Ahmat juhli ylivoimalla

MESTIS / Raportti
Ahmat avasi kauden voittotilinsä komeasti maalein 7-2, kun hyvinkääläisjoukkueen viime kaudella pahasti takkuillut ylivoimapelikin tuotti kolmen maalin verran onnistumisia. Altavastaajana peliin lähtenyt Jää-Kotkat sinnitteli tasatilanteessa ensimmäiselle erätauolle, mutta tarkka tuomarilinja oli sen jälkeen vierailijalle liikaa.

Pelin henki oli selvillä heti ottelun ensimmäisestä vaihdosta lähtien. KJT:lle kärsittyyn avaustappioon tyytymätön Ahmat löi peliä jatkuvasti UJK:n päätyyn. Ensimmäinen paikka pelattiin Juha-Pekka Loikakselle heti avausvaihdossa, eikä Jää-Kotkat päässyt hätyyttelemään Patrick Machreichia Ahmojen maalilla kertaakaan ensimmäisen seitsemän minuutin aikana.

Täysin pelitapahtumien vastaisesti avausmaalin iski Jää-Kotkat ensimmäisestä paikastaan. Hannu Pajunen syötti Miika Kasken läpiajoon ahmapuolustajien Pasi Tammisen ja Kim Sjöblomin välistä, ja Kasken laukaus livahti Machreichin kainalon kautta maaliin.

Vierasjoukkue ehti johtaa peliä reilut neljä minuuttia, kunnes Ahmat tasoitti kauden ensimmäisellä ylivoimamaalillaan. Jani Tuominen laukoi b-pisteeltä, ja maalin edustalle pyörimään jääneen kiekon löi maaliin lopulta puolustaja Pasi Tamminen.

Avauserä oli tasan menneistä maaleistaan huolimatta täysin Ahmojen. Kotijoukkueesta Miikka Jäskellä, Lauri Tukosella ja Olli Korkeavuorella oli avopaikat, mutta Matias Valavuo venyi kotkamaalilla hienosti.

UJK:lle jäähyjä – Ahmoille maaleja

Toinen erä ratkaisi sarjapisteiden kohtalon. Ahmat vei maalit 4-0 ja maalia kohti suuntautuneet laukaukset 20-4, kun Jää-Kotkat sotkeutui Kimmo Nurmisen tarkkaan tuomarilinjaan ja istui viisi perättäistä kaksiminuuttista. Hannu Pajunen puhui itsensä suihkuun.

Ahmojen maali-iloittelun aloitti Miikka Jäske tuikkaamalla etukulmalta luvut 2-1:een noustuaan maalin takaa, kun pelattiin vielä tasakentällisin. Syöttöpisteen maaliin sai erinomaisesti Jäsken kanssa yhteen pelannut Lauri Tukonen. Parivaljakko oli jo erän alussa karvannut alivoimalla kiekon UJK:lta, mutta tuolloin Valavuo torjui upeasti suoraan poikittaissyötöstä lähteneen Jäsken laukauksen.

Pari minuuttia Ahmojen johtomaalin jälkeen väärä vaihto aloitti Kotkien painajaisen. Joukkueelle vihellettiin kolmen minuutin aikana neljä kaksiminuuttista, ja lisääkin olisi tullut, jos Ahmat ei olisi siirretyn rangaistuksen aikana iskenyt 3-1-maalia. Pitkän pyörityksen jälkeen Jani Tuominen pääsi lopulta siirtämään kiekon lähes tyhjään kotkamaaliin. Kaikkiaan Ahmat pelasi kahden miehen ylivoimalla kaksi minuuttia ja 58 sekuntia.

Jää-Kotkilla oli mahdollisuus päästä peliin mukaan, kun Topi Riutta karkasi laidalta ja rangaistusaitiosta mukaan liittyneen pelaajan ansiosta Kotkat pääsi iskemään kolmella yhtä vastaan. Riutta yritti itse, mutta Machreich venyi torjuntaan.

Ahmojen neljännen iski Janne Lehtinen puolustaja Kim Sjöblomin kudin reboundista, kun vaihteeksi pelattiin tasakentällisin. Pian perään UJK:n Pasi Reunanen pelasi korkealla mailalla, ja Ahmat viimeisteli 5-1:een kolmannella ylivoimaosumallaan. Juha-Pekka Loikas laukoi, ja Tuomas Tikkanen pääsi jatkamaan irtokiekon maaliin Olli Korkeavuoren sidottua kotkapuolustajan itseensä.

Matias Valavuolle viisi maalia riitti, ja UJK vaihtoi maalinsa suulle Aki Kempin. Hänetkin ehdittiin erän lopulla vielä kertaalleen ohittamaan, mutta Loikaksen laukaus pysähtyi maalivahdin selän takana maalin takatolppaan.

Kotkat nieli kiukkunsa

“Urpo sun täytyy niellä kiukkus” toisteli Jää-Kotkien valmentaja Aki Mykkänen toisella erätauolla laulun sanoja mukaillen itselleen, ja saikin syytä nostaa pelaajilleen hattua siitä, että jäähysuman turhauttamanakin nämä jaksoivat keskittyä pelaamiseen, eikä sikailuja nähty. Pääsipä Jää-Kotkat varsin nätin ylivoimaosumankin iskemään, kun Tomi Sykkö jatkoi kiekon ahmamaaliin suoraan Rami Kaupinsalon syötöstä.

Jos kavennusosuma vielä hieman nostatti Jää-Kotkien toiveita, sammuivat ne hyvin pikaisesti. Vain 38 sekuntia ehti kulua edellisestä maalista, kun Ahmojen Loikas siirsi pienestä kulmasta joukkueensa 6-2-johtoon sen jälkeen, kun maalivahti Aki Kemppi oli jo pelattu ulos tilanteesta.

Jää-Kotkat yritti vielä nousta peliin valmentaja Mykkäsen taktiikalla, jossa yksi mies jätettiin Ahmojen pyörityksestä huolimatta keskialueelle avaussyöttöä odottamaan, mutta ottelu oli jo ratkennut.

Lopussa Ahmojen Janne Lehtinen nosti vielä rystyltä ylärimaan, ja Jukka Penttinen naatiskeli läpiajosta lopputulokseksi 7-2, kun Turo Virta oli pitkällä avauksellaan hänet vapauttanut.

TPS:n miehistä iloa

Jää-Kotkien valmentaja Aki Mykkänen oli pelin jälkeen ymmällään joukkueensa huikeasta jäähymäärästä etenkin ottelun toisessa erässä.

- En oikein keksi, mitä tässä tilanteessa pitäisi sanoa. Noihin jäähyihinhän tämä ratkesi, ensimmäisessä erässä pysyttiin vielä mukana. Meillä oli yksi hellankoukku (Vikki Tammelin) pilaamassa pelin (avauskierroksella) Vantaalla, mutta kuinka kriminaaleja me oikein tänään olimme?, Mykkänen ihmetteli.

Teemu Salminen ja Kimmo Nurminen vihelsivät Jää-Kotkilla kahdessa pelissä yhteensä 23 kaksiminuuttista ja kaiken kaikkiaan 111 rangaistusminuuttia.

- Täytyy yrittää siistiä otteita kotiavaukseen, Mykkänen hymähti.

Jää-Kotkat oli saanut riveihinsä kolme –83-syntynyttä TPS-peluria, jotka jatkavat Uudessakaupungissa toistaiseksi. Mykkänen uskoi uusista miehistä olevan joukkueelleen vielä paljon apua, ja etenkin Matti Kesseli nousi Kotkien kenties parhaaksi puolustajaksi jo Hyvinkäällä, vaikka takana oli vasta yksi jääharjoitus muun joukkueen kanssa. Myös hyökkääjät Tomi Sykkö ja Matti Aho ovat sen verran taitavia nuoria pelureita, että he ovat oiva lisä Jää-Kotkien hyökkäykseen. Sykkö saalisti avauspelissään heti tehot 1+1.

Suurin ongelma Jää-Kotkilla on heppoinen puolustus. Maalivahdit Matias Valavuo ja Aki Kemppi torjuivat tänäänkin kaiken mahdollisen, mutta silti kiekko on kahdessa pelissä livahtanut UJK:n maaliin jo 16 kertaa.

- Selkeä johtava puolustaja meiltä puuttuu. Kaikkemme teemme budjetin sallimissa rajoissa sellaisen saamiseksi, Aki Mykkänen totesi.

Vahvasti Kiekko-Vantaata vastaan pelannut ex-ahma Joni Aurasuo puuttui Jää-Kotkien kokoonpanosta flunssan takia.

Jäsken väkevä paluu

Ahmoille hieno voitto loi tuskaisen KJT-pelin jälkeen uskoa siihen, että ennen runkosarjan alkua ennakoidut eväät onnistuneeseen kauteen ovat olemassa. Hyökkäysketjuista kolme onnistui maalinteossa, ja osumitta jäänyt nelosketjukin pyöritteli ajoittain vahvasti UJK:n päädyssä vikkelän ja vahvan Markus Juvakosken johdolla.

Ahmojen parhaana palkittiin ansaitusti pelikiellosta palannut Miikka Jäske, joka tuntui ehtivän joka paikkaan ja loi tukuittain tekopaikkoja yhdessä ketjun toisen laiturin Lauri Tukosen kanssa – eikä istunut rangaistusaitiossa kertaakaan. Myös nuorukaisten keskellä peliä tehnyt Jan Eriksson esiintyi edukseen luomalla pari loistavaa maalintekopaikkaa, vaikka tehopisteittä jäikin.

Tehokkaimmat ahmaketjut olivat Juha-Pekka Loikaksen ja Janne Lehtisen johtamat yhdistelmät, jotka iskivät molemmat kolme maalia per ketju, ja kaupan päälle keskushyökkääjät osuivat kertaalleen maalipuihin. Puolustustajat pelasivat kauttaaltaan tasaisen vahvan ottelun. Pelicansin Esa Saksinen näyttää sopeutuneen joukkueeseen hyvin, sillä sen verran vahvalla pelipäällä ahmapuolustuksen tuorein jäsen oli. Patrick Machreich selvisi maalillaan kunnialla, vaikka ottelu olikin kaikkea muuta kuin helppo, kun pitkät tovit menivät ilman laukauksen laukausta.

- Tiesimme, että Kotkat on vaarallinen eikä vanhoihin tuloksiin ole katsomista, ja ensimmäinen erä olikin odotettu. Toisessa erässä kaveri viihtyi boksin puolella, ja jäähyily pelasti meidät. Ylivoimalla ei ole pröystäilemään päässyt, mutta tänään meillä oli hyvin pelattuja ylivoimakuvioita, sanaili Ahmojen valmentaja Janne Tormonen ehkä turhankin vaatimattomasti, sillä sen verran selkeästi Ahmat ottelua hallitsi.

Ottelun päätuomari Kimmo Nurminen piti pikkutarkan linjansa suht’ mukavasti läpi ottelun. Kokonaan toinen asia on kuitenkin, onko kaikki pienimmätkin rikkeen tapaiset karsiva linja kenenkään etujen mukainen. Ottelu oli varsin siisti, mutta kaksiminuuttisia jaettiin silti peräti 22 kappaletta.

Kentälliset

Ahmat

19 Tuomas Tikkanen – 9 Juha-Pekka Loikas – 31 Jukka Penttinen

30 Jani Tuominen – 25 Janne Lehtinen – 24 Raine Pulkkinen

13 Miikka Jäske – 17 Jan Eriksson – 16 Lauri Tukonen

12 Jaakko Kolari – 10 Markus Juvakoski – 21 Jani Bäf

34 Olli Korkeavuori – 4 Turo Virta

6 Olli Tukonen – 5 Marko From

2 Pasi Tamminen – 7 Kim Sjöblom

23 Juha Kaunismäki – 15 Esa Saksinen

Maalissa 33 Patrick Machreich (35 Joonas Lindberg)

UJK

17 Pasi Reunanen – 14 Sami Häätylä – 10 Maksim Ivanov

15 Rami Kaupinsalo – 11 Matti Aho – 25 Topi Riutta

12 Tomi Sykkö – 19 Hannu Pajunen – 16 Miika Kaski

23 Marko Raita – 21 Samu Kiiski – 26 Mikko Koski

18 Lari Virtanen – 8 Matti Kesseli

5 Mikko Rantanen – 6 Marko Paananen

2 Jari Laihi – 3 Petteri Nieminen

13 Tommi Suutari

Maalissa 35 Matias Valavuo ja 1 Aki Kemppi

» Lähetä palautetta toimitukselle