Ahmat kepitti FPS:n kenraaliharjoituksessa

MESTIS / Raportti
Hyvinkään Ahmojen harjoituspelit Forssan Palloseuraa vastaan ovat kulkeneet duurissa, sillä joukkue on kuitannut molemmista otteluista voitot tililleen. Tänään Ahmat saalisti forssalaisten päänahan välillä kuumaksikin käyneessä otteluissa luvuin 5-6.

Ottelu alkoi pääasiassa vierailijoiden painostuksessa ja aina ensimmäisen erän puoliväliin pelattiin maaleitta. Toisella puoliskolla olikin sitten tapahtumia hieman liiankin kanssa forssalaisittain, kun ensin hyvinkääläiskapteeni Olli Korkeavuori siirsi Ahmat ylivoimalle 0-1 johtoon. Lähes heti tämän jälkeen Lauri Tukonen pääsi yksin läpi loistavasta Miikka Jäskeen pystysyötöstä. Nuorempi Tukosista ei erehtynyt avopaikasta ensin puikattuaan FPS-pakkien Toni Vähämäen ja Rami Mattilan välistä läpiajoon.

Vain muutama minuutti Ahmojen toisen osuman jälkeen, kotijoukkueen Jarno Kantelus käytti hyväkseen hyvinkääläisten maalissa pelanneen Patrick Machreichin erehdyksen ja kavensi lukemat 1-2:een. Kuitenkin jo heti seuraavassa vaihdossa napsahti jälleen forssalaispäässä, kun hyvän ottelun pelannut Markus Juvakoski syötti ovelasti yksin maalin edessä kytänneelle Jarkko Kolarille, joka käytti avopaikan hyväkseen.

Toisen erän kotijoukkue pääsi aloittamaan ylivoimalla, kun ensimmäisen erän loppuun ottelun päätuomari antoi Jäskeelle kakkosen heppoisin perustein. Toista erää ei ehtinyt kulua kuin 32 sekuntia, kun FPS-pakki Heikki Saarinen pamautti sydämensä kyllyydestä sinne päin ja tällä kertaa sattui osumaan maaliin. Machreich ei voinut juuri muuta kuin katseella seurata, kun Saarisen tulinen veto suhahti sisään yläriman kautta.

FPS pääsi heti erän alkupuolella kuittamaan vielä toisen osuman, kun Kantelus viimeisteli illan toisen maalinsa maalin edestä. Ahmat ei kuitenkaan kauaa jaksanut tasatilannetta katsella. Pari minuuttia FPS:n edellisestä osumasta Jani Bäf pääsi tuikkaamaan kiekon sisään pienoisen ruuhkan seurauksena.

Erän vanhettua loppupuolelleen, Juvakoski lisäsi pistetiliään tällä kertaa maalilla parin syöttöpisteen seuraksi. Ahmat johti hetken jo 3-5, mutta Tapio Ahtosen maali toisen erän loppuun saattoi tilanteen 4-5:ään, kun viimeiseen erään lähdettiin.

Viimeinen kolmannes ei suurta kiekkojuhlaa tarjonnut, mutta tunteita sitäkin enemmän. Ensin Lauri Tukosen viimeisteltyä illan toisen maalinsa hieman erän puolivälin jälkeen, alkoivat tunteet kuumentua puolin ja toisin. Kostomentaliteetilla oltiin liikkeellä ja varsinkin pari Kantelus - Jäske sai huomiota osakseen. Myös muiden tunteet kävivät kuumina, ja parhaimmillaan yhden kaverin kimpussa saattoi olla neljäkin miestä haastamassa riitaa.

FPS kerkesi puolittaisesta tappelun nujakoista maalinkin tekemään pari minuuttia Ahmojen kuudennen jälkeen, kun Matti Raunio viimeisteli kahden miehen ylivoimalla lopputulokseksi jääneen 5-6.

Eteenpäin olisi mentävä

"Huono kenraali tarkoittaa hyvää ensi-iltaa" - tai sitten ei. Mestiksen avausotteluun Forssaan saapuu 14.9. Kuopiosta KalPa, jolla ei liene suuria ongelmia kaataa ainakaan sellaista forssalaisporukkaa mikä tänään jäällä esiintyi. Ahmat vei toisinaan FPS:aa mielensä mukaan, eikä kotijoukkueen luistin ollut aivan parhaassa terässä. Vielä kun pidetään mielessä se, että ennakkokaavailuissa Ahmoilla ja KalPalla on suurikin tasoero - lienee pieni panikointi paikallaan ajatellen kotiavausta.

Tässä nyt on Pekka Laksolalla ja kumppaneilla vielä yhdeksän päivää aikaa tehdä jotakin radikaalia, jotta KalPa kaatuisi Mestis-avauksessa. Profiilipakki joukkueella on edelleen haussa, kuten myös apuja hyökkääjistöön mikäli tällä hetkellä testissä olevia Jaakko Kalliota, Janne Kinnusta tai Mika Paanasta ei kiinnitetä joukkueeseen.

Pelkästään jo yksi Jussi Eloranta toisi joukkueeseen sellaisen annoksen duracell-pupua, että oksat pois. Tällä hetkellä Eloranta ei vain itsekään tiedä jatkaako uraansa vai ei, mutta hänellä totta vie olisi käyttöä tämän hetkisessä Palloseurassa. Myös vanhaa sotaratsua Jarkko Aaltosta joukkue kaipaisi, sillä sentteriosastolta puuttuu tällä hetkellä sellaista juonikkuutta mitä Aaltonen joukkueeseen toisi - vaikkakin hieman kesäteräisenä.

Tämän päiväisen esityksen jäljiltä Laksola tuskin on kovin tyytyväinen omiinsa, sillä kuusi maalia omiin on enemmän kuin laki sallii ja lääkäri määrää. Pelejä on keskimäärin vaikea voittaa, jos omiin menee kuusi häkkiä. Tästä epäkohdasta syyttävää sormea voidaan heristää niin kotijoukkueen puolustusosastoa kuin vierailijoiden hyviä hyökkäyspään esityksiä.

Päivän ottelusta ruusuja ei tohdi oikein jakaa muille kuin Jarno Kantelukselle ja Tapio Ahtoselle, jotka esiintyivät tiuhaan pöytäkirjan "maalit" ja "syötöt" -kohdissa. Kanteluksen energinen draivi jatkui jälleen ottelun läpi - ehkä hieman liiankin energinen. Oli enemmän kuin pieni ihme, että Kantelus selvisi jäähyboksilta, sillä hän survaisi varsinkin Jäskettä useampaan otteeseen oikeaoppisesti oikealla suoralla viisariin, mutta osasi sijoittua tuomari Kuloaron tavoittamattomiin, joten lisäsanktioita Kantelus ei joutunut kärsimään. Sen sijaan Jäske nautti tuomarin huomiosta kuuden jäähyminuutin verran.

Kolari ja Juvakoski vireessä

Vierailija Ahmoista positiivisia yllättäjiä löytyi lähes pilvin pimein. Varsinkin Jaakko Kolari ja Markus Juvakoski olivat pirteällä pelipäällä, joista jälkimmäinen syötti kaksi osumaa ja viimeisteli yhden. Kolari tosin kunnostautui maalipaikkojen tuhlailussakin, joista räikeimpänä avauserän ranteiden jäätyminen, kun hän oli nokikkain FPS-vahti Pasi Keinäsen kanssa.

Tutun hyvässä vireessä olivat myös Juha-Pekka Loikas ja Jukka Penttinen, jotka keskittyivät pelaamiseen tuuppimisen sijasta. Miikka Jäske toimi vierailijoiden "pahana poikana", kun hän otti yhteen Kanteluksen kanssa tämän tästä.

Itävaltalainen Patrick Machreich ei onnistunut vakuuttamaan maalillaan. Machreich lähes lahjoitti pari osumaa kotijoukkueelle, eikä hänen mailapelinsäkään ollut kovin esteettistä katsottavaa. Yleensä kun itävaltalaisvahti yritti mailalla pelata, hukkasi hän kiekon luistimiinsa, josta se lopulta ajautui viherpaidoille. Machreichilla on ainakin vielä töitä tehtävään tämän iltaisen perusteella, mikäli suunnittelee Joonas Lindbergin Ahmojen kakkosvahtina tulevan kauden.

Ahmojen sarja-avaus on luokkaa FPS:aa helpompi, kun Hyvinkäälle saapuu melko rajusti uusiutunut KJT. Kaudenalusveikkailuissa KJT:ta ollaan kaavailtu suurin piirtein samoille sijoille Ahmojen kanssa, joten mitenkään mahdottomuus hyvinkääläisille ei ole avata pistepottiaan jo avauskierroksella. Silti puolustuspelin aukkoja voisi vielä hieman parsia, mutta onhan tässä vielä toista viikkoa aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle