Sport Niinimäen johdolla kaatamaan KJT:ta

MESTIS / Ennakko
Vaasan Sport joutuu kovaan testiin, mikäli KJT jatkaa alkukauden tapaisella hurmoksella. Vaasalaisilla on takanaan niukka vierastappio Mestiksen suursuosikille Mikkelin Jukureille. KJT puolestaan hoiti kotonaan viime kierroksella TuTon.

Vaasan Sport sai viime viikolla mieluisan vahvistuksen joukkueeseensa, kun Jesse Niinimäki liittyi Ilveksestä Sportin vahvuuteen. Ilveksessä Niinimäestä odotetaan tulevaisuudessa paljon, joten Sport on mitä mainioin pelipaikka nuorelle huippulupaukselle.

Sportin viimeinen kotipeli oli erittäin maalirikas ottelu. Kalpa ja Sport takoivat yhteensä 11 maalia. KJT on sen verran kurinalainen vastus, että samantyyppistä ottelua tuskin on luvassa. Maalivahti ja puolustuspeli ovatkin KJT:n peruskivet, joiden avulla moni ottelu on kääntynyt järvenpääläisille.

KJT on onnistunut suhteellisen nimettömällä porukalla voittamaan nimivahvempia joukkueita. Nyt tämä yllätysmomentti on poistunut ja muut Mestiksen joukkueet osaavat varoa nuorta ja yritteliästä kotijoukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle