K-Vantaa murskavoittoon Forssan illassa

MESTIS / Raportti
Iossafov osui kahdesti harjoituskauden avanneessa FPS-vieraspelissä.
Kuva © Timo Savela
Pitsiturnaus ei ollut ainoa jääkiekkotapahtuma elokuun ensimmäisenä perjantaina. Myös Mestiksen puolella kausi potkaistiin käyntiin värikkään harjoitusottelun merkeissä, kun vierasjoukkue K-Vantaa löylytti FPS:ää Forssassa.

Forssan perjantai-illassa kohtasivat isäntäjoukkue FPS ja Mestis-seura K-Vantaa. Jäähyjen ja maalien värittämässä ottelussa nähtiin todellista taistelutahtoa ja taituruutta, ja pääsivätpä vantaalaiset esittelemään myös uudet korealaisvahvistuksensakin.

Ottelu kääntyi lopulta vierasjoukkueen voitoksi, kun kolmen erän jälkeen taululla olivat tylyt lukemat 4-9. Vierasjoukkueen riveissä oli omien pelaajien lisäksi esimerkiksi Jokereiden ja Bluesin sopimuspelaajia.

Illan ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti vantaalaisten määrätessä pelin tahdin: ensimmäistä erää oli ehditty pelata alle kaksi minuuttia, kun Saku Salmela iski kiekon forssalaisten maaliin. Šokkialku ei kuitenkaan lannistanut forssalaisia, sillä erän puolessa välissä tilanne oli tasan 1-1 Joonas Larinmaan maalin johdosta.

Hivenen sekaisesta ja hajanaisesta pelaamisesta huolimatta forssalaiset olivat aika ajoin kova vastus vantaalaisille.

Taistelutahdosta huolimatta ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 1-3-vierasjohdossa, kun lohipaitojen Eddie Legliti löi lisää etumatkaa kotijoukkueeseen.

Maalikarkelot alkavat

Toisen erän alussa K-Vantaa otti kaksi peräkkäistä jäähyä, mikä avasi forssalaisille tilaisuuden tasoittaa. Vantaalaisten alivoima oli kuitenkin FPS:n ylivoimaa tehokkaampaa, ja forssalaiset jäivät ilman tasoitusta.

Toisen erän puolessa välissä K-Vantaa otti isäntiin aina vain tuntuvampaa etumatkaa vieden pelin 1-4-tilanteeseen. Neljännen maalin iski yksi illan tehomiehistä Artem Iossafov, joka taituroi pelissä yhteensä kaksi maalia. K-Vantaan toisena tehomiehenä mainittakoon joukkueen kapteeni Jere Karjalainen, jonka vyölle kertyi myöskin kaksi maalia.

Kolmanteen erään mentäessä forssalaisten peli-ilme kuitenkin piristyi. Toisen erän lopussa isketty 2-4-maali palautti selvästi FPS:n taistelutahdon. Kolmannessa erässä nähtiinkin yhteensä seitsemän maalia, kun kotijoukkue onnistui kaksi ja vierasjoukkue peräti viisi kertaa.

Kolmannen erän puolenvälin tienoilla yksi K-Vantaan kolmesta korealaisvahvistuksesta Jin Hui Ahn pääsi loistamaan maalinteossa. Korealainen iski lohipaitojen kahdeksannen maalin, kun päätöserää oli pelattu hieman reilu kahdeksan minuuttia.

FPS lähtee vastavierailulle Vantaalle tulevana tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle