Joko UJK jättää nollakerhon?

MESTIS / Ennakko
Uudessakaupungissa kohtaavat tänään sarjan tyvipäähän juuttunut Jää-Kotkat ja alkusyksyn yllättäjä KJT. Molemmilla joukkueilla on niskassaan tappio edellisestä ottelusta. Uusikaupunkilaiset kävivät ottamassa kunnolla nokkiin Jukureilta. KJT:n alkusyksyn voittoputki meni poikki viimekierroksen K-Vantaalle kärsityn kotitappion myötä.

Vaikka kausi onkin alkanut UJK:lla mollivoittoisesti, on sillä nyt hyvä mahdollisuus kiillottaa kilpeään KJT:n kustannuksella. KJT:n alkusyksyn voittokulku katkesi viime kierroksella ja järvenpääläisittäin tärkeä pelaaja Toni Mustonen joutui viime pelissä jättämään pelin kesken saatuaan iskun rintakehään. Hänen pelaamisensa illan ottelussa tulee olemaan epävarmaa.

Järvenpääläisryhmän etuna UJK:hon verrattuna on hyvä liike, jota kaikki neljä kenttää tulevat pitämään yllä. Myös Jaakko Suomalainen on ollut varma maalinsuulla. UJK ei varmasti tule saamaan montaa helppoa maalia, mikäli Suomalainen on torjuntavuorossa.

UJK:n tilanne ei näytä mitenkään kovin helpolta. Joukkueen vahvuudesta ovat poistuneet lainassa olleet turkulaiset. Lisäksi oivallisia otteita esittänyt Tomi Sykkö lähti Hermekseen.

Uusikaupunkilaisittain ilonaiheet ovatkin vähissä ellei joukkue verry aivan eri tasolle kuin mitä se tähän mennessä on esittänyt. Päävastuu tehoista lankeaakin Sami Häätylälle ja Maxim Ivanoville. Myös puolustus on tällä hetkellä erittäin kapea. Joukkueen ainoa ase onkin kurinalaisesti puolustaa ja taistella jokaisesta irtokiekosta viimeiseen asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle