Hokille kova päänahka kenraalissa

MESTIS / Raportti
Petri Mattila oli tyytyväinen suojattiensa taisteluilmeeseen Hokin kaataessa Asplövenin voittomaalikilpailussa.
Kuva © Samppa Toivonen - http.//www.samppas.net
Risto Dufva sanoi, että ”kilpaurheilussa ei aina tarvitse olla hyvä, kunhan on vain paras paikalla olija.” Joskus sekään ei riitä. Sen sai kokea perjantain myöhäisillassa haaparantalainen Asplöven Kajaanin vierailullaan. Välillä ottelua jopa mielin määrin hallinnut Asplöven joutui toteamaan pelin päättyessä, että isäntäjoukkue Hokki voitti ottelun kovan taistelun ja voittomaalikilpailun jälkeen 3-2 (1-0, 1-1, 0-1).

Hokin viimeinen harjoitusottelu ennen Mestis-kauden alkua tiedettiin jo etukäteen haastavaksi. Asplöven hallitsikin ottelua ajoittain lähes täydellisesti, ollen parempi lähes jokaisella osa-alueella. Esimerkiksi ottelun avausminuutin aikana Hokin maalivahti Teemu Seppänen joutui nappaamaan useita tärkeitä torjuntoja.
Ottelun maalitilin avasi kuitenkin Hokki. Reilun kahden minuutin pelin jälkeen Hokki pääsi ylivoimalle, eikä ylivoimaa kulunut kuin 10 sekuntia, kun Hokki tuuletti maalia. Maalinedustan sekamelskasta kiekon hakkasi sisään Timo Hiltunen. Syöttöpisteet menivät Ville Hyväriselle (0+2) ja Casper Santaselle.

Ensimmäinen erä oli Asplövenin painostusta ja Hokilta ainoastaan Teddy Da Costan johtama kentällinen sai toistuvasti pelin vastustajan päätyyn. Kotijoukkueen näkyvin mies ensimmäisessä erässä oli kuitenkin maalivahti Seppänen, eikä tilanne muuttunut vielä toisessakaan erässä.

Toiseen erään Asplöven tuli hurjalla intensiteetillä. Toista erää oli pelattu vasta 12 sekuntia, kun Hokki joutui vajaamiehiseksi. Tästä alkoi Asplövenin yli neljän minuutin painostusjakso, jossa Hokki oli täysi vastaantulija. Kotijoukkueella oli todella vaikeaa päästä pois omalta alueelta vielä ylivoiman jälkeenkin, kun Asplöven kovensi taklauspeliään ja piti kajaanilaiset irti kiekosta. 26 peliminuutin jälkeen Asplöven sai kiekon maaliin, mutta tuomarien mukaan maalintekijä oli maalivahdin alueella. Vain minuutti myöhemmin haaparantalaiset hölmistyivät jälleen, kun Veikko Karppinen vei Hokin kahden maalin johtoon maalivahdilta ponnahtaneesta irtokiekosta. Tälläkin kertaa maalin syöttäjäksi merkittiin Hyvärinen sekä lisäksi nuori Samu Pyykkönen.

Pyykkönen istui huitomisjäähyä, kun Asplöven vihdoin sai maalihanansa auki. Ruotsalaisten maalin teki Thomas Wallgren (2+0). Toisen maalinsa Wallgren iski kolmannen erän alkupuolella tasoittaen ottelun lukemiin 2-2. Vaikka erän ainoan maalin teki Asplöven, oli kolmas erä Hokilta parasta kiekkoa. Varsinaisen peliajan päättyminen tasalukemiin oli kuitenkin suuri pettymys haaparantalaisvieraille – hylätyn maalin lisäksi kolisuttivat he maalirautoja muutaman kerran. Koska vain tuomarien hyväksymät maalit lasketaan, ratkaistiin ottelu voittomaalikilpailussa, jossa ainoa onnistuja ja ottelun ratkaisija oli jo tutuksi käynyt mies Anthony Guttig. Guttigin maali toi Hokille maistuvan palkinnon kovasta taistelusta.

 - Sitkeä taistelu joukkueelta. Asplöven oli tänään kiekollisesti vain niin hyvä, että pakotti meidät melkoiseen puolustustaisteluun. Meidän jätkät petrasivat koko pelin ajan ja varsinkin kolmas erä oli meiltä todella hyvää puolustamista. Teimme pelin aikana pieniä muutoksia ja mukauduimme vähän vastustajan mukaan. Kyllä siellä oli näkyvissä niitä asioita joita olemme harjoitelleet. Nyt kuitenkin pitää olla kärsivällinen, sillä eihän me olla tällä joukkueella harjoiteltu kuitenkaan vasta kun viikko. Vaikka peli ei vielä missään nimessä ole valmista, niin oli positiivista nähdä, että pystyttiin taistelemaan voitosta Asplövenin tasoista joukkuetta vastaan, summasi Hokin valmentaja Petri Mattila illan ottelun tunnelmat.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle