi jäivät tylyt 2-6.

Jukurimaalilla torjunut Petteri Similä joutui torjumaan koko ottelussa vain 13 kertaa, mikä kertoo omaa karua kieltään. Joensuulaisten kanadalaisveskari Spence vaihdettiin toisella erätauolla Mikael Edelmanniin.

- Jos Jukureilla oli nöyryyttä, niin meillä sitä ei ollut. Me menimme näyttämään kotiyleisölle sirkustemppuja, kun taas vastustaja näytti, miten tuollaisissa paikoissa pitää pelata, myönsi Jokipo-luotsi Haapakoski.

Jokipojat yrittää löytää punaista lankaa KooKoon isäntänä ensi keskiviikkona 18. syyskuuta. Jukurit puolestaan saa JYP-Akatemian vieraakseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle