FPS voitti pisteen

MESTIS / Raportti
Sportilla on aina vaikeaa Forssassa. Vanha toteamus kävi jälleen todeksi, kun FPS venyi vaasalaisia vastaan 2-2-tasapeliin kotikaukalossaan. FPS taisteli henkeen ja vereen onnistuen maalivahtinsa Mika Korhosen johdolla tekemään tyhjiksi lähes kaikki Sportin viritelmät. Viime aikoina vain HeKiä vastaan suurilla maalilukemilla juhlineiden vaasalaisten ketsuppipullo on taas tukevasti jumissa.

- Maalivahdillamme oli näkemykseni mukaan tänään hyvä päivä, letkautti isäntien päävalmentaja Karri Kivi lehdistökommenttiensa aluksi.

- Oli erittäin tärkeää, että se Sportin räväkkä alku kestettiin. Tiesimme heidän tapansa liikuttaa kiekkoa ylivoimissa ja kun alivoimamme toimi yhteistyössä maalivahdin kanssa, niin se oli that’s it. Kyllä piste maistuu pelistä, johon lähdettiin altavastaajina ja maalivahdiltakin saatiin vielä unelmapeli, Kivi hymyili.

Sport-käskyttäjä Mikko Mannerin mieleen tasatulos ja maalipaikkojen tärvääminen ei ollut, vaan mies oli ottelun jälkeen hapan kuin olisi sitruunan imaissut.

- Ei voi olla tyytyväinen, jos antaa kaverille ilmaisen pisteen. Mutta kun ei osata tehdä maalia niin tulos on tämä ja sillä sipuli. HeKi-peliä lukuunottamatta meillä on ollut viime ajat juuri tällaista. Vain sillä kertaa ketsuppipullo aukeni. Tällaista on ollut jo niin monta kertaa, että ei voi enää puhua tsägästä. Itseluottamusta tarvitaan, jotta uskalletaan mennä maalille, eikä koko ajan sinne kulmiin, Manner tähdensi.

Nyt kolmannen ottelunsa FPS-maalilla pelannut Mika Korhonen oli kahdessa aiemmassakin pelissään hyvä, mutta ei mikään voittava maalivahti. Nyt arvosana nousi erinomaiseksi, mikä noteerattiin myös vierasjoukkueen penkin takana.

- Maalipaikkoja tänäänkin aukeni riittämiin, mutta kun muutamat eivät saa tyhjistä sisään, niin päät painuvat pensaaseen, vaikka pelaamisessa ei muuten vikaa olisikaan. Ylivoimassa näkyi Pete Suonpään puuttuminen, joka on sitä puolta pyörittänyt. Maalivahti Korhonen pysäytti meidät jo toistamiseen lyhyessä ajassa. Salamoille hän tienasi Vaasassa voiton ja otti nyt jatkoksi tästä tasapelin, Manner huomioi.

Essen iski avausmaalin

Ottelu alkoi, kuten odottaa saattaa, Sportin pitäessä kiekkoa ja viettäessä aikaa sen kanssa FPS:n kenttäpäädyssä. Varsinkin kulmissa mylly pyöri ja aina silloin tällöin kiekkoja lähetettiin kohti maalivahti Korhosta, joka merkkautti itselleen jo ensimmäisellä kympillä tukun koppeja.

Puolivälissä Sportin virhe avasi forssalaisille 2-1-hyökkäyksen mutta maalin eteen kiekon saanut Jarno Kantelus ei pystynyt puijaamaan vaasalaisten maalilla tuttuun tapaan ollutta Matti Höylää. Seuraavassa vaihdossa vierailla oli lähes yhtä hyvä maalipaikka ja näiden ansiosta kaukaloon saatiinkin vähän enemmän eloa.

FPS:n käydessä syvältä kiinni pakkeihin ja noustessa nopeisiin harppuunahyökkäyksiin alkoi myös Sport joutua vaikeuksiin, mistä seurasikin ottelun ensimmäinen rangaistus Vesa Myllyaholle tuomittuna. FPS rankaisi jäähyilystä reilussa puolessa minuutissa. Sportin Markus Laine voitti kovan kilpaluistelun, mutta Lasse Lintula nappasi pelivälineen päädyssä ja syötti konttorista maalin eteen, jossa Oskar Essen oli valppaana. Lapa jäähän ja nimi Jatkoaikaan, 1-0.

Viherpaitojen Timo-Pekka Heikkisen ja Anssi Rantasen peräkkäiset jäähyt avasivat Sportille tilaisuuden pelin tasoittamiseen. Ensimmäisessä ylivoimakentällisessä paikat avautuivat laukaisijan paikalla pelanneelle Kristian Hjerpelle, joka kuitenkin testasi kahdesti ainoastaan päätypleksien kestävyyttä. FPS oli jo neljällä, kun Markus Jämsän mielestä kiekkoa oli jo siirrelty tarpeeksi. Jämsä yllätti Korhosen laukomalla kiekon läheltä b-pistettä maaliin.

Sandhu, OR

Toisen erän aluksi muitakin huippupaikkoja ottelussa tuhlannut Ilpo Salmivirta sai kiekon ohi maalin vapaasta paikasta, jossa Korhonen oli jo rähmällään. Sen paremmin ei onnistunut toisessa päässä forssalaisten kolmosketjussa rymistellyt Niko Nikkiläkään, joka tuikkasi pienestä kulmasta laatan ohi maalin.

Myös FPS:lle tarjoutui ottelussa kahden miehen ylivoima, kun minuutin sisään niin Jämsä kuin Patrik Westerback syyllistyivät rikkeisiin keskialueella. Ylivoima pyöri hyvin, mutta laatulaukaukset jäivät vähiin ja Sport selvisi ahdingosta.

Avauserän tapaan pelin vauhti kohosi toisessakin erässä sen keskivaiheilla. Karri Kivi odotti Tino Sandhulta lisää fyysisyyttä ja tätä vauhtihyrrä osoitti liiankin kanssa. Tommi Oksa oli laidan tuntumassa pian aloituksen jälkeen jo syöttänyt kiekon pois, kun Sandhu torppasi hänet pimeästä kulmasta pienen hypyn säestämänä laitaan. Tähtiä nähnyt Oksa nilkutti omin jaloin vaihtoon, mutta ei aivotärähdyksen saaneena voinut jatkaa peliä, kuten ei myöskään ottelurangaistukseen tuomittu Sandhu.

Viiden minuutin erikoistilanne antoi hyvän näkymän koko pelistä, FPS:lla oli enemmän itseluottamusta ja sydäntä. Sportin kiekonsiirtely oli tahmeaa ja syötöt pomppivat lapojen yli. Kaukolaukaukset Korhonen maalillaan poimi ja pelaajien purkaessa irtokiekot pois alueelta alivoimamiehityksiä päästiin vaihtamaan tasaisesti.

Ei neljättä peräkkäistä maalin kotitappiota

Sport aloitti päätöserän vauhdikkaasti ja siirtyi neljännellä minuutilla ylivoiman turvin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Ian MacNeil nousi maalin takaa vanhanaikaista yrittäen. Kiekko ajautui takatolpalle, jossa Kim Nabb oli sen verran vapaana, että pääsi sutimaan kiekon Korhosen taakse.

Erän kuluessa Sport ampui paljon, mutta vaarallisia tekopaikkoja ei loppujen lopuksi ollut kuin muutama ja välillä FPS:llekin avautui muutamilla vastaiskuilla tasoituspaikkoja.

Paras Sport-paikka oli loppuminuuteilla läpiajoon päässeelle Markus Jämsällä, mutta ratkaisu kivikovaa Korhosta vastaan oli pehmeä.

Toiseksi viimeisellä minuutilla Sportin ykköspakkipari Varakas-Erholtz ja kolmosketju Hjerpe-Laitinen-Joki-Erkkilä uneksi kentällä sitkeän Palloseuran juntatessa pelin tasoihin. Lasse Lintula nousi vasenta laitaa ja syötti maalille, johon säntäsi kaksi miestä. Ossi Häkkisen Höylä sai vielä eliminoitua mutta ei enää Jarno Kantelusta, jonka kuti maalin kulmalta tiesi osoitteensa. Varsinaisen peliajan päätyttyä kotiyleisö osasi arvostaa tulostaululla loistanutta tilannetta.

Korhonen kestää, kestää ja kestää!

Jatkoajan alussa Tommi Heinonen koukkasi itsensä jäähypenkille ja FPS joutui vielä kerran todistamaan sitkeytensä. Ylivoimalla Ian MacNeil latasi suoraan syötöstä ja kaikki hallissa pidättivät hengitystään, mistä kiekko lopulta löytyy. Se oli Korhosen hallussa. Seuraavaksi suoraan syötöstä pääsi tulittamaan Jämsä, mutta 19-vuotias maalivahti venyi taas kiekon eteen.

Täysilukuiseksi päästyään FPS kehitti vaaran paikan Sport-alueella, mutta kevätjuhlaliikkeitä tehnyt Höylä selvitti tilanteen singoten samalla mailansa kaukalon kulmaan. Sport-hyökkääjistä Westerback pääsi vielä yrittämään maalintekoa, mutta jatkoajalla 8 ja koko ottelussa 59 torjuntaa kerännyt Korhonen poimi vielä tämän viimeisenkin voimattoman vedon ja ottelu oli ohi tyytyväisten katsojien jäädessä seuraamaan vielä palkintojenjakoa ennen poistumistaan hallista.

FPS pelaa syyskauden viimeisen Mestis-pelinsä perjantaina Savonlinnassa TV-kameroiden ollessa paikalla. Samana iltana Sport yrittää pusertaa ketsupit pullosta rinnuksilleen Jokipoikien matkatessa Vaasaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle