Ahmat taisteli ottelusarjan tasoihin

MESTIS / Raportti
Taistelutahtoa ja fyysisyyttä ei kaukalosta puuttunut, kun Ahmat otti historiansa ensimmäisen pudotuspelivoiton nykyisellä sarjatasolla. Päätuomari Sebastien Augerin sallivassa valvonnassa nähtiin laaja valikoima painiotteita ja yksi ainoa maali, jonka laukoi toisessa erässä Ahmojen laitahyökkääjä Tuomas Tikkanen.

Ahmojen ja KooKoon välinen toinen osaottelu oli play off-kiekkoa parhaimmillaan päätuomari Sebastien Augerin vihellettyä vuoden takaisesta tutulla erittäin sallivalla linjallaan. Sellaista painiotteita ei taida olla olemassakaan, jota Auger ei olisi sallittuna pitänyt. Linja kuitenkin piti melko hyvin, ja antoi joukkueille mahdollisuuden taistella ja tsempata kaukalossa tosissaan, kuten play off-otteluun sopiikin.

Kitinprami 35/35, Jäske 1/1

Ahmojen suuri sankari oli edellisessä ottelussa kuudesti takaansa kiekon kaivamaan joutunut maalivahti Sami Kitinprami, joka petrasi edessä tarkemmin puolustaneen joukkueen tavoin huomattavasti lauantaisesta ensimmäisestä osaottelusta. Kitinprami pysäytti varmaotteisesti kaikki 35 laukausta, ja KooKoon onnituttua kertaalleen Kitinpramin jo ohittamaan varmisti nollapelin torjuntapuuhiinkin ehtinyt laitahyökkääjä Miikka Jäske.

Tammikuisen Ahmat-KooKoo-tv-ottelun tavoin kouvolalaiset painoivat alussa vahvasti päälle, mutta toisin kuin viimeksi, Ahmat kesti tällä kertaa KooKoon painostuksen. Teemu Sompilla oli vapaa paikka maalin edessä ja Ossi Louhivaara polki läpiajoon, mutta Kitinprami teki tärkeät, joukkuettaan pystyssä pitäneet torjunnat.

Erän vanhetessa otteet tasoittuivat, ja myös Ahmat sai pari erinomaista maalitilannetta. Markus Juvakoski ja Juha-Pekka Loikas pääsivät nokikkain KooKoo-vahti Carl Grahnin kanssa, mutta laukaukset menivät ohi maalin ja päin Grahnia.

Ainoan rangaistuksen avauserässä sai Ahmojen Marko From, joka kohteli kaltoin KooKoon liehulettistä Timo Nurmbergia. Vierasylivoiman vaarallisimmaksi suoritukseksi jäi puolustaja Mikko Pukan suoraan syötöstä lähtenyt tulinen lyöntilaukaus, joka kilpistyi maalin ulkotolppaan.

Toisen erän ensimmäisellä puoliskolla päätuomari Augerin pilli piti itsestään melua sen verran, että KooKoo pääsi hieromaan ylivoimakuvioitaan neljän ja Ahmat kahden minuutin ajan. Ottelusarjan tuloksettomien ylivoimien trendi kuitenkin jatkui, ja kaikilla kerroilla alivoimanelikot selviytyivät kurimuksistaan kirkkaina voittajina.

32.49

Ahmojen voittomaalin syntyajaksi merkittiin tilastoihin 32.49. Hetkeä aikaisemmin jäähyboksista kaukaloon polkenut Ahmojen taklausvoimainen laitahyökkääjä Jaakko Kolari karvasi hyökkäysalueella kiekon joukkuekaverilleen Tuomas Tikkaselle, jonka grogilasin korkuinen lyöntilaukaus siniviivalta livahti Carl Grahnin längistä maalin perukoille.

Tasatahtia painitun loppuerän parhaan maalipaikan sai Kymenlaakson ylpeyden taistelijalaituri Jari Keltanen, joka sai kiekon kuin varkain Ahmojen maalinedustalla, mutta ei onnistunut tasoitusmaalin viimeistelyssä, vaikka pääsi yrittämään parikin kertaa.

Kotijoukkue joutui aloittamaan viimeisen parikymmenminuuttisen alivoimaisena Miikka Jäsken kärsittyä maalivahti Kitinpramin huitomisesta ottamaa kaksiminuuttista, mutta Ahmat kesti ja oli jopa lisätä johtoaan. Rangaistuksen päätyttyä Jaakko Kolari vapautti vapaalle jalalle päässeen Jäsken läpiajoon, mutta Grahn venyi maalillaan Ahmojen tehomiehen harhautusten tielle.

KooKoon parhaasta tasoitusyrityksestä vastasi kakkosketju, joka loi mylläkän ahmamaalille. Kitinprami oli jo jäissä, kun läpi ottelun eriomaisesti aloitusvoittoja napsinut sentteri Mikko Kinnunen pääsi nostamaan rystyltä kohti maalia, mutta polvilleen pudottautunut Miikka Jäske osoitti hallitsevansa maali-, syöttö- ja jäähytehtailun ohessa myös torjuntatyöt ja pysäytti kiekon maaliviivalla.

Mitä lähemmäs ottelun loppua edettiin, sitä passiivisemmaksi johtoasemaa puolustaneen Ahmojen peli luonnollisesti kävi. KooKoo ei löytänyt tilaa tarkasti pelanneen hyvinkääläisjoukkueen puolustusalueelta, eikä loppujen lopuksi ollut edes kovin lähellä tasoitusosumaa. Ossi Louhivaara kiihdytti pari minuuttia ennen loppua terävästi laidalta, mutta laukoi päin Kitinpramia.

”Sarja kesken”

Ensimmäisessä osaottelussa 11 maalia, toisessa tasan yksi. Kuten maalilukemat ehkä hieman korostetustikin osoittavat, olivat molemmat joukkueet ilotulitusavauksen jälkeen panostaneet puolustuspelaamiseen, ja siinä melko virheettömästi onnistuivatkin. Maalivahdeista Ahmojen Sami Kitinpramilla oli jonkin verran enemmän töitä kuin virkaveli Carl Grahnilla, ja kauden parastaan Hyvinkäällä esittänyt ahmavahti veikin veskareiden keskinäisen taiston tällä kertaa omiin nimiinsä.

- Tiedettiin, ettemme tule pääsemään helpolla täällä. Ahmat taisteli todella upeasti tänään ja ansaitsi voittonsa, myönsi KooKoon valmentaja Reijo Mansikka.

- Tehtiin vähän liikaa helppoja ratkaisuja, ei laitettu kiekkoa maalille niin suoraviivaisesti kuin pitäisi. Noistakin paikoista olisi maalin voinut tehdä, mutta ei tänään, Mansikka harmitteli.

Passiivisesti pelanneesta KooKoosta eniten tilanteita loivat Teemu Timoskaisen kolmosketjun laidoilla nuoret ja vauhdikkaat Teemu Somppi ja Ossi Louhivaara. Sama ketju tosin oli myös vastaanottavana osapuolena ottelun ainoassa maalissa. Mikko Kinnunen voitti tärkeitä aloituksia, ja puolustajista Mikko Pukka laukoi varman oman pään pelin ohella pari kertaa erittäin vaarallisesti.

Ahmaluotsi Janne Tormosta Hyvinkään kiekkohistoriaan sekä ensimmäisenä play off-otteluvoittona että ensimmäisenä tv-voittona jäävä koitos varmasti lämmitti, mutta pokka piti ja ajatukset olivat jo tulevassa.

- Sarja on edelleen kesken, ja nyt aletaan valmistautumaan huomiseen, Tormonen totesi vaatimattomasti. Erityiskiitokset lähtivät ansaitusti maalivahti Kitinpramille, hyvinkääläisen maaliskuisen kiekkoillan kirkkaimmin tuikkineelle tähdelle.

Ahmatähtien jako ei jäänyt vaikeaksi urakaksi, sillä Kitinprami oli itseoikeutettu kolmen tähden saaja, eikä kahta tähteäkään voine tarjota kenellekään muulle kuin voittomaalin laukojalle, Tuomas Tikkaselle. Jäljelle jäävän yhden tähden saa hyvin onnistuneista puolustajista ehkä kaikkein vahvimmin esiintynyt Juha Kaunismäki.

Ottelusarja jatkuu jo tänään tiistaina Kouvolassa, missä ratkaistaan, kummalle ottelusarja on katkolla torstaina Hyvinkäällä.

Kentälliset

Ahmat

13 Miikka Jäske – 9 Juha-Pekka Loikas – 31 Jukka Penttinen

24 Raine Pulkkinen – 25 Janne Lehtinen – 19 Tuomas Tikkanen

12 Jaakko Kolari – 15 Joni Hakonen – 21 Jani Bäf

30 Antti Chrons – 16 Markus Juvakoski – 10 Aki Elomaa

4 Turo Virta – 2 Pasi Tamminen

34 Tuomo Hirvonen – 23 Juha Kaunismäki

17 Jan Eriksson – 5 Marko From

Maalissa 33 Sami Kitinprami (35 Tommi Pärmäkoski)

KooKoo

32 Reino Soijärvi – 81 Timo Nurmberg – 14 Tatu Kattelus

10 Tomi Lindfors – 12 Mikko Kinnunen – 17 Mikko Mattila

11 Teemu Somppi – 28 Teemu Timoskainen – 8 Ossi Louhivaara

22 Marko Levänen – 41 Teemu Peltola – 23 Jari Keltanen

40 Mikko Koivistoinen

25 Tony Grönroos – 3 Jukka-Pekka Holopainen

24 Simo Mälkiä – 7 Mikko Pukka

9 Jari Raattama – 36 Mikko Outinen

18 Mika Rissanen

Maalissa 29 Carl Grahn (35 Sami Heikkinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle