Karhu raateli kesyn pässilauman – IPK tasoitti ottelusarjan Kankaan hornankattilassa

MESTIS / Raportti
Janne Katosalmi tuuletti 4−3-voittomaalin kunniaksi. Mies oli vahvassa roolissa SaPKon kaadossa. Tehot olivat komeat 2+1.
Kuva © Janne Falck
Iisalmen Peli-Karhut osoitti maanantai-illassa, että huolimatta SaPKon reilusta voitosta lauantaina, karhulauma ei myy nahkaansa ottelusarjassa helpolla. Hurmioituneen kotiyleisön rumputuli siivittikin kotijoukkueen vahvaan lentoon ja ottelu päättyi ansaitusti Peli-Karhujen 6−3-voittoon.

Kotijoukkue tuli jäälle joukkueista selkeästi valmiimpana. Karhulauma taisteli ja taklasi ja loi tukun huippupaikkoja Roope Urpolahden vartioimalle SaPKo maalille. Parhaat tontit siunaantuivat IPK:n neloskentälle, jossa Jevgeni Fofanov, Juuso Nevalainen ja Valtteri Pihlajamäki onnistuivat jo pelaamaan Urpolahden tyystin tilanteesta sivuun. SaPKo-puolustajien uhrautuva peli esti kuitenkin maalin viime hetkillä.

Ensimmäisenä maaliverkkoja heilutti kuitenkin vierailija. IPK pyöritti pitkää hyökkäystään SaPKon päädyssä, mutta epäonnekseen Niko Putkonen sohaisi harhauttaessaan kiekon lisäksi myös SaPKo-pakkia korkealla mailalla jäähyn arvoisesti.

Seuranneen ylivoiman vierailija hyödynsi, kun Matias Lainio iski jo ottelusarjan neljännen maalinsa. Syötöt Joona Montolle ja Matias Pullille.

Jäähyt käänsivätkin erän kulun, sillä kuten IPK-käskijä Janne Sinkkonen totesi, että ensimmäisen erän loppu oli ottelun ainut hetki, jossa kuskin pukilla istui vierailija.

− Oltiin tänään jokaisella osa-alueella parempi joukkue. Ensimmäinen kymppi oltiin loistavia, mutta toisella jäähyt siirsi otteen vieraille. Toisen erän alusta päästiin takaisin kuskin paikalle ja siellä pysyttiin, Sinkkonen kertasi ottelua.

Matias Lainio vei SaPKon 1-0 johtoon ottelusarjan neljännellä maalillaan.
Kuva © Janne Falck

Fofanovin vuoro lentää suihkuun

Vaikka toisen erän alkua pelillisesti kotijoukkue veikin, oli se IPK:lle tuloksellisesti synkeä. Ensin Mikko Lahtela polki alivoimalla maalintekoon, vaikka kiekon haltuunotto näytti tapahtuneen aika korkealla mailalla.

Hetki ennen erän puoliväliä Fofanov taklasi itsensä puolestaan isoista ovista ulos, kun irtokiekon perään rynnännyt mies taklasi ensimmäiseksi kiekkoon ennättäneen Matias Pullin päin laitaa. Taklaus oli muuten varsin puhdas, mutta Pulli ei valmistautunut ottamaan taklausta vastaan, vaan koetti lyödä kiekkoa ränniin samalla, kun Fofanov osui mieheen voimalla.

Seuranneen ylivoiman aikana molemmat joukkueet saivat kiekon maaliin kertaalleen. SaPKon maali tosin hylättiin ehkä hieman kyseenalaisesti maalin noustessa hetkeksi pois paikoiltaan. IPK:n maali sen sijaan siirtyi valotaululle asti, kun Jussi Viitanen ja Topi Piipponen karkasivat alivoimalla pahantekoon. Maalin ohjasi verkon perukoille Piipponen.

SaPKo ennätti käväistä vielä toistamiseen kahden maalin johdossa, kun Lahtela viimeisteli irtokiekosta illan toisensa. IPK:n kuitti tuli kuitenkin nopeasti, kun Janne Katosalmi löysi komealla rannelaukauksella yläkulman varsin pienestä kulmasta. Syötön maaliin tarjoili Aatu Hämäläinen.

IPK rynni sivulle ja ohi

Kolmanteen erään kotijoukkue tuli asenteella, jolla peli pusketaan tasoihin vaikka väkisin. Peli-Karhuilla riitti jalkoja, kun taas vierailla jalka alkoi painaa. Näin jäähytasapaino alkoikin kääntyä kotijoukkueen eduksi.

Ensin kakkoselle passitettiin Waltteri Ruuskanen kiinnipitämisestä. Jäähy ennätti miltei päättyä ennen kuin Hämäläinen otti ratkaisijan viitan harteilleen. Mies kiersi koko SaPKon neliön ja iski b-pisteen takakaarelta laatan komeasti yläkulmaan.

Erän puolivälissä IPK pelasi siirretyn rangaistuksen aikana maltilla vetopaikan Katosalmelle, joka tykitti komeasta Hämäläisen syötöstä voitto-osumaksi jääneen 4−3-osuman.

Maalin jälkeen ottelu tasoittui ja IPK pyrki puolustamaan johtoaan. SaPKo yritti vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta yritys jäi vaisuksi. IPK osui puolestaan tyhjiin peräti kahdesti, kun Samu Pyykkönen ja Piipponen osuivat vielä maalitolppien väliin.

Ottelun jälkeen pettynyt Pasi Räsänen oli varsin vähäsanainen illan ottelusta.

− Hyvää pudotuspelikiekkoa, joka tarjosi yleisölle viihdettä. Annettiin hieman eväät kaverille ja pelit nyt 1−1. Nyt jatketaan kotona ja otetaan sieltä voitto, Räsänen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle