Joko on KJT:n tilastovoiton aika?

MESTIS / Ennakko
Lauantaina Vaasassa on odotettavissa varsin yksipuolinen kamppailu, kun valmentajanvaihdoksen jälkeen otteitaan rutkasti parantanut alkukauden alisuorittaja Sport kohtaa pahasti vajaamiehisen KJT:n Järvenpäästä.

Sport on päässyt joulun alla tapahtuneen valmentajanvaihdoksen jälkeen hyvään vireeseen, kun joukkue on harjoitellut Kenneth Westerbackin alaisuudessa todella kurinalaisesti. Kova työ on kantanut hedelmää, sillä joukkue on hävinnyt viimeisistä viidestä ottelustaan vain yhden, viime keskiviikkona KalPalle 1-3-lukemin. Kuopiolaisille hävityn mittelön jälkeen kurssi kääntyi kuitenkin jälleen ylöspäin, kun sarjakolmonen Mikkelin Jukurit koki kotiluolassaan yllätystappion.

Sportin joukkue ei tule kaatumaan keskiviikkon vajaamiehisyyteen, sillä koko joukkue on terveenä. Flunssan takia sivussa ollut varakapteeni Patrik Westerback palannee tositoimiin jo keskiviikkona. Myös kapteeni Miika Jämsä palasi pitkästä aikaa pelaavaan kokoonpanoon Jukureita vastaan pelatussa ottelussa.

Koko Sportin joukkue on myös hyvässä iskussa, sillä Mestiksen maajoukkueenkin matkassa loistanut maalivahti Håkan Danielsson pelasi Mikkelissä hyvin, ja Markus Jämsä sekä Hermanni Vidman tuovat hyökkäykseen Westerbackin ohella lisää tehokkuutta. Taitava Jämsä on pelannut Mestiksessä tähän mennessä neljä peliä tehoilla 4+4=8. Joukkueessa on myös hyvä henki päällä – läppä on lentänyt ja luistin kulkenut lennokkaasti harjoituksissakin.

Saako KJT pelinsä järjestykseen?

KJT:n osalta tilanne ei ole aivan yhtä ruusuinen kuin keskiviikkoisella vastustajallansa. Joukkueen tappioputki on jatkunut jatkumistaan. Järvenpääläiset hävisivät jopa sarjan pisteautomaatiksi muodostuneelle UJK:lle, ja jatkoa seurasi muutaman päivän kuluttua TuToa vastaan – tällä kertaa kuitenkin hyvän taistelun jälkeen.

Osaltaan keski-uusimaalaisten tappioputken jatkumista on edesauttanut sairastuvalla tapahtunut vilkas liikenne: lauantaina TuToa vastaan poissa olivat flunssaiset hyökkäyksen peruspilarit Toni Mustonen, Matti Lievonen ja Pekka Nöyränen. Myös ranteensa murtanut kivitalon kokoinen puolustaja Mikko Viitanen oli poissa, samoin kuin Matti Luoma, sekä kesken ottelun pahoinvointikohtauksen saanut Tuomas Forss. Kun vielä otetaan huomioon, että joukkueen ehkä tärkein pelaaja, kapteeni Jaska Vilen, tekee paluun kentälle pelikiellon päättyessä vasta lauantaina KalPaa vastaan, KJT:n tilanne ei näytä kovin ruusuiselta.

Avainpelaajista Sportiakin vastaan poissa on ainakin Jaska Vilen, eikä Toni Mustosenkaan pelaaminen ole todennäköistä, kun mies puki päälleen armeijan harmaat maanantaina. Nöyräsen, Lievosen ja Forssin paluusta ei ole varmaa tietoa, mutta tositoimiin palatessaankin he saattavat olla puolikuntoisia.

Jos KJT:n tilanteesta jotakin hyvää löytyy, se lienee parantunut maalivahtitilanne. TuToa vastaan hyvin pelannut Jaakko Valkama on pystynyt armeijasta vapauduttuaan aloittamaan jälleen täysipainoisen harjoittelun, mikä alkaa näkyä onnistumisina. Alkukaudella loistanut, mutta sen jälkeen pitkään loukkaantuneena ollut Jaakko Suomalainen oli turkulaisia vastaan pelatussa mittelössä vain porttivahdin asemassa pienen polvivamman takia. Nyt, kun Valkamalla on alla onnistunut ottelu, ei ole lainkaan varmaa, että KJT:n valmentaja Seppo Repo käskyttää Suomalaisen torjuntahommiin. Nyt voisi nimittäin olla hyvä rako antaa pelituntumaa Valkamalle, kun järvenpääläisten tilanteessa ei ole mitään menetettävää. Vaasassa maalivahtipeli lienee siis varsin hyvällä mallilla.

Vaikka KJT lähteekin otteluun selvästi altavastaajan asemasta ja pahasti vajaamiehisenä, on sillä kuitenkin mahdollisuutensa. Jatkuvista tappioista huolimatta järvenpääläiset ovat taistelleet hyvin, eikä yksikään vastustajista ole saanut voittoaan ilmaiseksi. Mikäli Sport lähtee otteluun yhtään lepsulla asenteella, on varmaa, että pisteet matkaavat Järvenpäähän – kaikki tappioputket nimittäin loppuvat jossakin vaiheessa. Onko nyt KJT:n vuoro voittaa?

Joukkueiden edelliset keskinäiset kohtaamiset tällä kaudella ovat päättyneet vierasvoittoihin. KJT koulutti vaasalaista isäntäänsä vakuuttavasti 6-2-lukemin lokakuussa, kun taas Sport selätti KJT:n sen kotitantereella tiukan väännön päätteeksi reilua kuukautta myöhemmin.

» Lähetä palautetta toimitukselle