Jännittävä Mestis-viikonloppu käynnistyy viidellä ottelulla

MESTIS / Ennakko
Sport on ollut todella vaikea vastus joensuulaisille.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Mestiksen runkosarjaa on jäljellä joukkueesta riippuen kymmenkunta ottelua. Taistelu sarjataulukon niin ylä- ja alapäässä kuin keskikastissakin on hurjaa ja pisteitä kaipaa jokainen joukkue. Sarjajumbo kohtaa sarjakärjen, TUTO aloittaa idän-kiertueensa Kajaanista ja Jatkoajan pääottelussa Jokipojat matkustaa aina vaikeaan Kuparisaareen.

Jokipoikien kotitappioputki katkesi keskiviikkona tärkeällä 2-1-voitolla Heinolan Peliitoista. Joukkueen esitys ei päätä huimannut, mutta kolmen pinnan potti oli joukkueelle henkisestikin äärimmäisen tärkeä.

Sport puolestaan palaa kotikentälleen puolentoista viikon tauon jälkeen neljä vierasottelua allaan. Joukkue on hurjassa vireessä voitettuaan kuudesta edellisestä ottelustaan peräti viisi. Viime peleissä vaasalaisten alle ovat jääneet Jukurit ja JYP-Akatemia.

Hyvä vire on liidättänyt kotkapaidat jo sijalle kaksi, enää kahdeksan pisteen päähän sarjakärki Jukureista. TUTO tosin on vain yhden pisteen päässä. Kuudentena oleva Jokipojat puolestaan kuroi eroa perässä niskaan hengittävään Peliittoihin jo viiteen pisteeseen.

Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat olleet melko yksipuolista nähtävää. Kahdeksan edellistä joukkueiden välistä kohtaamista ovat päättyneet vaasalaisten voittoon, edellinen voitto Jokipojista irtosi reilu viikko sitten Mehtimäeltä.

– Ei meillä mitään tiettyä yksiselitteistä ongelmaa ole Sportia vastaan ollut. Otetaan tämä sopivana haasteena ja pelataan hyvä peli Vaasassa. Vastassa on toki hyvä joukkue, uskoo joensuulaisvalmentaja Mikko Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Jokipojille varsinkin Kuparisaaressa käydyt ottelut ovat olleet tuskaisia. Vuodesta 1999 lähtien joukkueet ovat kohdanneet Vaasassa 25 kertaa, vain kolmesti pinnat ovat lähteneet Mehtimäelle.

Joensuulaisten kokoonpanoon tuli muutoksia, kun Ilmari Pitkänen lainattiin Bluesiin ja tilalle ärjypaitaan tulee Matti Järvinen. Maalilla aloittanee keskiviikkona näyttävästi torjunut kakkosveskari Timo Niemi.

Vastikään loppukauden sopimuksen Sportiin saanut Jani Kiviniemi puuttuu isäntien kokoonpanosta saatuaan pelikieltoa keskiviikkoisen JYP-Akatemia-vierasottelun tiimoilta.

Kierroksen muut ottelut:

HCK-Jukurit

Perjantai-iltana Keravalla nähdään, millainen on ero Mestiksen ääripäiden välillä, kun jumbosijalla majaileva HC Keski-Uusimaa saa vastaansa sarjaykkösen Jukurit. Suuresta erosta huolimatta illan ottelussa on saumat yllätykseen.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen joulukuussa päättyi mikkeliläisten kotivoittoon lukemin 4-1. Marraskuussa Keravalla HCK kuitenkin onnistui yllättämään sarjajohtajat.

Jukurien tämänhetkistä pelaamista katsoessa ei uskoisi, että joukkue johtaa sarjaa. Se on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan, ja niiden maaliero on pakkasen puolella yhdeksän maalin verran. Vastustajan verkkoon kiekko on saatu vain kahdesti. Peli on ollut ajoittain erittäin heikkoa.

Jukurien maalinsuulla jatkaa Andreas Bernard, joka oli keskiviikkona yksi joukkueen harvoista onnistujista.

HCK puolestaan onnistui katkaisemaan tappioputkensa tyylikkäästi, kun se yllätti keskiviikkona TUTOn Kupittaalla. Matkaa pois jumbosijalta on nyt seitsemän pistettä. Kiriä vaikeuttaa hieman se, että kauden ajan joukkueen tehokkaimpiin hyökkääjiin kuulunut Mika Mörsky siirtyi juuri SaPKoon, joka on sarjataulukossa juuri keravalaisten yläpuolella.

Hokki-TUTO

Perjantai-iltana Kajaanissa nähdään tärkeä otttelu, kun keskiviikkona kolmanneksi sarjataulukossa pudonnut TUTO matkaa neljättä sijaa pitävän Hokin vieraaksi. Välimatkaa joukkueilla on kolme pistettä, joten halu täyteen pistepottiin on korkealla molemmissa leireissä.

Toistaiseksi TUTO on ollut voittamaton kajaanilaisille. Tämän kauden kaikki kolme kohtaamista ovat menneet turkulaisten nimiin.


Arttu Niskakangas kohtaa vanhan joukkueensa Kajaanissa.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

- Pelillisesti olemme olleet kaikissa aiemmissa keskinäisissä otteluissa TUTOa heikompia. TUTO on aggressiivinen joukkue, jolla on tulivoimaa hyökkäyksessä ja meidän puolustuspelin onkin oltava perjantaina huolellista ja laadukasta, linnapaitojen päävalmentaja Petri Mattila toteaa.

Molemmat joukkueet lähtevät perjantain kamppailuun kotona otetun häviön raskauttamina. Hokki hävisi keskiviikkona SaPKolle voittomaalikilpailun jälkeen, kun kolme erää ja jatkoaika eivät riittäneet maalintekoon. TUTO puolestaan hävisi sarjajumbo HCK:lle Kupittaalla lukemin 3-4.

Hokilla on takanaan kaksi vähämaalista ottelua. Ennen keskiviikon häviötä SaPKosta Hokki nappasi voiton K-Vantaasta jalkapallolukemin 1-0.

- Kahden pelin maalittomuus ei ole sattumaa, vaan se on seurausta hyökkääjien heikosta kiekollisesta pelistä keski- ja hyökkäysalueella, Mattila selitti heikkoa maalitilannetta.

TUTOlle keskiviikon tappio oli jo toinen peräkkäinen. Sarjakärjen tuntumassa viihtyvä turkulaisseura on alkanut menettää kovia otteitaan, vaikka tappiot ovatkin olleet niukkoja. TUTOn päävalmentaja Juhani Tamminen on ymmärrettävästi ollut pettynyt joukkueensa viimeisimpiin suorituksiin.

- Kyky ja lahjakkuus saattaavat viedä huipun tuntumaan, mutta vaaditaan luonnetta ja kunnianhimoa siellä pysymiseksi, Tamminen tokaisi keskiviikon ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

TUTO lähtee otteluun tutulla kokoonpanolla. Kotijoukkueen kokoonpano pysynee myös samana. Kolmen ottelun mittaista pelikieltoaan kärsivä Joonas Huovinen on kuitenkin edelleen sivussa Hokin kokoonpanosta.

K-Vantaa-Peliitat

Peliitat vierailee perjantaina Vantaalla, jossa vastaan asettuu viime aikoina pirteitä otteita esittänyt Kiekko-Vantaa. Molemmille joukkueille ottelu on erittäin tärkeä. Niin Peliitat kuin Kiekko-Vantaa kamppailevat viimeisistä pudotuspelipaikoista. Kotijoukkueella on koossa vain neljä pistettä Peliittoja vähemmän, mutta heinolalaiset ovat tosin pelanneet kaksi ottelua lohipaitoja vähemmän.

Peliittojen kokoonpanossa suurinta murhetta valmennusjohdolle aiheuttaa puolustuspää. Ennestään kapea pakisto koki keskiviikon ottelussa Jokipoikia vastaan jälleen uuden takaiskun, kun Ville-Veikko Väkeväinen loukkasi olkapäätään ja joutui jättämään pelin kesken. Peliitat-puolustuksesta sivussa ovat myös pitkäaikaispotilaan Pekka Saittakari ja Roland Hofer. Heinolassa tarkkaillaan tällä hetkellä varmasti suurella mielenkiinnolla pakkimarkkinoita.

Heinolalaisten maalilla aloittaa suurella todennäköisyydellä Rasmus Rinne, sillä Janne Juvonen palasi Joensuun-ottelun jälkeen takaisin Pelicansin kokoonpanoon.

Tehottomasti Joensuussa pelannut Peliitat kaipaa hyökkäyspäähänsä kipeästi flunssaa keskiviikkona potenutta Jani Keinästä ja pikkuvaivoista kärsinyttä Petr Stloukalia.

Kiekko-Vantaa pelasi keskiviikkona LeKiä vastaan voittaen ottelun jatkoajalla. Kokoonpano tuskin muuttuu suuresti Peliitat-otteluun. Vantaalaisten maalilla viime peleissä erinomaisia otteita esittänyt Frans Tuohimaa luistellee maalille myös heinolalaisia vastaan.

Edellisestä K-Vantaa-ottelusta suihkuun lentänyt Jokerit-laina Alexander Ruuttu siirtyy Ilvekseen, joten hänestä ei enää vantaalaisille ole apua.

KooKoo-JYP-Akatemia

KooKoo ja JYP-Akatemian perjantaista kamppailua sävyttävät joukkueiden asetelmat sarjataulukossa. Molemmat häilyvät tilanteidensa kanssa rajamailla.

Kotijoukkueella on mahdollisuus voitolla jättää pudotuspelikamppailun tomut jaloistaan ja siirtyä tavoittelemaan kotietua. Akatemia taas ryntäisi arvokkailla pisteillä mukaan taistoon paikasta pudotuspeleissä, kun taas tappio siirtäisi taistelun tukaliin asemiin.

Akatemian kolmen ottelun tappioputki tuli ikävään saumaan ryhmän vakuuttavan nousukiidon jälkeen. Viimeiset tappiot ovat olleet niukkoja. Keskiviikkona Sportia vastaan nuoret hurrikaanit hallitsivat kaksi erää, mutta pisteet matkasivat siitä huolimatta silti Vaasaan Erik Riskan viime hetken osumalla.

Päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi piti kamppailua tappio-otteluista parhaimpana. KooKoota vastaan nuo hyvät puolet on tuotava esiin.

- Tunne pitää saada oikeasti mukaan myös perjantaille. Jos ei ole sitä tunnetta ei ole myöskään peliä, Ahvenjärvi lataili keskiviikkoisen koitoksen jälkeen.

- Keskittyä täytyy jälleen uudestaan. Katsotaan nyt onko mitään loukkaantumisia ja onko tarvetta nostaa huilanneita pelureita mukaan, Akatemia-luotsi jatkoi.

KooKoo taisteli ailahtelevaisesta peliesityksestä huolimatta komean vierasvoiton sarjakärki Jukureista. Oranssimustien jykevän perustan voitolle loi upeasti torjunut maalivahti Mikko Rämö, jonka paluu tolppien väliin perjantaina takaa vierailijoille vaikean esteen ohitettavaksi.


Tomi Peltonen palaa Mestis-kaukaloihin Kouvolassa.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

KooKoo ei voi sortua kotikentällään jäähyihin, sillä tällä hetkellä tulevan vastustajan ylivoima on kantimissaan. Akatemian pakkopeli on pyörinyt viime otteluissa näyttävästi ja Sportia vastaan se pyörittelikin kaksi vakuuttavaa osumaa.

Akatemia saattaa olla päävalmentajansa sanojen mukaisesti nostamassa levänneitä pelureita mukaan kokoonpanoon. Daniel Stumpf ja Petteri Halinen saattavatkin pukea hurrikaaninutun ylleen. Maalilla jatkanee keskiviikkoiseen tapaan Sami Rajaniemi.

KooKoo sen sijaan saa varmasti uusia miehiä riveihinsä. Ensiesiintymisensä kouvolalaisten riveissä tekee testihyökkääjä Tomi Peltonen. Blues-laina Joonas Valkonen taas saapuu vahvistamaan joukkueen alakertaa. Sen sijaan Mikko Alikoskea ei nähdä viikkoon KooKoon kokoonpanossa, sillä hyökkääjä matkaa vuorostaan Bluesin avuksi.

- Me tarvitsimme kipeästi puolustajaa ja Blues hyökkääjää, joten päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Saimme ”Jontun” apuun ja ”Pose” menee puolestaan auttamaan espoolaisia, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa valaisi tilannetta seuran tiedotteessa.

Molempien joukkueiden on petrattava otteluun lähtöään perjantaisessa kamppailussa. Niin KooKoo kuin Akatemiakin pelasivat tahoillaan heikon ensimmäisen erän. Valmiimmalla ryhmityksellä voikin olla hyvä sauma istahtaa kuskin paikalle vastustajan vielä uinuessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle