Jukurit karkasi FPS:lta jo alussa

MESTIS / Raportti
Vaikka Jukurit lähtikin otteluun Forssan Palloseuraa vastaan isäntiä huonommalla kuntopuntarilla, ei joukkueiden paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Jukurit teki maaleja paikoistaan poikkeuksellisella tehokkuudella eikä FPS:n puolustus pysynyt vauhdissa mukana.

FPS:n ja Jukureiden kauden kolmas kohtaaminen ei antanut kauaa odotuttaa ensimmäisiä tilastomerkintöjään avauskentällisten kuuluttamisen ja avauskiekon pudotuksen jälkeen. Jukurit teki jo ajassa 0.14 paitsion mutta se ei estänyt päätuomari Jussi Leppästä antamasta samanaikaisesti jäähyä FPS:n Tommi Heinoselle, joka omalla puolustusalueellaan koukkasi paitsioon menneen jukuripelaajan kumoon.

Ylivoiman aikana maalivahti Ari Reunanen avasi laitaan, josta Tuomas Tikkanen kuljetti kiekon alueelle ja syötti keskellä rynnistäneelle Turo Asplundille. Kim Vähänen ei saanut pidettyä Asplundia kurissa ja tämä laittoi parista metristä kiekon ensimmäistä kertaa Mika Korhosen vartioimaan maaliin.

FPS:n ensimmäiset tilanteet sai aikaan kolmosketju mutta maalinteossa onnistui kakkonen. Oskar Essen pomputti kiekon Veli-Matti Savinaiselle, tämä toi sen hyökkäysalueelle ja laittoi pelivälineen maalille, josta Essen kävi lopulta napauttamassa sen sisään.

Jukureiden toisessa maalissa epäonninen forssalainen oli Jarno Kantelus, joka ensin menetti kiekon puolustusalueella ja vielä kaatuikin sen jälkeen. Sarvipaidat käänsivät tilanteen nopeasti ja Tomi Lindfors passasi takanurkalle, mistä Tuomo Jormakka neppasi laatan reppuun ilman suurta häirintää Korhosenkin mennessä turhan aikaisin jäihin.

Keltapaitojen kolmas maali oli Turo Asplundin sataprosenttinen yksilösuoritus. Asplund nousi alueelle ja vastassa oli Tommi Heinonen. Asplund eteni hyvälle sektorille ja nopean ulosvedon päätteeksi laittoi kiekon ohi Heinosen ja Korhosen, joka oli jättänyt räpsäkäden puolelle aivan liikaa tilaa.

Jukurit loi avauserässä viisi maalipaikkaa mutta teki niistä peräti neljä maalia. Niistä viimeisessä oli selkeä 2-2-tilanne Jormakan ja Lindforsin juoniessa hyökkäystä. FPS-pakit Vähänen ja Toni Vähämäki peruuttelivat eivätkä saaneet katkaistua. Maalille toimitettu kiekko pomppi lopulta jostain sisään ja punavalo paloi taas.

Vasta puolet maaleista oli nähty

Myös toisen erän mikkeliläiset aloittivat nopealla osumalla. Ossi Pellinen kiersi laitaa myöden ja laittoi syötön luukulle, jossa FPS-puolustus oli taas unohtanut miehensä, tällä kertaa Tikkasen, joka sai siirtää kiekon maaliin Korhosen nokan alta.

FPS kavensi seitsemisen minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Kiekko toimitettiin maalille ja Reunanen jäi omien pelaajiensa jalkoihin kasan alimmaiseksi. Essen esitteli taas kunnon maalintekijän röyhkeyttä ja survoi jostain välistä kiekon maaliin.

Vieraat lisäsivät uudelleen johtoaan hetkeä myöhemmin. Eero Hyvärisen ohilaukaus tuli päädystä maalin kulmalle. FPS-puolustus ei tietenkään ollut tilanteessa mukana ja Timo Kuuluvainen laittoi kiekon ohi Korhosen, josta ei tänään ollut kenttäpelaajien virheiden paikkaajaksi.

FPS parhaimmillaan päätöserässä

Kolmanteen erään joukkueiden suurimmat paineet olivat jo kaikonneet ja se näkyi etenkin Palloseuran otteissa sen napatessa pelitapahtumat hallintaansa.

Ennen puolta väliä hallinta tuotti tulosta. Jukureiden alimpana pelaajana ollut Tikkanen menetti kiekon Ossi Häkkiselle, joka nousi maalille ja laittoi perään vielä Reunasen nätisti kahville.

Heti seuraavassa vaihdossa FPS:lla oli tilaisuus nousta kahden maalin päähän, mutta kiekko karkasi tyhjän maalin edessä Savinaisen lavasta Reunasen ollessa jo pois pelistä.

Viisi minuuttia ennen loppua puolesta kentästä lauottu kiekko otti erikoisen pompun ja oli painua jukurimaalin yläkulmaan, mutta tuurilla ja taidolla Reunanen sai pörriäisen pysäytettyä.

FPS otti viime minuuteilla kaksi rangaistusta, joista jälkimmäinen kostautui. Ylivoimakuvion päätteeksi Petri Lehtonen antoi helpon syötön keskelle ja Andreas Sundinin tarkka sivallus löysi perille.

Jukureiden osumatarkkuus myös pelin jälkeen puheenaiheena

Jukureiden valmentaja Reijo Ruotsalainen oli tyytyväinen kolmosketjunsa onnistumiseen. Kauden aiemmissa otteluissa Tuomo Jormakka oli tehnyt neljä osumaa ja Turo Asplund kaksi mutta nyt kumpikin kartutti maalitiliään heti avauserässä kahteen otteeseen.

- Pisteitä haettiin ja ne saatiin. Ensimmäinen erä oli hyvä, kun yksi kenttä nakkeli maaleja joka tilanteesta ja maalivahti vaikutti hermostuneelta. Päästiin niillä osumilla tarpeeksi kauas vastustajasta. FPS:llakin oli sen jälkeen omat paikkansa heidän avatessa peliään. Kolmannessa erässä olisi voitu myös rauhoittaa peliämme enemmän ja olla passiivisempia mutta mentiin lopussa samalla taktiikalla kuin siihen astikin, Ruotsalainen totesi.

FPS-valmentaja Karri Kivelläkin oli päällimmäisenä mielessään avauserä ja sen takaiskut.

- Kaksijakoinen esitys joukkueeltamme. Missään en ole nähnyt noin tehokkaita ratkaisuja kuin Jukureilla avauserässä. Ja olivat vielä tehtyjä maaleja, loivat paikan ja pum! Koko puolustuksella oli synkkä päivä. Päästettiin halpoja maaleja, kun ei miehiä vartioitu maalin edessä, Kivi ihmetteli.

- Hyvää oli se, että muuten kamppailimmekin kentällä ihan tasaväkisesti. Tosin kun on häviöllä esimerkiksi 5-1 niin tasoittuuhan se tottakai muutenkin. Hyvin kuitenkin ryhdistäydyttiin shokkimaalien jälkeen ja pojat uskalsivat loppupelin paahtaa menemään, kehui Kivi FPS:n tavaramerkkiä, aina taistelevaa peli-ilmettä.

Lehdistö toi esille repaleisen puolustuksen sisällä ilman miinuksia tsempanneen Joni Kujalan hyvän pelipanoksen, eikä Kivikään ollut enää niin ehdoton kaikkien puolustajien nihkeydestä. Muiden viiden puolustajan ohella takaiskuja oli useimmin ottamassa vastaan ykkösketju Häkkinen-Lintula-Kantelus.

Mainio kakkosketju jäi Essenin maalien siivittämänä tästäkin pelistä plussan puolelle. Kolme H:n ketju Hakala-Hietaharju-Heikkinen oli kentällä yhden jukurimaalin aikana.

FPS:n vieraaksi jo lauantaina saapuu toinen perin hankalaksi osoittautunut vihulainen, KooKoo. Samana iltana onneaan Jukureiden vieraana saapuu koittamaan Salamat.

» Lähetä palautetta toimitukselle