Hokki syvensi Hermeksen tuskaa

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki otti perjantaina kauden suurinumeroisimman voittonsa, kun se kaatoi kotijäällään karsintapeikkoa vastaan painivan Kokkolan Hermeksen maalein 8-1. Hermeksen tuskaa syventäneet linnapaidat jatkavat edelleen Mestiksen kakkospaikalla.

Ottelu sai vauhdikkaan alun kun Hermeksen Jukka-Pekka Koistinen osui mailallaan Tuomo Kortelaisen kasvoihin ja lähti kaksiminuuttiselle korkeasta mailasta ajassa 1.20. Hokki hyödynsi ylivoimapelinsä jo ajassa 2.07 kun Markus Haverinen iski kiekon ohi Eero Kilpeläisen.

Tilanne käynnistyi kun Veli-Antti Leinonen käytti kiekkoa Ville Vimparilla ja laukoi päin Kilpeläistä. Haverinen ehti paluukiekkoon ensimmäisenä ja vei isännät 1-0-johtoon.

Hermeksen vastausta ei tarvinnut pitkään odottaa, sillä jumalpaidat hyödynsivät erän ainoan tilanteensa ajassa 3.33. Jari-Pekka Pajula pääsi kiertämään kajaanilaispuolustusta täysin vapaasti Hokin ykkösviisikon ollessa jäällä ja Pajula iskikin soolonsa päätteeksi kiekon ohi Joni Myllykosken. Syöttöpisteen maaliin sai Jarno Kantelus.

Ottelun voittomaali näki päivänvalon ajassa 5.47 kun Matti Tiihonen siirsi isännät 2-1-johtoon. Kai Öhberg syötti kiekon viivasta Tiihoselle, joka otti pelivälineen haltuun ja käänsi sen maaliin jäätä pitkin. Syöttöpiste merkattiin myös Tuomo Laukkaselle.

Enempää maaleja ei avauserässä nähty, vaikka isännillä olikin hallintansa aikana lukuisia maalipaikkoja. Hermes yritti horjuttaa Hokkia erittäin fyysisellä ja rikkovalla pelillään, ja mm. Kimmo Happo sai kokea kovia kun Aapo Aro jysäytti miestä päähän keskialueella.

Hokin täydellisestä hallinnasta kertovat maalivahtien torjunnat. Joni Myllykoski torjui kolmesti ja Eero Kilpeläinen 15 kertaa. Laukaukset kirjattiin Hokille 28-9.

Hermes väsyi alivoimalla

Hokille tarjottiin toisen erän alussa hyvä mahdollisuus kahden maalin karkumatkalle kun Mikko Jortikka ja Aapo Aro rikkoivat itsensä jäähylle 50 sekunnin välein. Linnapaitojen 5-3-ylivoima kesti minuutin ja kymmenen sekuntia, mutta tehottomasti pelanneet isännät eivät onnistuneet ohittamaan Kilpeläistä.

Isäntien erän puolivälissä hankkima 5-3-ylivoima ei tuonut maalia 47 sekunnin yrittämisen aikana, mutta aivan täysilukuiseksi ei Hermes ehtinyt, sillä Hokki rankaisi 5-4-ylivoimallaan ajassa 34.34 kun Markus Haverinen siirsi Jarkko Oikarisen laukauksen paluukiekon Hermes-maaliin.

- Aika pitkä pätkä ennen viime peliä oli kuivaa kautta. Nyt kiekko pomppii sitten tyhjiin, kerrankin näin päin, helmikuussa jo kolmesti osunut Haverinen kertasi ottelun jälkeen.

Toisen erän jälkeen tulostaululla komeilivat lukemat 3-1. Kokkolalaisluistimet eivät enää erän viime minuuteilla liikkuneet kovin liukkaasti, mutta Hokki ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Paikkoja isännillä oli toisessakin erässä, sillä laukaukset kirjattiin Hokin eduksi 26-6. Eero Kilpeläinen torjui avauserän tapaan 15 kertaa. Joni Myllykoski selvisi neljällä torjunnalla.

Hokki murskasi päätöserässä

Hermeksen jalat näyttivät jääneen koppiin toisella erätauolla, sillä päätöserä oli joukkueen kannalta suorastaan katastrofaalinen. Kaksi ensimmäistä erää joukkuettaan pystyssä pitänyt Eero Kilpeläinen ei viimeisen 20-minuuttisen aikana onnistunut estämään linnapaitojen vakuuttavaa näytöstä.

Hokin 4-1-maalin laukoi Ville Meriläinen. Puolustaja Antti Halonen käynnisti Jarkko Heikkisen kiekonriiston jälkeen vastahyökkäyksen ja pelasi kiekon maalin eteen Meriläiselle, joka ohitti Kilpeläisen b-pisteiden välistä ajassa 43.36.

Seuraavan maalinsa kajaanilaiset värkkäsivät ajassa 48.43 kun Teemu Kolehmaiselta kiekon saanut Tuomas Nikoskelainen nousi ylös pitkin oikeaa laitaa ja meni heittämällä ohi Jouni Kulosesta. Nikoskelainen ylitti siniviivan ja heitti kiekon maalille. Kimmo Happo oli kärppänä paikalla ja iski Kilpeläisen pudottaman kiekon maaliin.

Hokki jatkoi maalijuhliaan ajassa 54.02. Miika Kurka voitti keskialueen aloituksen taaksepäin Tuomo Kortelaiselle, joka nousi ylös pitkin oikeaa laitaa ja ampui kiekon ohi Kilpeläisen terävällä rannelaukauksellaan. Kortelaisen osuma oli linnapaidoille illan kolmas ylivoimamaali.

Isäntien seitsemäs osuma syntyi Niko Saarenpään bravuuriharhautuksen päätteeksi ajassa 56.06. Saarenpää on iskenyt maalin samanlaisella harhautuksella kevään aikana jo kahdessa aiemmassakin kotipelissä, tällä kertaa oli Kilpeläisen vuoro mennä vipuun. Esityön maaliin teki upean syötön Saarenpäälle antanut Tuomas Nikoskelainen. Myös Kai Öhberg sai syöttöpisteen tililleen.

Illan viimeisestä maalista vastasi huikean nousunsa jälkeen Kimmo Happo, joka nosti isäntien kahdeksannen osuman Hermes-maalin kattoon vain 26 sekuntia 7-1-maalin jälkeen. Syöttöpisteen kirjauttivat tililleen Ville Meriläinen ja Tuomo Kortelainen.

Molemmat maalivahdit torjuivat päätöserässä kuusi kertaa. Hokki voitti laukaukset lukemin 13-8.

Pelin jälkeen kuultua

Hokki onnistui perjantaina laajalla rintamalla, sillä peräti 16 pelaajaa pääsi pisteiden makuun.

- Erittäin positiivinen esitys. Teimme kahdeksan maalia ja luisteluvoimamme oli parempi. Vähän harmittaa, että emme onnistuneet kahden ensimmäisen erän aikana useammin, meillä oli reilusti paikkoja ja Kilpeläiselle kirjattiin molemmissa erissä 15 torjuntaa. Sitten kolmannessa erässä torjuntoja kirjattiin kuusi ja teimme viisi maalia. Se oli vähän outoa, Hokin valmentaja Vladimir Kolek kommentoi.

Hermeksen valmentaja Jarmo Jamalainen ei suojattiensa esityksistä juuri ilonaiheita löytänyt.

- Kyllä tulostaulu kertoo, millainen peli oli. Ei siinä ole mitään seliteltävää. Hokki oli liikkuva ja hyvä joukkue ja me saimme paljon jäähyjä. Yritimme vielä ruveta kamppailemaan päätöserässä, mutta omista virheistä syntyi 4-1 ja 5-1 eikä sen jälkeen ollut enää mitään tehtävissä.

- Kun homma on lähtenyt näin pahasti alamäkeen henkisellä tasolla, ei se siitä niin helposti aukea. Uskallus puuttuu kokonaan, Jamalainen jatkoi.

Hermes ja Hokki kohtaavat helmikuussa vielä kahdesti. Jamalaisen mukaan jumalpaitojen pitää tuplata laukausmäärä seuraaviin peleihin, sillä muuten menestystä ei ole luvassa. Hokki vei perjantain kamppailun laukaukset nimiinsä peräti 67-23. Kokkolalaisten ohjelmaan kuuluu ennen seuraavia pelejä myös otteluvideon läpikäyminen.

- Siitä tulee pojille pitkä ilta kun pidämme videoiltaa maanantaina.

Hokin voittomaalin tehnyt hyökkääjä Matti Tiihonen siirtyi toisen erän lopussa puolustajan tontille ja pelasi päätöserän Kai Öhbergin parina, sillä Veli-Antti Leinonen loukkasi jalkansa vastaanottaessaan Hermes-pelaajan taklausta keskialueella.

- Leinonen menee lääkäriin ja magneettikuvauksiin. Hän kokeili tilanteen jälkeen vielä pari vaihtoa, mutta jalka ei kestänyt. Tiihonen siirtyi sitten puolustajaksi ja pelasimme kuudella pakilla. Toivottavasti Leinosella ei ole mitään vakavaa, sillä pudotuspeleihin ei ole enää pitkä aika, Kolek sanoi.

Kentälliset ottelun alussa:

Hokki:

11 Matti Tiihonen - 28 Ville Vimpari - 19 Juha Silvander

14 Markus Haverinen - 8 Jarkko Oikarinen - 16 Niko Saarenpää

39 Tuomas Nikoskelainen - 10 Miika Kurka - 9 Kimmo Happo

22 Ville Meriläinen - 21 Tuomo Laukkanen - 96 Joonas Karjalainen

34 Veli-Antti Leinonen - 5 Kai Öhberg

95 Jarkko Heikkinen - 18 Antti Halonen

7 Tuomo Kortelainen - 4 Teemu Kolehmainen

35 Joni Myllykoski (1 Tuomas Lohtander)

Hermes:

25 Mikko Vihtola - 11 Olli-Pekka Kopiloff - 26 Henri Hietaharju

14 Mikko Uusitalo - 16 Jouni Kulonen - 27 Joni Lindlöf

15 Tommi Jäminki - 17 Jukka-Pekka Koistinen - 12 Matti Pesonen

18 Jarno Kantelus - 28 Jari-Pekka Pajula - 6 Jesper Söderholm

7 Aapo Aro - 10 Ismo Siren

5 Antti Niemi - 8 Mikko Jortikka

22 Sami Nummi - 3 Tero Alminoja

30 Eero Kilpeläinen (32 Vesa Lahtonen)

» Lähetä palautetta toimitukselle