Jokipojat nousi pitkästä aikaa kahdeksan parhaan joukkoon

MESTIS / Raportti
Joensuun Jokipojat otti jo neljännen voittonsa uuden päävalmentajansa Esa Tikkasen alaisuudessa. Tärkeässä ”kuuden pisteen” –ottelussa isäntäjoukkue oli Kajaanin Hokkia parempi maaliluvuin 4-2 ja Mehtimäen jäähalliin saapuneet yli 2500 katsojaa poistuivat pimeään talvi-iltaan hymy kasvoillaan.

4-2-lopputulos olisi voinut olla myös hyvin erinäköinenkin. Kummallakin joukkueella oli muutama muukin huippupaikka ja etenkin ottelun ensimmäisessä erässä maalintekopaikkoja oli runsaasti. Kiekko ei kuitenkaan puolin eikä toisin pomppinut tarpeeksi.

– Ei meitä jännittänyt tärkeään matsiin lähtö. Saatiin alusta pitäen hyviä tilanteita aikaan ja homma aukesi entisestään Jordan Foxin avausosuman jälkeen. Kun vielä Roberts Jekimovs vei hienon läpiajon päätteeksi meidät kahden maalin johtoon, oli peli hallussa, suitsutti Esa Tikkanen joukkuettaan ja erityisesti sen ykköstykki Roberts Jekimovsia.

Jokipojat on Tikkasen alaisuudessa saanut ylivoimapelinsä kuntoon, mutta tänään ylivoimatilanteet eivät tulosta tuottaneet. Samoin oli Hokin ylivoimapelaamisen laita, ja Tikkanen kehuikin omiaan hyvästä taistelusta ja alivoimapelaamisesta, joka tyrehdytti vierasjoukkueen ylivoimatilanteet. Myös maalivahti Antti Härmä keräsi kiitosta.

Huippuvireinen Malisen ketju jälleen pahanteossa

Toinen erä oli kajaanilaisten paras erä. Joukkue tuli erään hyvällä liikkeellä ja kavensikin nopeasti pelin 2-1:een. Takatolpalle syötetyn kiekon laukoi maalinperukoille Jonne Hattunen. Jokipojat kuitenkin iski heti perään kolmannen maalinsa.

Erinomaiseen vireeseen äitynyt Jokipoikien ykköskenttä päätti hyökkäyksensä maaliin, jonka teki ketjun kapellimestari Jarkko Malinen. Syötöt merkattiin Matti Näätäselle ja Samu Pitkäselle, jonka loistava kiekon ylöstuonti käynnisti maaliin johtaneen tilanteen.

– Toinen erä oli meiltä vaikein, mutta toivuttiin nopeasti takaiskuista ja ei päästetty vastustajaa rinnalle ja ohi. Tällä hetkellä peli näyttää 28- 30 minuuttia siltä miltä haluan sen näyttävän koko ajan, mutta eteenpäin on joka tapauksessa menty, tuumaili tyytyväinen Tikkanen pelin jälkeen.

Hokin päävalmentaja Vladimir Kolek ei omilleen kiitosta jakanut ja hän tunnusti rehelliseen tapaansa vastustajan paremmuuden.

– Jokipojat oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Pelaajamme tiesivät, että peli on tärkeä, mutta asenne ei ollut kohdallaan. Nyt tarvitsenkin joukkueeseen pelaajia, jotka tekevät työtä. Nykyisessä ryhmässä on paljon turisteja, pohti pettynyt Kolek.


Matti Näätänen on yksi niistä Jokipojista, jotka ovat äityneet hirmuvireeseen Esa Tikkasen alaisuudessa.

Hokki tyhjin taskuin kotimatkalle

Ajoittaisesta pyörityksestään huolimatta Hokki ei saanut kurottua kotijoukkueen johtoasemaa kiinni ja lopullisen niitin iski läpiajoon karannut Henri Kivioja. Hän sai oman maalin vierestä lähteneen pystysyötön lapaansa hyökkäyssiniviivalla, karkasi läpiajoon ja iski kauden 12. maalinsa. Erinomaisen tarkan pystysyötön tarjoili Ville Väänänen.

Hokki pääsi vielä kahden maalin päähän, kun kaksi viime kautta Joensuussa kiekkoillut Jani Savolainen laukoi pelivälineen maaliin voitetun p-pistealoituksen jälkeen. Kolmanteen erään Hokki ei saanut enää kunnon kirivaihdetta päälle ja hyvin puolustanut kotijoukkue piti pisteet Mehtimäellä.

Kotijoukkueelle pisteet olivat mieluisat ja moni palanen onkin loksahtanut kohdalleen uuden valmentajan myötä. Peli on yksinkertaista ja tehokasta. Näistä lähtökohdista Jokipoikien on hyvä lähteä puolustamaan saavuttamaansa kahdeksatta tilaa ja nappisuorituksella joukkueella on mahdollista nousta jopa viiden parhaan joukkoon Mestiksen runkosarjassa.

Jokipoikien seuraava ottelu on perjantaina Vaasassa Sportia vastaan. Joukkue starttaa matkaan jo torstaina yöpyen matkan puolivälissä ja jatkaen perjantaina aamujäiden jälkeen länsirannikolle.

– Sportia vastaan pelataan perjantaina ja sieltä ajetaan yötä myöten takaisin Joensuuhun. Kiitokset Katajalle, että lauantaina koripallopeli on kello 16.00 niin pojat saa vähän lisää lepoaikaa, kun oma pelimme KooKoota vastaan alkaa siten kello 18.30, Tikkanen loi katsausta lähitulevaisuuteen.

Hokin pelit jatkuvat lauantaina, kun Vaasan Sport matkustaa Kajaaniin.

– Tällä hetkellä pelimme ei ole sitä mitä haluan ja kun vielä puolustaja Jarkko Heikkinen sai jonkinasteisen tällin ja jätti tänään pelin kesken, jatkuu vaikeat ajat, Kolek totesi lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle