Alivoimamaalien ja puolustusvirheiden sävyttämä ottelu Peliitoille

MESTIS / Raportti
Samuel Salonen iski tehot 1+4.
Kuva © Timo Savela
Espoo Unitedin ja Peliittojen välinen harjoitusottelu oli värikäs. Peliitat aloitti maalitalkoot, ennen kuin Espoo United käänsi kolmen maalin kaulan itselleen. Viimeisessä erässä vierailija nousi takaa 7−5-voittoon.

Ottelu oli kokonaisuudessaan virheiden sävyttämä. Peliitoilla tökki erityisesti ylivoimapeli, sillä Espoo United onnistui iskemään kahdesti alivoimalla kiekonriistojen jälkeen. Lisäksi Kai Lehtinen karkasi maalintekoon heti rangaistuksensa jälkeen. 

Vierasjoukkueen syömähammas oli ykkösketju, josta Janne Seppänen iski kaksi maalia, Niko Kivelä ja Samuel Salonen kumpainenkin yhden. Kivelälle kirjattiin lisäksi kolme ja Saloselle neljä syöttöpistettä.

Pelicansin venäläishyökkääjä Vadim Pereskokov palasi peleihin Peliittojen riveissä. Ottelu alkoikin hyvin hänen vastatessaan Peliittojen avausmaalissa, mutta ottelu päättyi toisessa erässä korkeasta mailasta tulleeseen pelirangaistukseen. Myös uhrina ollut Waltteri Hopponen jätti pelin kesken.

Espoo Unitedin parhaimmistoa olivat samat nimet, jotka olivat säväyttäneet aikaisemmissakin harjoitusotteluissa, eli Aleksi Rutanen ja Juuso Forsström. Epäonnistujia oli iso liuta erityisesti puolustuspäässä. Miika Franssila voi ottaa kaksi maalia piikkiinsä ja Jesse Väkelä yhden. Myös muille pelaajille sattui lukuisia kiekonmenetyksiä kohtalokkaissa paikoissa. Myös joukkueen henkinen kantti osoitti heikkoutta, kun kolmen maalin johto kääntyi kahden maalin tappioksi viimeisessä erässä, vaikka viimeinen maali syntyikin tyhjään rysään.

Espoo Unitedin maalivahti Mika Norja ja Peliittojen virkaveli Joonas Harald eivät myöskään onnistuneet ottelussa, kuten loppulukemista voi päätellä. 

Kokoonpanot ottelun alussa:

Espoo United

Aleksi Järvinen - Joonas Toivanen - Jiri Veistola
Waltteri Hopponen - Juuso Forsström - Jesse Ylönen
Nico Nyberg - Oskari Uomala - Aleksi Rutanen
Matias Nisula - Jani Elgbacka - Olli Iisakka

Santeri Saari - Victor Westermarck
Kai Lehtinen - Miika Franssila
Jimi Santala - Jesse Väkelä
Erno Hopponen - Bernard Isiguzo

Mika Norja (Nico Viksten)

Peliitat

Samuel Salonen - Janne Seppänen - Niko Kivelä
Kalle Moisio - Henri Ruotsalainen - Valtteri Lipiäinen
Eetu Elo - Roope Mäkitalo - Severi Lahtinen
Ville Nieminen - Vadim Pereskokov - Aatu Viljanen

Markus Neva-aho - Roni Rukajärvi
Toni Hannukkala - Alex Lindroos
Samuli Rahikainen - Eetu Rissanen
Joel Ojala

Joonas Harald (Sami Väliharju)

» Lähetä palautetta toimitukselle