Tehot löytyivät päätöserässä - Hokki nappasi kauden avausvoittonsa

MESTIS / Raportti
Risto Mattila osui keskiviikkona kahdesti. (Kuvituskuva viime kaudelta)
Hokki saalisti helpottavan sarjakauden avausvoittonsa kahden tappion jatkoksi, kun se kaatoi Kokkolan Hermeksen kolmannen erän maaleilla lukemin 3-2. Tasaisen ottelun sankariksi nousi kaksi maalia tehnyt Risto Mattila.

Kajaanissa iskivät keskiviikkoiltana yhteen kaksi kahdella tappiolla kautensa aloittanutta joukkuetta. Voitonnälkää oli havaittavissa molempien joukkueiden esityksessä, ja tämä realisoituikin pieninä torikokouksina ja fyysisenä kamppailupelaamisena.

Ottelun avausmaalia saatiin odotella aina päätöserään asti, mutta ketsuppipullon avauduttua osumia saatiinkin lyhyen ajan sisään taululle peräti viisi.
Ylivoimaa kumpikin joukkue pääsi pelaamaan yllin kyllin, kun Hokille vihellettiin 8, ja Hermekselle 12 minuuttia jäähyjä. Molempien pakkopelistä puuttui kuitenkin terävyys ja lopullinen juonikkuus, olkoonkin, että Hokki yhden ylivoimaosuman värkkäsi.

Kaksi erää vauhdikasta vääntämistä

Peli alkoi vauhdikkaasti, ja erityisesti avauserässä Hokki rummutti laukauksia kovaan tahtiin kohti uransa ensimmäistä kokonaista Mestis-ottelua torjuneen Juraj Hollyn vartioimaa Hermes-maalia. Kahdesta aikaisemmasta ottelusta selkeästi petranneet kajaanilaiset tekivät töitä hyökkäyspäässä kovalla intensiteetillä, eikä yhdestäkään irtokiekosta luovuttu taistelutta.

Paikkoja avauserä tarjosi molemmille, mutta suurin osa laukauksista suuntautui päätyplekseihin molemmissa päädyissä, ja hienosti torjuneet maalivahdit hoitelivat loput varmasti.

− Peli oli vauhdikas, Hokki tuli erittäin kovaa. Me löimme kaikkemme kyllä likoon, mitä oli, hyvää rehtiä kamppailua. Pääsääntöisesti puolustimme ihan jämäkästi, ja jokusen paikankin saimme. Korpeaa, se on päällimmäisenä mielessä, sadatteli Hermes-päävalmentaja Antti Karhula ottelun jälkeen.

Toinen erä oli rikkonainen, kun kummallekin joukkueelle vihellettiin kolme kappaletta kahden minuutin rangaistuksia. Ruuti oli kuitenkin edelleen märkää.

− Vähän tuli erikoistilanteita, mutta ihan kiva niitäkin on pelata. Maalit jäivät meiltä tekemättä, mutta muuten ihan hyvää erikoistilannepeliä, kommentoi Hokki-kapteeni Mikael Seppälä erätauolla Fanseatin haastattelussa.

Maalihanat ryminällä auki päätöserässä

Myös kolmas erä lähti käyntiin tasaisissa merkeissä, ja päätöserässä taululle saatiin vihdoin myös maaleja.

Illan ensimmäinen maali, ja samalla ylivoimamaali syntyi Hermeksen illan kuudennen rangaistuksen aikana, kun Timo Hiltunen sai kiekon haltuunsa viivassa, otti pari potkua ja pommitti kovan lämärin verkon perukoille. Jatkoa seurasi reilua minuuttia myöhemmin. Hokin nelosketju painoi pelin vahvasti Hermeksen päätyyn, ja Risto Mattila korjasi hedelmät sivaltamalla pelivälineen toistamiseen Hermes-maaliin.

Hermes lamautui hetkeksi kahdesta nopeasta takaiskumaalista, mutta keräsi itsensä nopeasti. Kokkolalaisten kavennus oli tosiasia, kun Ondrej Mikula näytti näppäryyttään laidalla tarjoillen kiekon Mikko Virtaselle avopaikkaan, josta tämä ei erehtynyt.

Maaleja mätettiin erän loppuun vielä yhdet vuorotahtiin, kun ensin Hokin Mattila komealla nousullaan, ja sitten Hermeksen Niklas Appelgren ohjauksellaan osuivat tolppien väliin.

Hermes haki lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Hokki pelasi jämäkästi, eikä tarjonnut kokkolalaisille enää edes kunnon paikkoja tasoitusmaaliin.

− Koville ottaa kyllä. Tämä on tämän bisneksen ylivoimaisesti paskin puoli. Kyllähän tästä olisivat pisteet maistuneet, mutta ehkä tuota peliä hieman enemmän meidän päädyssämme pelattiin, myönsi Karhula.

− Iso kiitos pelaajille, oikeastaan oma homma oli maanantaina näyttää vähän videoita, ja sen jälkeen pelaajat valmistautuivat tähän iltaan johtavien pelaajien johdolla itse. Saimme ehjän 60-minuuttisen, ja olimme kyllä tänään suurimman osan ajasta pelin päällä. Ansaitsimme tänään kolme pistettä, tästä on hyvä jatkaa kohti lauantaita, riemuitsi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Hokki jatkaa kotiotteluiden putkeaan lauantaina, kun Peliitat saapuu Kajaaniin. Hermes puolestaan jatkaa kauden avausvoittonsa metsästystä jo perjantaina kotonaan sarjan kärjessä puhtaalla pelillä porskuttavaa JYP-Akatemiaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle