Hokille tärkeä voitto - Tuomainen lämpöisenä: "Ei voisi vähempää kiinnostaa pelin kommentointi"

MESTIS / Raportti
Marko Tuomaisella oli asiaa tuomareille läpi ottelun. Arkistokuva.
Kuva © Janne Falck
Hokki saalisti viikon toisen voittonsa, kun se kaatoi kotikaukalossaan Peliitat 3-1. Ratkaisijoiksi nousivat uransa ensimmäisen Mestis-maalin veivannut Niklas Sundfors ja maalivahti Sami Väliharju. Moneen otteeseen tuomaristoa jututtaneelta peliittavalmentaja Marko Tuomaiselta kommentteja pelitapahtumista ei irronnut.

Ottelun avauserä väännettiin tasaisissa merkeissä. Perjantaina Rovaniemellä pelannut Peliitat oli kamppailun alussa liikkeellä yllättävänkin pirteällä jalalla ja hyökkäsi aktiivisesti. Maalipaikoilla ei avauserässä juhlittu.

Heinolalaiset pääsivät hakemaan ylivoimaonnistumisia erässä kahteen otteeseen, mutta pakkopeli oli yhtä heikkoa kuin RoKi-ottelussa. Tasakentällisin joukkue kuitenkin onnistui, kun Tuukka Rajamäki laukoi kiekon suoraan syötöstä keskeltä verkkoon.

Hokilla oli pieniä vaikeuksia hyökkäystensä käynnistämisessä, mutta myös kotijoukkueella oli muutama oivallinen paikka. Timo Hiltunen nosti kiekon läpiajosta maalin yli, ja Anton Ollikainen suti ohi tyhjästä maalista. Myös Peliitat-maalin ylärima kilisi kahteen otteeseen.

Toisessa erässä Hokki onnistui myös hyödyntämään paikkojaan. Erän edetessä Peliittojen pelaamisessa alkoi näkyä yhä enemmän perjantain RoKi-ottelun ja matkustamisen tuottama rasitus.

Peli kääntyi toisessa erässä

Erän alkajaisiksi Hokki niittasi pelin tasoihin ylivoimalla. Tino Metsävainio hakkasi irtokiekon takatolpalta Timo Niemen patjoista sisään. Johtomaali oli puolestaan Niklas Sundforsin käsialaa. Hyökkääjä rynnisti suoraan vaihtopenkiltä läpiajoon ja ohitti Niemen taidokkaasti rystypuolelta uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla.

− Vähän onnenkantamoisesta tuli se paikka, mutta hyvää säkää pitää välillä olla, jos maaleja haluaa tehdä, kertasi Sundfors uransa esikoista Fanseatin erätaukohaastattelussa.

− Hyvin tasainen peli, toinen erä oli meidän. Onnistuimme pari kertaa ylivoimalla, ja se on aina sellainen voiton tae, kertasi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Kolmannen erän Hokki aloitti pirteästi kääntämällä nopeasti peliä, mutta hyökkäykset päättyivät melko pehmeisiin ratkaisuihin, jotka Niemi selvitti vaivatta. Erän edetessä myös Peliitat löi kirivaihdetta silmään.

Koko viikonlopun heikosti pyörinyt heinolalaisylivoima nosti kolmannessa erässä päätään. Eetu-Ville Arkiomaalla oli tuhannen taalan paikka lyödä kiekko verkkoon, mutta Sami Väliharjun upea syöksykoppi piti lukemat 2-1:ssä.

− Maalivahtipeli toimi tänään. Kaksi päästettyä maalia tähän viikkoon, siihen olen tyytyväinen, Laukkanen myhäili.

Jos oli Peliittojen ylivoima tehotonta, toimi se Hokilla loistavasti. Kuusi heinolalaispelaajaa kävi yhtä aikaa kentällä, ja tuomarit olivat hereillä. Peliitat-valmennusjohto kävi rangaistuksesta kuumana, mutta siitä ei apua ollut. Ylivoimalla Markus Korkiakoski purjehti kenenkään estelemättä maalin eteen ja veivasi rystyltä 3-1.

Peliitat vaikutti lamaantuneen takaiskumaalista, eikä saanut kummoista kiriä aikaan. Toisaalta Hokki myös puolusti omaa maalinedustaansa tunnollisesti ja katkoi heinolalaissyöttöjä kiitettävällä prosentilla. Lopullinen sinetti pelille tuli Jere Laineen otettua kaksiminuuttisen korkeasta mailasta.

Kamppailun lopussa nähtiin vielä ikävä tilanne, kun Ollikaisen maila osui Henri Fominia kipeästi kasvoihin. Fomin saateltiin verta vuotavana kentältä ja Ollikainen passitettiin suihkuun.

Ottelun jälkeen Peliittojen päävalmentaja Marko Tuomainen ei ollut juttutuulella.

− Melko masentuneet mietteet. Kyllä vetää mielen matalaksi tämä touhu täällä. Niin se on ollut, ja niin tulee olemaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa pelin kommentointi. "Papu" (Laukkanen) voi ilmoittaa maalipaikat ja miten hyviä ne olivat, Tuomainen puhisi.

− En tiedä maalipaikoista sen enempää, eivätkä ne niin hirveästi kiinnosta, päätti Laukkanen.

Hokki jatkaa kolmen kotiottelun putkeaan keskiviikkona, kun se isännöi Hermestä. Myös Peliitat pelaa keskiviikkona kotonaan, kun SaPKo saapuu Heinolaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle