Länsirannikon mittelö

MESTIS / Ennakko
TuTo saa tänään Kupitaalle vastaansa vahvistuneen Uudenkaupungin Jää-Kotkat. Kupittaa on aina ollut vaikea paikka ukilaisille ja pisteet TuTolta ovat olleet aina tiukassa. Tällä kaudella turkulaiset ovat hallineet keskinäisiä pelajä voittamalla ne selvin numeroin.

TuTo

Takana niukka vierastappio Kiekko-Vantaalle ja sitä ennen tasapeli kotona Hokin kanssa. Kun vastaan tulee jo karsintasarjaan tuomittu Jää-Kotkat, on oletettavaa että Turkuun pisteet tälläkin kertaa jäävät, ainakin mitä tilastoihin tulee uskominen. Keskinäisten pelien maalikeskiarvo on
8-2 TuTon hyväksi. Jää-Kotkien kaatajina ovat kunnostautuneet Tuukka Pulliainen (3+3), Mikko Markkanen (3+1) ja Markus Leppänen (3+1). Vanha kettu Tero Forssell on ollut ihmeen tehoton ukilaisia vastaan, vain kaksi syöttöä, jokohan nyt rävähtäisi? Heidän lisäkseen 17 muuta pelaajaa on päässyt herkuttelemaan kiekon Jää-Kotkien kustannuksella. Tuomas Jalava on päässyt viimeisissä peleissä oivaan vireeseen, kuten myös Jari Mannila.

Oman lisänsä tuovat varmasti Jää-Kotkissa alkukaudesta vierailleet nuorten maajoukkuemiehet Matti Aho ja Tomi Sykkö. Mainittakoon vielä, että Mikko Niinikoski on valittu TuTosta Mestiksen Japanin turneelle lähtevään maajoukkueeseen.

Eli kyllä TuTolla miehiä löytyy, mutta ihmeen tahmeasti Anatoli Bogdanovin joukkue on tällä kaudella sarjassa tahkonnut. Enää ei ole kuin muisto vain taannoin Kärpät karsinnoissa kaataneesta joukkueesta. Vaikka joukkueen runko koostuu kokeneista Mestis-jyristä, silti se majailee pudotuspeliviivan alapuolella. Yleensähän turkulaiset on totuttu näkemään sarjan kärkipäässä. Joko Bogdanovin keinot on käytetty lopuun Turussa? Ajavatko nuoret ja nälkäisemmät pelaajat yli kokemuksen? Siitä huolimatta TuTo tulee olemaan kova kotonan tänään!

Jää-Kotkat

Mairiteltava ei tosiaankaan ole keskinäisten pelien yhteisaldo. Muina kausina Jää-Kotkat on etenkin kotonaan ollut todella vaikea vastustaja Tutolle. Tällä kaudella on kaksi kotipeliäkin hävitty selvin numeroin. Eipä kyllä ihmekään, sillä tämän kauden joukkue on ollut paljon kokemattomampi kuin edellisten vuosien yhdistelmät.

Mitä sitten tilanteeseen vaikuttavat Rauman Lukosta saapuneet vahvistukset. Tänään pelaavassa kokoonpanossa esiintyvät kaikki muut nuoremman polven raumalaiset paitsi Juuso Akkanen. Kokeeneempi raumalainen parivaljakko Mika Laaksonen ja Jari Torkki liityvät myöhemmin joukkueeseen. Jää-Kotkia rassaa edelleenkin kuume-ja vatsatautiepidemia. Olli Havikarin ja Hannu Pajusen pelaaminen on epävärmaa. Joni Aurasuo ja Samu Kiiski ovat poissa varmuudella. Vastaavasti sormivammastaan parantunut Marko Raita palaa kentälle. Lari Virtanen potee edelleen olkapäätään.

Eli vajaalla joukkueella joutuu Matti Keinonen taaskin lähtemään peliin. Maajoukkuetauko tulee varmasti ukilaisille hyvään paikkaan, jotta kaikki pelaajt saadaan terveiksi ja kentälle.

Alussa jo tuli Jää-Kotkat tuomituksi pelin häviäjäksi, mutta jos joukkue pystyy pelamaan samalla tavalla kuin edellisen kotipelin kaksi viimeistä erää ja etenkin jos kaikki ketjut pystyvät pelaamaan nöyrää peliä omassa päässä, voi pelistä tulla TuTolle vaikea. Matias Valavuo pelasi hyvän pelin Ahmoja vastaan, vaikka maaleja menikin taakse. Heikoin lenkkin oli ykkösketju jonka aikana ropisi turhan paljon omissa. Nyt kun Raumalta saapuneet miehet ovat kokoonpanossa, on Keinosella paljon paremmat kortit tähän peliin. Jos oma pää pitää ja kärkkäät Jalava ja Pulliainen saadaan kuriin voi jopa piste helahtaa ukilaisten taskuun.

Lopputulosveikkaus

Sarjatilanteeseen tällä pelillä ei ole ukilaisten kannalta mitään merkitystä. Turkulaislla ne paineet ovet, pakkovoitton paikka oikeastaan. Mitä vaikuttavat vieraitten vahvistukset ja mikä on isäntien asenne? Jää-Kotkat saa lähteä peliin altavastaajana ja ilman paineita.

Edelliset veikkaukset ovat mennet pahasti pieleen, mutta annetaan sittenkin jo tavaksi tullut arvaus. Tiukan alkuerän jälkeen peli repsahtaa ja TuTo voittaa 6-3. Täytyy sittenkin olla realistinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle