Ranta johdatti HCK:n voittoon sarjakärjestä

MESTIS / Raportti
Kotkaniemi voi lähteä joukkueensa kanssa hyvillä mielin maajoukkuetauolle.
Kuva © Teemu Eirtovaara
HCK:n ja TUTOn välinen kamppailu tarjosi hyvää kiekkoviihdettä keskiviikkoiltaan maajoukkuetauon kynnyksellä. Ottelu oli tasainen ja vauhdikas. Kristian Ruisman johtaman ketjun turvin HCK nousi päätöserässä voittoon lukemin 4-3 (1-1, 0-1, 3-1).

Ottelun viihdyttävintä antia oli ottelun päätöserä, joka oli Kristian Ruisman johtaman ketjun näytöstä. Erään lähdettiin turkulaisten johtaessa 1-2, ja he hallitsivatkin peliä kolmannen erän alkupuoliskon, vaikka saivatkin kaksi rangaistusta. Jälkimmäisen rangaistuksen jälkeen HCK tasoitti pelin 2-2:een, kun Roope Ranta oli ensimmäisenä paluukiekossa ja siirsi kiekon maaliin.

TUTO siirtyi uudelleen johtoasemaan muutamaa minuuttia myöhemmin isäntien tasoituksesta. TUTO pelasi pitkää hyökkäystä keravalaispäädyssä, kunnes Rannan epäonnekas purku pysähtyi suoraan maalin edustalla seisoneen Tuukka Pulliaisen lapaan, ja sentterillä oli helppo työ tuikata turkulaiset uudelleen johtoon.

HCK nousi kuitenkin vielä tasoihin ja ohi. Ensin Vesa Kulmalan jäänuoliainen ohitti Tommi Virtasen kellojen näyttäessä aikaa 54.48, ja noin kolmea minuuttia ennen päätössummeria Ranta kuittasi mokansa huudattamalla kotiyleisöä voittomaalillaan.

- Parempi joukkue voitti. Meidän ylivoima ei oikein toiminut tänään, TUTO-luotsi Ismo Lehkonen kommentoi lyhyesti.

Molemmat osuivat avauserän lopussa

Ottelun avauserässä nähtiin paljon vauhtia useita erinomaisia maalintekotilanteita. Vierailijat loivat usean hyvän pyörityksen kotijoukkueen päädyssä. Antti Virtasella, Aki Keinäsellä ja Juha Virtasella oli kullakin huippupaikat iskeä kiekko pömpeliin, mutta vedot menivät ohi tai pysähtyivät HCK-vahti Richard Ullbergiin.

Isännät olivat avauserässä huomattavasti TUTOa suoraviivaisempia. HCK laukoi ja pelasi kiekkoa hanakasti maalille, mutta Virtanen oli maalillaan hereillä.

HCK painoi ottelun avausmaalin ajassa 17.29. Olli Korkeavuoren viivalämäristä tuli niin sanottu suutari, ja kiekko kimpoili Matias Perkkiön kautta takatolpalle, josta HCK:n kultakypärä Ruisma lapioi kiekon ohi Virtasen.

TUTO tasoitti hetken päästä, kun HCK-puolustukselle sattui pieni nukahdus. Kokenut Antti Virtanen käänsi rännikiekon nopeasti maalille, josta Ville-Vesa Vainiola pamautti kiekon vapaasti verkkoon. Kakkossyöttö merkittiin Mikael Salmivirralle.

Hyvä intensiteetti jatkui toisessakin erässä ja erikoistilanteitakin saatiin. Keravalaiset ottivat erässä kolme rangaistusta ja TUTO yhden. Varsinkin vierailijoiden ylivoima pyöri mallikkaasti HCK:n päädyssä.

Mainio ylivoimapeli tuotti kertaalleen tulosta. Vainiola viimeisteli illan toisen maalinsa b-pisteiden välistä lähteneellä rannelaukauksella. Syötöt tarjoilivat Tony Vidgren ja Salmivirta.

HCK:n päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kommentoi peliä hiukan kattavammin kuin kollega Lehkonen.

- Hyvä kahden päivän valmistautuminen tähän peliin. Ollaan oltu erittäin aktiivisia tuossa jäällä, ja jalka on liikkunut, mutta se ei ikävä kyllä ihan siirtynyt tähän päivään. TUTO oli tosi hyvä. He puolustivat hyvin ja me ei päästy oikein maalintekopaikoille.

- Se, mikä tässä oli tosi hienoa, että kuitenkin jaksettiin uskoa, vaikka tuommoinen kömmähdys siinä tuli. Olisi ollut vähän ikävää jos semmoiseen virheeseen olisi päättynyt tämä peli, Kotkaniemi kommentoi viitaten TUTOn 3-2-johtomaaliin johtaneeseen harhasyöttöön.

Molemmat joukkueet suuntasivat ottelun jälkeen ansaitulle viikon mittaiselle maajoukkuetauolle.

- Me aloitettiin treenaamaan justiinsa. Pojat lähtivät metsänsiimekseen, ja huomenna aamulla jatketaan kello 7:30, Lehkonen sanoi hieman pilke silmäkulmassa.

- Käytetään tauko aika pitkälti lepäämiseen ja toivutaan loukkaantumisista, joita meillä on tuossa parilla pelaajalla, Kotkaniemi mietti.

HCK jatkaa pisteiden metsästystään viikon päästä kotiottelulla paikallisvastustaja K-Vantaata vastaan. TUTO haastaa samana iltana LeKin Lempäälässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle