Hermes masensi Mehtimäen jättiyleisön − "Osa jätkistä aivan lapasia"

MESTIS / Raportti
Niklas Appelgren osui jälleen Jokipoikia vastaan.
Hermes antoi vankan näytön sitkeydestään, kun sarjakolmonen Jokipojat kaatui kotikentällään maalein 2−4. Joensuulaisten hallinnassa menneen avauserän jälkeen yli 3000-päinen kotiyleisö sai todistaa Hermeksen hurmosta.

Hermes pysyi vierasvoittonsa myötä tiukasti mukana viidennen sijan tavoittelussa. Ennen päätöskierrosta KeuPa ja Hermes ovat tasapisteissä, kun taas TUTO on pistettä alempana seitsemäntenä.

− Pelataan näköjään yhä sijoista 5.−7. vielä lauantainakin, Hermes-koutsi Antti Karhula tuumi.

− Meillä on kuitenkin panosta vieläkin, mutta ei mitään elämää ja kuolemaa, hän jatkoi.

Jokipoikien osalta taas tilanne oli toinen. Panosta ei juurikaan ollut, ja vahvan avauserän jälkeen punamustien touhu oli kovin haluttoman oloista. Juuso Kaijomaa vastasi isäntien avausmaalista, mutta toisesta erästä lähtien tahtipuikkoa heilutti kokkolalaissakki.

− Tiedettiin, että Jokipojat tulee alkuun kovaa. Se piti vain kestää alta pois ja uskoa, että omat koneet käynnistyvät, Karhula kertasi.

Saamaton kotijoukkue

Joensuulaisten päävalmentaja Ari Aaltonen muistutti, että löysäily ei saisi tulla kuuloonkaan, oli tilanne mikä tahansa.

− Tällaisia välipelejä ei saa tulla, kuten me pelattiin tänään. Osa äijistä oli aivan lapasia, Aaltonen aloitti.

− Ei ole hyväksyttävää millään tavalla. Pitää pelata loppuun asti, oli tilanne mikä tahansa! Vaikka ollaankin kolmansia, niin ei sillä ole mitään merkitystä.

Toisessa erässä Hermeksen voittokulkua johdattivat Robert Rooba, Ossi Ikonen ja Jesse Juntheikki. Joensuulaisten osalta illan viimeisen osuman veivasi Oula Uski rangaistuslaukauksesta.

Päätöserässä viimeisen niitin iski Niklas Appelgren.

Lauantain päätöskierroksella Jokipojat jatkaa panoksettomassa ottelussa Jukurien vieraaksi. Hermes taas jatkaa vieraspelireissuaan Savonlinnaan vääntämään viidennestä sijasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle