Kukot juhlivat Ahmojen uinaillessa

MESTIS / Raportti
Kahden kuuman joukkueen tasaisen kamppailun sijasta tv-kamerat taltioivatkin Hyvinkäällä sarjajohtaja KooKoon yksipuolisen näytöksen. Vaisulle kotijoukkueelle tuotti tuskaa luoda edes maalipaikkoja, ja heti alussa maalinteossa onnistunut kouvolalaisjoukkue herkutteli jatkoa tappiottomalle putkelleen maalein 2-5.

Tasaiseksi arvioitu tv-taisto oli alusta alkaen KooKoon näytöstä. Ottelun käännekohdaksi muodostui jo toinen peliminuutti, jolloin kukkopaitaiset vierailijat onnistuivat avausmaalin teossa. Ossi Louhivaara nousi oikeasta laidasta, ja ahmavahti Sami Heinosen torjuma irtokiekko tuli suoraan Teemu Timoskaiselle, jolla oli helppo työ viimeistellä avausosuma.

KooKoo sai pikaisen maalinsa myötä hyvän alun otteluun, kun taas Ahmat ei saanut peliään vapautumaan onnistumisten puutteessa missään vaiheessa. Kouvolan Kiekko vei maalia kohti suuntautunet laukaukset avauserässä peräti 15-2, mutta lisäosumia tai edes erityisen vaarallisia paikkoja eivät vierailijatkaan aikaiseksi saaneet. Lähimmäksi pääsi Reino Soijärvi avausmaalin tehneen Teemu Timoskaisen onnistuneen karvauksen jälkeen, mutta Heinonen torjui tilanteen.

Toiseen erään lähdettäessä Ahmojen piristyminen jäi kotiyleisön toivomisen asteelle, sillä KooKoo iski taas maalin heti toisella minuutilla. Ossi Louhivaara teki jälleen vauhdikkaan nousun, ja tällä kertaa hänen tarkka laukauksensa upposi puolustaja Lauri Mattilan jaloista suoraan maaliin.

Sarjapisteiden kohtalo ratkesi lopullisesti myöhemmin erässä KooKoon tehtyä vielä kolme lisämaalia. Maalipaikkoja joukkueella ei juuri enempää ollutkaan, mutta viimeistelyteho oli erinomainen.

0-3-maalissa Tatu Kattelus laukoi maalinkulmalta, eikä Heinonen voinut maalillaan mitään, kun irtokiekko suuntautui suoraan Reino Soijärvelle, joka laukoi tarkasti. Vain paria minuuttia myöhemmin vierailija juhli maalia jo neljännen kerran Teemu Peltolan oltua viimeistelijänä nelosketjun Jari Keltasen ja Teppo Liukkosen syötöistä näppärän ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Samassa ajassa Sami Heinonen sai tarpeekseen omiensa saamattomuudesta, ja hänen etunimikaimansa Kitinprami luisteli ensimmäistä kertaa hyvinkääläiskatsojien silmien eteen.

Villiä länttä

Hieman lohtua Ahmat sai kahden miehen ylivoimalla viimeistelemästään 1-4-kavennuksesta. Carl Grahn oli kukkomaalilla voimaton Jukka Penttisen lauottua suoraan Miikka Jäsken poikittaissyötöstä.

Jos oli kavennuksen jälkeen voittajasta vielä jotain epäselvyyttä, niin siitä tiedottomuudesta päästiin vielä ennen toista erätaukoa. Teemu Somppi osui kiekolla Kitinpramin jalkoväliin jääneestä rantapallon kokoisesta aukosta saatuaan kiekon melko onnekkaastikin maalipaikkaan, ja peli oli 1-5.

Kolmas erä oli pelillisesti jo tasainen joukkueiden keskityttyä pelaamisen sijasta enemmänkin villin lännen meininkiin, kuten KooKoon valmentaja Reijo Mansikka asian ilmaisi. Ahmojen Juha Kaunismäki otti tuplakakkosen korkeasta mailasta, ja KooKoon Teemu Somppi 2+10 huitaistuaan vastustajaa poikittaisella mailalla päähän. Illan tyhmimmästä suorituksesta vastasi kukkojen Jukka-Pekka Holopainen, joka sai tililleen 34 rangaistusminuuttia taklattuaan vastustajan vaarallisesti selästä laitaan ja heitettyään vielä hanskansa pois, vaikkei saanut edes tappelua aikaiseksi.

Ahmat sai onnettomaan koti-iltaansa hieman iloa, kun joukkue kavensi loppulukemat 2-5:een. Ajoittain melko kovaakin kohtelua kouvolalaisilta saanut pörssikärki Miikka Jäske toi kiekon ylös, käytti sen välillä Juha-Pekka Loikaksella ja laukoi läheltä ylös saatuaan kiekon poikittaissyötöllä takaisin itselleen.

Ottelun lopulla KooKoo pääsi pelaamaan vielä kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta paras terävyys oli vierailta jo kateissa, eikä koko ottelun vaisusti pyörinyt ylivoima tuottanut tulosta.

Nöyrä KooKoo

Vierasvoitto lisäsi KooKoon huiman tappiottomien otteluiden putken pituuden jo 16:een. Sarjan kärkijoukkue puolusti tarkasti ja kurinalaisesti pitäen Ahmat pois maalipaikoista, ja Carl Grahn torjui totutun varmasti silloin harvoin, kun tarvetta oli. Hyökkäyspäässä vierailijat käyttivät tekopaikkansa kiitettävällä prosentilla.

Liekö viikonlopun kaksi kovaa vierasottelua vienyt parhaat tehot kotijoukkueen jaloista, mutta pelkästään KooKoonkaan ansiota tuskin oli se, että Ahmat jäi tv-kameroiden läsnäollessa jo toistamiseen kauas parhaasta tasostaan. Toisaalta tarina olisi saattanut kovinkin erilainen, jos Ahmat olisi saanut onnistumisia ottelun alkupuolella.

- Kaksi erää oli sen näköistä peliä, mitä lähdimme hakemaankin. Pelasimme nöyrästi, ja paketti pysyi hyvin kasassa. Viimeinen erä oli villin lännen meininkiä meiltäkin, eivätkä tuollaiset ole hyväksyttäviä juttuja johtoasemassa, Reijo Mansikka totesi.

- En tiedä, oliko meidän hyvyyttä, mutta Ahmojen ykkösketju oli yllättävän pimennossa, ja siinä oli oikeastaan ottelun ratkaisu, Mansikka jatkoi.

- Ajatus oli pelata omaa peliä ja viedä omaa kiekollista peliä, mutta se tukehtui heti alkuunsa. Nöyryyttä ei riittänyt haastajan asemaan, ajeltiin miehistä ohi, oltiin sumpussa, tehtiin merkkausvirheitä ja pakit peruuttelivat lähes maalivahtiin kiinni, Ahmojen Janne Tormonen lausahti.

Päätuomari Aleksi Rantala olisi kenties pystynyt nostamaan pelin tasoa, mikäli olisi viheltänyt koukkaamisia ja estämisiä johdonmukaisemmin.

Kentälliset

Ahmat

13 Miikka Jäske – 9 Juha-Pekka Loikas – 31 Jukka Penttinen

24 Raine Pulkkinen – 25 Janne Lehtinen – 21 Petri Koskinen

19 Tuomas Tikkanen – 17 Jan Eriksson – 15 Joni Hakonen

12 Jaakko Kolari – 16 Markus Juvakoski – 10 Aki Elomaa

23 Juha Kaunismäki – 4 Turo Virta

6 Lauri Mattila – 2 Pasi Tamminen

7 Kim Sjöblom – 5 Marko From

Maalissa 35 Sami Heinonen ja 33 Sami Kitinprami

KooKoo

11 Teemu Somppi – 81 Timo Nurmberg – 14 Tatu Kattelus

10 Tomi Lindfors – 12 Mikko Kinnunen – 17 Mikko Mattila

32 Reino Soijärvi – 28 Teemu Timoskainen – 8 Ossi Louhivaara

23 Jari Keltanen – 41 Teemu Peltola – 21 Mikko Liukkonen

25 Tony Grönroos – 3 Jukka-Pekka Holopainen

24 Simo Mälkiä – 7 Mikko Pukka

9 Jari Raattama – 6 Jussi Onnela

18 Mika Rissanen

Maalissa 29 Carl Grahn (35 Sami Heikkinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle