HCK:n tappioputki sai jatkoa

MESTIS / Raportti
LeKi tuuletti jälleen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen
Keravalla nähtiin vauhdikas ja tasainen ottelu HCK:n ja LeKin välillä. Vaikka peli päättyi vieraille tylysti 0-5, hallitsi HCK kenttätapahtumia ajoittain selvästikin.

Sarjanousija lähti katkaisemaan neljän ottelun tappioputkeaan isännöimällä Lempäälän Kisaa. HCK:n neljän edellisen pelin maaliero näytti lukemaa 4-21. LeKillä viidestä edellisestä ottelusta saldona oli hienosti neljä voittoa. Edellisessä ottelussaan LeKi murjoi Kajaanin Hokin kotihallissaan 5-2.

LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela painotti joukkueen valmistautumista peliin.

- Koko alkuviikko panostettiin tähän peliin. Teemana oli pitkästä aikaa kolmen pisteen vierasvoitto ja siinä onnistuttiin. Siihen olen kyllä tosi tyytyväinen.

Avauserän alkupuolisko mentiin pääosin päästä päähän. Ottelun avausmaali nähtiinkiin jo reilun kolmen minuutin kohdalla, kun LeKin kultakypärä Antti Hölli teki maalin HCK-vahti Aaro Peltosen avustuksella. Hölli laukoi pakin jaloista, josta kiekko kimposi päädyn kautta maalin eteen. Hölmistynyt Peltonen ei osannut odottaa, että kiekko pomppasi maalin eteen, jolloin se meni Peltosen luistimista maaliin.

Maalin jälkeen kotijoukkue otti selkeähkön otteen pelistä. Ensimmäistä otteluaan keravalaisten riveissä pelannut tryout-hyökkääjä Georgi Pogodin-Aleksejev laukoi muutaman kerran terävästi kohti maalia.

Toisessa erässä LeKi lisäsi johtoaan

Toisen erän alussa LeKi sai vähän juonesta lisää kiinni. LeKi loi Niclas Luceniuksen johdolla pari maalintekopaikkaa, mutta Peltonen pysäytti kiekon joka kerta.

LeKin maalipaikkojen jälkeen keravalaisten nelosketjun sentteri Juuso Forsström pääsi puolittain läpiajoon. Forsström koukattiin kumoon kahden minuutin jäähyn arvoisesti. HCK sai ylivoimalla paljon laukauksia, mutta yksikään ei mennyt nollapelin torjuneen Ville Kolppasen selän taakse.

Sarjanousijan kakkos- ja kolmosketju loivat joka vaihdossa maalipaikkoja. Paras mahdollisuus osui Robert Nyholmille, joka pääsi nokikkain Kolppasen kanssa, mutta Kolppanen torjui yrityksen komeasti patjallaan. Heti perään Nyholm pääsi vielä laukomaan maalin edestä, mutta Kolppanen seisoi edelleen HCK:n avausosuman tiellä.

Kesken kotijoukkueen hallinnan erän lopulla Lucenius lisäsi vieraiden johdon kahteen. Viime kaudella KHL:ssä pelannut Lucenius sai kiekon Hölliltä, harhautteli vähän ja laukoi kiekon tarkasti yläkulmaan b-pisteiden välistä. Kakkossyöttö puolustaja Otto Rädylle.

- Painotettiin sitä, että erän loppu pelataan huolella. Siinä 0-2-maalissa napsahti kyllä meillä tietyllä tapaa selkäranka, HCK-luotsi Sami Ranta mietti.

Vieraat karkasivat kolmannessa erässä

Viimeisessä erässä HCK:n tehottomuus maalipaikoissa jatkui samaan malliin kuin edellisessä erässä.

Vierasjoukkueen kolmannen maalin viimeisteli Mika Niemi ajassa 45.51. Laukaus meni Peltosen kilpikäden puolelta helpohkosti. Syötöt maaliin jakoi Konsta Mäkinen ja illan kolmannen syöttöpinnansa saalistanut Räty.

HCK pääsi ylivoimalle ajassa 52.38. Ranta pyysi aikalisän ja otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Ylivoiman aikana Miiko Hintz huiti itsenä jäähylle, mutta HCK piti silti lisäkenttäpelaajan jäällä. Hölli kävi lyömässä tyhjiin lukemat 0-4 ajassa 57.10. Samuli Kivimäki viimeisteli vielä 0-5 40 sekuntia ennen päätössummeria.

HCK-luotsi Ranta pettyi joukkueensa otteisiin, erityisesti maalintekoon. Ranta silti näki valoa tunnelin päässä.

- Kyllä tämä tulos vähän hiljaiseksi vetää, mutta tässä pelissä oli semmoisia elementtejä mitää pitää ollakkin. Maalinteko on taitoa, jos ei noista paikoista tee, niin ei voi voittaa.

LeKin päävalmentaja Kuusela ei ollut täysin tyytyväinen peliin.

- Tietyissä paikoissa oltiin riittävän tylyjä ja pistettiin kiekkoja verkkoon. Muuten peli ei ollut erikoista. Perjantain kotipeliin jäi vielä sopivasti hampaankoloon.

Myös Kolppanen sai kehut.

- Kolppanen oli maalissa hemmetin hyvä. Ansaittu nollapeli hänelle siitä. Voin kyllä kattoa miehen otteita tyytyväisenä.

HCK lähtee katkaisemaan tappioputkeaan perjantaina Savonlinnan SaPKoa vastaan. LeKi puolestaan isännöi Joensuun Jokipoikia.

» Lähetä palautetta toimitukselle