Pisteitten jako Vaasan hallissa

MESTIS / Ennakko
Otsikon mukaisesti kaksi pistettä on keskiviikkoillan pelissä vapaasti otettavissa Sportin haltuun. Vastustajaksi saapuu Uudenkaupungin Jääkotkat, joka pitää selvällä erolla muihin sarjan perää. Eihän peli tietysti ennakolta näin selvä ole. Onhan ennenkin tapahtunut niin, että sarjajumbo on pöllyttänyt ennakolta vahvempaa kotivastustajaan kunnolla - ja sen on tämän illan vastus tehnyt ennenkin...

Miltä näyttää

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti. Molemmilla kerroilla Vaasan Sport on ollut
selvällä maalierolla parempi. Maaliero on murskaava 13-3 vaasalaisten eduksi. Kaikkiaan 17 Sportin pelaajaa on päässyt Jääkotkien kustannuksella parantamaan tilastojaan pistepörssissä.
Eniten pisteitä ovat takoneet Vesa Myllyaho (3+2), Miika Jämsä (1+2), Antti Hilden (1+2), Niklas Fogström (0+3) ja Markus Jämsä (1+2). Mainittakoon, että Markus Jämsä oli lainassa Rauman Lukosta joukkueessa kahden ottelun ajan. Jääkotkista on vain kolme pelaajaa päässyt pisteille Sportia vastaan. Tomi
Sykkö, Topi Riutta ja Hannu Pajunen ovat tehneet maalin mieheen. Heistä Sykkö pelaa nykyään Hermeksessä ja Pajunen on sairaslistalla.

Sportin maalissa on urakoinut Marko Härkönen ja torjuntoja on hänelle kertynyt 40, kolme on uponnut sisään. Jääkotkien maalissa ovat kumpikin Matias Valavuo ja Aki Kemppi koettaneet
onneaan. Torjuntoja on heille kertynyt Kempille 41 ja Valavuolle 10 (pelannut vain 12.53min). Valavuon taakse on mennyt 4 maalia ja loput 9 on niellyt Kemppi. Härkösen torjuntaprosentti on
mainio 93,02%, Jääkotkilla Valavuon torjuntaprosentti on vähemmän mairitteleva 60% ja Kempillä hieman parempi 78,5%. Illan ottelussa Sportin maalilla pelaa Håkan Danielsson.

Jäähyjä on Jääkotkat saanut keskinäisissä peleissä 15x2min ja yhden 20 minuutin käytösrangaistuksen. Tämän ison istunnon on napannut sarjan jäähykuningas Pasi Reunanen. Sport
on ollut kiltimpi joukkue. Se on kuluttanut jäähypenkkiä vain 7x2 minuutin verran. Runsaista Jääkotkien jäähyistä huolimatta Sport ei ole pystynyt tekemään kuin kolme ylivoimamaalia ja yhden maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Jääkotkat ei ole onnistunut ylivoimallaan kertaakaan. Molemmille joukkueille on mennyt yksi alivoimamaali reppuun.

Aika selvää kieltä tilastot kertovat tästä otteluparista. Sport on ollut kaikinpuolin niskanpäällä edellisissä kohtaamisissa. Nyt vielä, kun Jääkotkat kärsii miespulasta on vaasalaisilla vieläkin otollisempi paikka saalistaa pisteet kotihallissaan. Jos Sport johonkin kompastuu, se on liian
ylimielinen asenne peliin tai Jääkotkien maalivahdin ilmiömäinen peli. Aina tietysti täytyy muistaa,
että Jääkotkien ykkösketju (Riutta, Rami Kaupinsalo, Maksim Ivanov) on täysin Mestis-mitat täyttävä yhdistelmä. Unohtaa ei myöskään Joni Aurasuota.

Ja historiallisiakin rasitteita joukkueilla on. Niin Jääkotkat kuin vanhemmatkin ukilaiset yhdistelmät (Lätkä-77, KaPa-65) ovat käyneet vajailla miehistöillä kurmottamasta Sportia Vaasassa. Vaasassa muistellaan erityisellä "lämmöllä" 90-luvun puoliväliä. Tällöin kauden viimeisessä ottelussa tasapeli Uudessakaupungissa olisi nostanut Sportin takaisin I-divisioonaan. Silloin UJK-ikoni Marko Väkiparta teki minuutti ennen loppua voittomaalin 6-5 Jääkotkille ja Sportin nousu siirtyi vuodella eteenpäin. Ei anneta kuitenkaan muistoille sen enempää sijaa, vaan veikataan Sportille murskavoittoa 9-0.

Sport lähtee otteluun varsin junioripohjaisella joukkueella. Kokoonpanosta puuttuu monta vakiokokoonpanon pelaajaa. Vakiopakkeja on neljä ja vain tasan kolme hyökkäyskentällistä. Loput pelaajat ovat nostettu A-junioreista tai farmiseurasta HC Stormista.

» Lähetä palautetta toimitukselle