Espoo United jatkoi vahvana kotonaan - "Reijola kuittasi tuossa kättelyssä, että hyvää syntymäpäivää"

MESTIS / Raportti
Waltteri Hopponen iski kotijoukkueen ensimmäisen maalin.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Perjantai-illan Mestis-kierroksella kotijoukkue Espoo United sai vieraita pohjoisesta, kun RoKi saapui Espooseen. Ottelu meni pitkälti kotijoukkueen käsikirjoituksen mukaisesti ja Espoo United voitti lopulta ottelun lukemin 4-1. Näin ollen espoolaiset ottivat neljännen voittonsa putkeen.

Ensimmäinen erä alkoi varsin tunnustelevasti molempien joukkueiden osalta. Kotijoukkue tuli kuitenkin hitusen paremmalla jalalla ensimmäiseen erään ja avasi maalitilinsä jo kahden minuutin kohdalla.

Espoo Unitedin ensimmäisestä maalista vastasi Waltteri Hopponen, joka laukoi paluukiekosta varsin varmasti verkon perukoille ohi RoKin maalissa torjuneen Rasmus Reijolan. Avausmaalin esityöstä vastasivat synttärisankari Kai Lehtinen sekä Niclas Almari. Lehtisen laukaus kimposi Reijolan patjoista Hopposelle, jolla oli helppo työ viedä kotijoukkue 1−0-johtoon. 

Erä eteni pitkälti vauhdikkaissa merkeissä päästä päähän. Molemmilla joukkueilla oli erän aikana omat maalintekotilanteensa. Molemmissa päissä maalin suilla olleet Reijola ja Nico Vikstén eivät päästäneet kumpikaan lisämaaleja. Näin ollen ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa niukasti 1−0. 

Toisen erän alkuun kotijoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta ylivoimaan, kun toista kaksikymppistä oli keretty pelata vain reilu kaksi minuuttia. RoKi puolusti alivoimalla varsin mallikkaasti, eikä United päässyt vaarallisille maalintekopaikoille oman erikoistilanteensa aikana.

Vain pari minuuttia myöhemmin vierailijoille tarjoutui päästä kahden minuutin ylivoimalle, kun kotijoukkueen kultakypärä Juuso Forsström rikkoi kahden minuutin arvoisesti. Rovanniemeläiset saivat puolittaisia pyörityksiä Unitedin kenttäpuoliskolle, mutta viimeistely jäi tällä kertaa uupumaan.

Espoolaisten tehopakkaus Jiri Veistola pääsi puolestaan alivoimalla läpiajoon laidasta, eikä erehtynyt lisäten kotijoukkueen johdon kahteen osumaan. Vierasjoukkueen maalivahti Reijolalla ei ollut mahdollisuuksia torjua maalia. 

Ajassa 34.10 vierasjoukkue onnistui kaventamaan ottelun 1−2:een. RoKi sai varsin pitkän pyörityksen espoolaisten alueelle, ja lopulta Tino Metsävainio syötti aivan Viksténin maalin eteen unohtuneelle Olli-Matti Järvelälle, joka siirsi kiekon aina verkon perukoille. Tilanteen jälkeen maalia tarkistettiin vielä videolta. 

Toisessa erässä molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen pelaamaan ylivoimalla. Kumpikin joukkue sai oman ylivoimansa aikana luotua muutaman maalintekopaikan, mutta lisämaaleja ei toisessa erässä nähty, ja 2−1-lukemista poistuttiin jälkimmäiselle erätauolle.

Kai Lehtinen vietti tehokkaasti syntymäpäiviään

Kolmanteen erään kotijoukkue sai varsinaisen unelma-alun, sillä se siirtyi kahden maalin karkumatkalle, kun erää oli keretty pelata ainoastaan 54 sekuntia. Espoolaisten kolmannesta maalista vastasi ensimmäiseen maaliin esityön tehnyt Lehtinen.

Kotijoukkueen kultakypärä Forsström syötti viivalta nousseelle Lehtiselle, jonka terävä laukaus painui ohi Reijolan. Ennen espoolaisten kolmatta maalia RoKilla oli todella pitkä pyöritys kotijoukkueen kenttäpäädyssä.

Synttärisankari Lehtinen oli ottelussa varsin hyvällä pelipäällä iskien tehot 1+1. Lehtinen kertasi maaliaan ottelun jälkeen haastattelussa.

— Olen aika monet synttärit viettänyt, että on ollut peli samana päivänä. En kuitenkaan muista, että maalia olisi ikinä tullut. Reijola kuittasi tossa kättelyssä, että hyvää syntymäpäivää. Että hän antoi yhden lahjan kuulemma. Veikkaan, että se lämäri oli enemmänkin yllättävä kuin komea. Itsestä tuntui, että lähti vähän huonosti. 

Erässä nähtiin myös dramatiikkaa, sillä ajassa 42.02 kotijoukkueen Niclas Almarille tuomittiin 2+10 minuutin rangaistus selästä taklaamisesta, ja vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin RoKin Tuomas Komulainen taklasi päähän 2+10 minuutin arvoisesti. Komulainen heilautti tilanteessa kyynärpäätään, joka osui kotijoukkueen Oskari Uomalaa päähän. Loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. 

Rangaistuksien jälkeen ottelu jatkui varsin vauhdikkaissa merkeissä, ja molemmissa kenttäpäädyissä nähtiin varsin pitkiä pyörityksiä. Kotijoukkue onnistui ratkaisemaan ottelun viimeisellä kympillä, kun se lisäsi johtonsa neljään maaliin. Espoolaisten neljännestä maalista vastasi Olli Iisakka.

Tämän jälkeen vierailijat hakivat vimmatusti kavennusta, mutta isännät puolustivat varsin hyvin. Näin ollen Espoo United otti jo neljännen voittonsa peräkkäin. 

» Lähetä palautetta toimitukselle