FPS:llä iloinen ilme Hyvinkäällä

MESTIS / Raportti
Nuori maalivahti Juha-Matti Taponen sai hienon alun miesten peleihin, kun hän torjui debyyttiottelussaan FPS:lle ansaitun vierasvoiton Ahmoista. Suosikkina otteluun lähtenyt, mutta kauas parhaastaan jäänyt Ahmat muisteli kaukalossa ilmeisesti vielä hyvin sujuneita vieraspelejään, eikä valmennus antanut puhtaita papereita kuin maalivahti Patrick Machreichille.

Forssalaisten valmistautuminen otteluun ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kauden alun kaikissa peleissä torjunut Pasi Keinänen sairastui ottelun kynnyksellä, ja tolppien väliin asettui ensimmäistä Mestis-peliään torjumaan viime kauden FPS:n A-nuorissa pelannut Juha-Matti Taponen. Vaihdos saattoi koitua forssalaisille jopa onneksi, sillä Keinänen ei Hyvinkään hallissa ole loistanut. Taponen sen sijaan onnistui pahassa paikassa ja torjui luotettavasti 28 kertaa.

Siinä missä FPS:llä oli kolmen ottelun tappioputki takana, pääsi Ahmat kaukaloon paljon paremmista lähtökohdista – ilmeisesti liiankin hyvistä. Vieraspeleistä Kokkolassa ja Turussa tuli kehuja, mutta vanhoilla suorituksilla ei pelejä voiteta.

- Maalivahti saa puhtaat paperit, kaikki muut saavat katsoa peiliin tai jonnekin siihen suuntaan. Ilmeisesti jätkät luulivat olevansa jotain, kun oli Turussa taistelu hyvin loppuun saakka. Lähdettiin vanhat näytöt puserossa, ahmavalmentaja Janne Tormonen ruoti joukkuettaan.

Tasokas alku

Janne Tormosen mukaan Ahmoilla oli ottelussa vain yksi hyvä vaihto – ensimmäinen. Hieno avausvaihto ahmalaisittain olikin, sillä koko ketju oli mukana, kun Juha-Pekka Loikas, Jukka Penttinen ja Aki Elomaa syöttelivät Turo Virran aivan vapaaseen paikkaan. Maalivahti Juha-Matti Taponenkaan ei täysin ehtinyt tilanteeseen mukaan, mutta Virta laukoi ohi maalin.

Avauserä oli pelillisesti ottelun paras. Ahmat oli alkuhetkillä hieman hallitsevampi osapuoli ja onnistui iskemään avausmaalin. Kotijoukkueen hyökkäys oli käytännössä jo ohi, mutta forssalaisista Asko Rantasen aikailtua hyökkäyksen käynnistämisessä karvasi kotijoukkue kiekon takaisin itselleen, ja Markus Juvakosken rannelaukaus livahti maalin yläkulmaan. Pari minuuttia aiemmin Ahmojen Miikka Jäske pääsi kaatuessaan siirtämään kiekon kohti tyhjää FPS-maalia, mutta Taponen venytti mailansa eteen.

FPS iski tasoituksen vain reilun minuutin avausmaalin jälkeen melkoisen ahmasähläyksen jälkeen. Marko Ronkainen polki onnistuneen purkukiekon jälkeen alivoimalla läpiajoon, mutta Patrick Machreich venyi torjuntaan. Jatkotilanteessa FPS:n Andrei Makrov pääsi laukomaan täysin vapaasti maalin edestä, eikä Machreich edes ehtinyt nähdä laukausta kunnolla, kun kiekko jo painui maaliverkkoihin.

Erän lopulla FPS:n luottomiehet veivät joukkueensa taukojohtoon. Jukka-Pekka Koistinen tavoitti syötöllään Matti Raunion, joka taitavasti ohjasi kiekon rystyltä Machreichin jalkojen välistä maaliin.

Jatkossa pelin taso laski kuin lehmän häntä syksyisellä laitumella. Vihreäpaitaisella vierailijalla oli muutamia loistavia tilanteita, kun joukkue lähti vauhdilla hyökkäyksiin, ja ahmapuolustajat olivat kerta toisensa jälkeen pari luistimenpotkua jäljessä. Toinen erä jäi kuitenkin maalittomaksi, sllä puolenkymmentä kertaa Ahmat pelasti vaaranpaikan viime hetken heittäytymisellä, ja loput kiekot napsi Machreich maalillaan. Jukka-Pekka Koistinen pääsi puhtaaseen läpiajoon ahmapakki Esa Saksisen virheestä siniviivalla, mutta Koistinen siirsi kiekon rystyltä ohi maalin.

Machreich piti Ahmat tuntumassa

Forssalaisten osakkeet nousivat hurjasti päätöserän alussa, kun Marko Ronkainen iski taidon- ja tahdonnäytteellään vierailijat kahden maalin johtoon. Kun muut katselivat tilannetta enemmän tai vähemmän seisovin jaloin, livahti Ronkainen kulmasta suoraan ahmamaalille ja löi kiekon lähietäisyydeltä ohi voimattoman Machreichin.

Pari minuuttia 1-3-maalin jälkeen FPS iski kiekon maaliin jo neljännen kerran, kun lähes vahingossa paikan saanut Heikki Saarinen kilautti lämärillä kiekon tolpan kautta maaliin. Machreichin maalilla oli kuitenkin kovasti eri värisiä miehiä, joten osuma hylättiin, koska FPS:n hyökkääjä oli maalivahdinalueella ennen kiekkoa.

Ahmojen tilanne näytti vaikealta, sillä peli oli todella väkinäistä. Alkukauden tehomiehet loivat hyvinkääläisiin kuitenkin uutta toivoa iskemällä 2-3-kavennuksen ottelun hienoimmalla kuviolla. Jani Tuominen syötti vauhtiin spurtanneelle Janne Lehtiselle, joka jatkoi kiekon hyökkäykseen mukaan nousseelle Turo Virralle. Vapaasti maalille päässyt Virta kahvitti Taposen ja siirsi pikkumustan tyhjiin.

Ahmojen hakiessa tasoitusta pääsi FPS vaarallisiin vastaiskuihin, mutta kauden parhaan pelinsä torjunut Patrick Machreich piti Ahmat maalin päässä vierailijastaan. Vihreäpaidoista Janne Kinnunen puisteli päätään luultuaan jo iskeneensä forssalaisten neljännen osuman tyhjään maaliin Tapio Ahtosen syötöstä, mutta niin vain itävaltalainen venyi kiekon eteen. Yhteensä Machreich torjui ottelussa 34 kertaa.

Viimeisellä minuutilla Ahmat pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla, kun Machreich vaihdettiin kenttäpelaajaan, ja vieraiden Asko Rantanen joutui koukkaamaan Janne Lehtistä kakkosen arvoisesti. Ahmoilla oli pari loistopaikkaa, mutta jonnekin FPS-vahti Taposen alle kiekko jäi, ja sarjapisteet matkasivat Forssaan.

FPS:llä lukuisia ylivoimahyökkäyksiä

- Kahteen pisteeseen olen tyytyväinen. Ensimmäinen eräs oli meiltä paras, ja varmaan vastustajaltakin. Siinä oli hyvää kiekollista peliä, yritettiin tehdä asioita oikein suuren vierastappion jälkeen, sanaili FPS-luotsi Pekka Laksola voitto-ottelun jälkeen.

Forssalaisten vaarallisimmat yhdistelmät olivat odotetusti loistavasti yhteen pelannut parivaljakko Jukka-Pekka Koistinen – Matti Raunio sekä Rami Jokisen johtama ketju, jossa liukkaat ja näppärät laiturit Marko Ronkainen ja Andrei Makrov tuottivat alituisesti päänvaivaa yllättävän epävarmalle ahmapuolustukselle. Forssalaisten pakisto pelasi selvästi kotijoukkueen vastaavaa osastoa varmemmin. Maininnan ansaitsee Vesa Lehtinen, joka hoiti oman tonttinsa vahvasti ja virheettömästi.

Ahmojen tehoketjut olivat vaisuja. Jan Erikssonin puujalan myötä peliin mukaan päässeen Joni Hakosen johtama ketju sai pari hyvää pyöritystä aikaiseksi hyökkäysalueella, mutta viimeistelytehot jäivät puuttumaan. Markus Juvakoski ansaitsi kauden avausmaalinsa, sillä sentteri pelasi jälleen yritteliäästi ja vahvasti. Janne Lehtinen pelasi sadannen pelinsä ahmapaidassa ja pysyi pistepörssissä kolmantena maalisyöttönsä ansiosta.

Hyvinkääläispuolustajilla itseluottamusta tuntui olevan hyökkäysalueella aivan liikaa. Kerta toisensa jälkeen virheet olivat kostautua, kun nopeat forssalaishyökkääjät karkasivat ylivoimahyökkäyksiin. Asenteessa ei sinänsä ollut vikaa, sillä monta paikkaa myös pelastettiin heittäytymisillä. Suurimpina virheinä Esa Saksinen ja Olli Tukonen hukkasivat kiekon alimpina miehinä, ja Turo Virran nollamerkintäkin katosi tehotilaston miinussarakkeesta. Nollamerkintä tosin katosi myös Virran maalisarakkeesta.

Illaan onnistujiin kuului Jussi Perttu raitapaidassaan. Järvenpääläistuomarin suoritus oli selvästi paras Hyvinkään hallissa tällä kaudella nähdyistä.

Kentälliset

Ahmat

10 Aki Elomaa – 9 Juha-Pekka Loikas – 31 Jukka Penttinen

24 Raine Pulkkinen – 25 Janne Lehtinen – 30 Jani Tuominen

13 Miikka Jäske – 15 Joni Hakonen – 16 Lauri Tukonen

12 Jaakko Kolari – 19 Markus Juvakoski – 21 Jani Bäf

34 Olli Korkeavuori – 4 Turo Virta

7 Kim Sjöblom – 2 Pasi Tamminen

6 Olli Tukonen – 5 Marko From

23 Juha Kaunismäki – 17 Esa Saksinen

Maalissa 33 Patrick Machreich (35 Joonas Lindberg)

FPS

27 Matti Raunio – 17 Jukka-Pekka Koistinen – 40 Jarno Kantelus

8 Janne Kinnunen – 16 Tapio Ahtonen – 14 Jaakko Kallio

54 Andrei Makrov – 33 Rami Jokinen – 21 Marko Ronkainen

3 Jussi Kulmala – 7 Asko Rantanen

20 Vesa Lehtinen – 24 Anssi Rantanen

12 Toni Vähämäki – 10 Heikki Saarinen

Maalissa 32 Juha-Matti Taponen (1 Pasi Keinänen)

» Lähetä palautetta toimitukselle