FPS kaksi erää Mestiksen huipulla

MESTIS / Raportti
Forssan Palloseura sai kovaa seuraa keskiviikkoiseen Mestis-iltaan sarjajohtaja Kiekko-Vantaan vieraillessa Forssan jäähallissa. Isännät tarjoilivat kotiyleisölleen Mestis-kiekkoa parhaasta päästä - mutta vain kaksi erää. Kolmannessa Vantaa otti pisteensä.

Salama-alusta itseluottamusta FPS:lle

FPS joutui antamaan vantaalaisille tasoitusta jo ennen ottelun alkua veteraanihyökkääjä Matti Raunion poissaollessa. Itse pelin alettua vihreäpaidat unohtivat antamansa tasoituksen. Jukka-Pekka Koistisen johtama ykköskentällinen pääsi tuomaan paineen vantaalaispäätyyn heti alussa. Kun Rami Jokisen johtama kentällinen hyppäsi kaukaloon ensimmäistä kertaa olikin jo aika nähdä ensimmäinen maali. Kentän herra ja hidalgo, Andrei Makrov, pyöritti itselleen hyvän vetopaikan. Hieman unessa ollut vantaalaisvahti Joni Hallikainen torjui Makrovin laukauksen niukasti räpyläkädellään maalin kulmalle. Jokinen odotteli kiekkoa kulmalla ja sai kuin saikin sohittua lätkän maalin puolelle jo puolentoista minuutin pelin jälkeen.

Erän puolivälin jälkeen FPS:n ykkösketjun laituri Jarno Kantelus pääsi Koistisen hienon syötön ansiosta lähelle Hallikaisen maalia. Vantaalaispakki roikkui kuitenkin Kanteluksen vauhdin nolliin ja maalinteko jäi haaveeksi. Kookkaan forssalaishyökkääjän riuhtaistua itsensä vapaaksi puolustajan syleilystä tuomari Aleksi Rantala palkitsi Kanteluksen 2 minuuttisella väkivaltaisuudesta. Rangaistuksen aikana Hannu Väisänen tarjoili upean poikittaissyötön Jonni Kiisken lapaan, 1-1. Torjuntalukemat eivät kerro koko totuutta avauserästä, sillä Palloseuralla oli useitakin hyviä mylläköitä vieraiden päädyssä. Usein laukaukset jäivät puuttumaan, eikä Hallikaisen torjuntasaldo päässyt karttumaan.

Kerrassaan huikea toinen erä

Toisessa erässä shown varasti FPS:n vikkelä hyökkääjä Andrei Makrov. Jo ensimmäisessä erässä pirteästi esiintynyt virolainen esitti toisessa erässä henkeäsalpaavia suorituksia. Valitettavasti onni ei viimeistelyssä ollut Makrovin mukana. Mies pääsi yrittämään läpiajosta kahdesti, tuloksena kaksi tolppalaukausta. Lisäksi Makrov järjesti itselleen ja joukkuetovereilleen pomminvarmoja maalipaikkoja, mutta kiekko ei näyttänyt lipsahtavan verkkoon millään.

Maalinteko onnistui puolestaan loistavan ottelun pelanneelta Jarno Kantelukselta. Kantelus pääsi nousemaan vapaasti oikeaa laitaa Juha Nurmiston syötöstä. Terävä jäänuoliainen yllätti Hallikaisen täydellisesti ja isännät johtivat jälleen. K-Vantaan kuitti tuli kuitenkin välittömästi FPS-osuman jälkeen. Onnettarella oli maalissa vahvasti sormensa pelissä, sillä Pasi Keinäsen jo kertaalleen torjuma kiekko pomppi maalin puolelle koskettaen miehen lähes jokaista suojusta.

Ennen erän puoliväliä ehdittiin nähdä erikoisia tilanteita. Tuomas Nikoskelaisen istuessa koukkaamisesta saamaansa rangaistusta Mika Peltonen ajeli FPS-pelaajan vaarallisen näköisesti laidan lähellä. Peltonen ei sulattanut millään täysin oikein perustein tuomittua kaksiminuuttistaan vaan heitti jäähyaitiosta juomapullon jäälle. Tästä suorituksesta Rantala palkitsi Peltosen kymmenen minuutin käytösrangaistuksella. Heti perään forssalaishyökkääjistä Juha Nurmisto kyllästyi rooliinsa maalin edessä iskuja vastaanottavana pelaajana ja iski itse takaisin. Tuloksena rangaistus Nurmistolle. FPS:n 4-3 -ylivoima ei tuonut toivottua tulosta. Vantaalaisten illan paras, Pete Suonpää, pääsi nostamaan trion hyökkäyksen FPS-alueelle ja kevyt lyöntilaukaus vilahti jäätä pitkin Keinäsen selän taakse.

Palloseuran onnistui vielä tasoittaa ottelu toisessa erässä. Maalintekijänä kunnostautui Marko Ronkainen. Komean syötön aivan maalin eteen tarjoili FPS:n avausmaalin tehnyt Rami Jokinen.

FPS putoaa kyydistä

Komeat kaksi erää esittänyt Palloseura ei mahtanut mitään kun sarjajohtaja meni menojaan. Täysillä painetut kaksi erää uuvuttivat miehistön, eikä heikosti pelannut Pasi Keinänen pystynyt pitämään joukkuetta pystyssä vaikeuksien hetkillä. Erän alkutahdit löi alivoimalla Teemu Kuusisto 2-1 -hyökkäyksen päätteeksi. Pete Suonpäällä oli itsellään hyvä maalipaikka, mutta mies huijasikin Keinäsen toiselle tolpalle ja järjesti Kuusistolle avoimen maalin.

Erän puolivälin jälkeen FPS:n taistelutahto hyytyy lopullisesti kun maalivahti Keinänen jo torjuttuaan Petteri Linnonmaan laukauksen istahtaa maalillaan ja kiekko tipahtaa viivan väärälle puolelle. Lopullisen niitin ottelulle löi Hannu Väisänen b-pisteen kaarelta. Maalin yläosaan painunut laukaus ei olisi ollut mahdoton torjuttava Keinäselle, mutta maalin edessä vahva pelaajamuuri häiritsi miehen työskentelyä liiaksi.

Forssalaisjoukkueesta tekisi mieli nostaa esille joka pelaaja. Hyökkääjistä erityisen hyvin esiintyivät Andrei Makrov upeilla harhautuksillaan ja terhakkaalla pelillään, sekä Jarno Kantelus vahvalla luistelullaan ja kovalla työnteollaan. Myös Hyvinkäältä hankittu Tapio Ahtonen pelasi hienoa peliä. Joukkueen kauden ykköstykki, Jukka-Pekka Koistinen, oli mainio hyökkäyspäässä. Puolustaminen ei miestä kuitenkaan kiinnostanut tarpeeksi vaikka nuorukainen pari kertaa pelastikin tilanteen alimpana miehenä.

Puolustajista epäonnistujia on niinikään vaikea löytää. Erityisen maininnan, ja samalla nousun yhdelle tähdelle, ansaitsee viime kauden A-nuorten kapteeni Anssi Rantanen taisteltuaan upeasti alivoimalla saatuaan kiekon kipeästi jalkaansa. Rantasen taistelu oli hyvä esimerkki niistä eväistä, millä FPS:llä on mahdollisuus pärjätä mitä tahansa Mestis-joukkuetta vastaan.

Vierailijoiden ryhmästä on myös vaikea nostaa yksilöitä. Koko joukkue esitti vahvaa peliä läpi ottelun. Pete Suonpää järjesti muutaman hyvän tilanteen, joista kaksi johti maaliin asti. Tänään nähdyn perusteella ei tarvitse ihmetellä miksi Kiekko-Vantaa on Mestiksen kärjessä tällä hetkellä. Sen sijaan ihmetellä voi, miksi FPS on nippa nappa playoff-viivan tuntumassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle