Panoksena paremmat lähtökohdat ratkaisupeleihin

MESTIS / Ennakko
Joukkueiden välinen ero on 14 pistettä, mutta SaPKo on kauden keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo palaa viikon pituiselta tauolta neljän ottelun voittoputken siivittämänä. Joukkueen katse on kiinnittynyt neljän pisteen päässä sijalla kuusi olevaan LeKiin. JYP-Akatemia puolestaan jatkaa taistelua kolmannesta sijasta ja pudotuspelien kotiedusta.

Savonlinnalaisten osalta tauko meni tutun kaavan mukaisesti harjoitellessa ja kerätessä voimia runkosarjan viimeistä rypistystä varten. Pelaajarintamalla kuitenkin tapahtui, kun läpi syyskauden kultakypärää kantanut Miika Roine suuntasi sarjaporrasta ylemmäs Pelicansiin.

Ratkaisevaksi menetykseksi hieman yllättäen tapahtunut siirto ei silti osoittaudu, sillä pässipaitojen kokoonpano on pysynyt suhteellisen ehjänä Roineen ollessa kuuden viikon sairaslomallaan.

Piste per peli -tahdissa pelaava Mikko Nuutinen hätyyttelee jo Mestiksen pistepörssin kärkisijoja 36 pisteellään. 15 maalia oikeuttavat puolestaan maalipörssin kolmostilaan kahdeksan muun hyökkääjän ohella.

SaPKo on neljästä edellisestä ottelustaan voittanut kaikki maalierolla 16-8. Oma pää on siis pysynyt puhtaana muun muassa alivoiman ollessa sarjan viidenneksi parasta. Vastaavasti tiivis viisikko ja päädyn kautta etenevä hyökkäyspeli on kylvänyt tuhoa kaukalon toisessa päässä.

Jyväskyläläisten polttoaine ei lopu

Akatemialla on SaPKon tapaan puolentoista viikon tauko takana, mikä sopii nuorelle ja työteliäälle joukkueelle. Hurrikaanipaidat olivat edellisen kerran tositoimissa Hokkia vastaan. Silloin kajaanilaiset nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta 2-5-voittoon vahvan toisen erän ansiosta.

Vuodenvaihteen jälkeen jyväskyläläisten otteet ovat hieman ailahdelleet. Kahden ottelun voittoputkesta on jo yli kuukausi aikaa. Joukkue on kuitenkin säilyttänyt tuloskuntonsa tasaisena, sillä viimeisin kolmen ottelun tappioputki on jo kahden ja puolen kuukauden takaa.

Joukkue taistelee vielä 11 peliä ennen runkosarjan loppua toden teolla pudotuspelien kotiedusta. Kolmantena sarjassa oleva Hokki on vain pisteen edellä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena.

Hyökkäysosastolta sekä Joonas Sammalmaa että Samu Markkula ovat jatkaneet uusien piste-ennätyksiensä venyttämistä. Tähän mennessä Sammalmaan 36 tehopistettä oikeuttavat pistepörssissä sijalle kymmenen ja Markkulan 33 pistettä sijalle 13.

Lisäys 11.02.2015 klo 13.58: TPS tiedotti Joonas Sammalmaan siirtyvän loppukauden mittaisella sopimuksella Turkuun.

Seuraa Heitä

Olli Aitola #60 | KeuPa HT

Puolustaja

Akatemian puolustajista ainoana kaikki runkosarjaottelut pelannut Aitola ei loista useinkaan valokeilassa, mutta on silti elintärkeä osa hurrikaaniryhmän puolustusta.

Teemu Suhonen #4 |

Puolustaja

Vielä yhdeksi kaudeksi Savonlinnaan jäänyt Suhonen on johtanut puolustajien pistepörssiä yksin vuodenvaihteen jälkeen. Miehen hyökkääjätausta ilmenee kiekon ylöstuonnin varmuutena ja luovuutena maalipaikoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle