Kotikammoinen HeKi hakee avauspisteitään

MESTIS / Ennakko
Mestiksen karsintasarjan keskiviikkokierroksella kohtaavat nousua tavoittelevat Suomi-sarja-seurat HeKi ja SHT. Kahden pelatun kierroksen jälkeen joukkueiden lähtöasetelmat sarjaan ovat kääntyneet päälaelleen. Mestis-seurojen ykköshaastajaksi povattu HeKi on vielä nollilla, kun taas yllättäen karsintoihin selvinnyt SHT taistelee tosissaan Mestis-paikasta.

HeKi ja SHT ratkaisevat karsintasarjapisteiden ohella myös Suomi-sarjan mestaruuden kohtalon kahdessa keskinäisessä ottelussaan, joista ensimmäinen pelataan keskiviikkona ja toinen perjantaina. Nousupuheissaan varovainen HeKi on asettanut tavoitteekseen Suomi-sarjan mestaruuden, joten ainakin Heinolassa näiden otteluiden tulokset kiinnostavat muutenkin kuin sarjapisteiden valossa.

Runkosarjan perusteella HeKi lähtisi keskiviikon otteluun suosikkina, mutta karsintasarjan kaksi ensimmäistä kierrosta ovat nostaneet SHT:n vähintäänkin samalle viivalle. FPS:n ja Jokipojat kohdattuaan SHT:llä on kolme pistettä, HeKillä nolla. Lisäksi runkosarjan kotipeleistään voittamattomana suoriutunut HeKi ei ratkaisupeleissä olekaan enää viihtynyt kotikaukalossaan.

- Meille on tällä hetkellä helpompi pelata vieraissa. Olemme koko sarjakauden olleet voittamattomia kotona, ja kun on parempi joukkue vastassa se luo paineita, totesi valmentaja Jarno Pikkarainen lauantain FPS-ottelun jälkeen sanomalehti Itä-Hämeessä.

FPS-häviön myötä HeKin tappiottomien kotiottelujen sarja katkesi tylysti. Nähtäväksi jää, veikö se mennessään myös osan kotona pelaamisen aiheuttamista paineista.

HeKin vieraaksi saapuva SHT pääsi karsintasarjaan ilman menestyspaineita. Tasapeli FPS:n kanssa ja voitto Jokipojista nostivat seinäjokiset kuitenkin taistelemaan jopa Mestis-paikasta.

Valmentaja Nicklas Hudd vakuutti Jokipojat-voiton jälkeen, että SHT ei laske pisteitä eikä mieti mahdollista nousua. Jos tässä todellakin onnistutaan ja joukkue pystyy sarjatilanteesta huolimatta lähtemään altavastaajana viikon kahteen HeKi-otteluun, on SHT henkisessä etulyöntiasemassa suuremmista paineista kärsiviin itähämäläisiin nähden.

Höylä ja Pernaa SHT:n yllättäjät

Sekä HeKin Jarno Pikkarainen että SHT:n Nicklas Hudd nimesivät ennen karsintasarjan alkua viisikkopuolustuksen yhdeksi joukkueensa suurimmista vahvuuksista. HeKillä puolustus toimikin hyvin sarja-avauksessa Joensuussa, mutta petti kotipelissä FPS:ää vastaan. SHT:llä paketti on pysynyt molemmissa otteluissa hyvin kasassa, ja lopusta on pitänyt huolen mainioon vireeseen päässyt maalivahti Matti Höylä.

Matti Höylä on erittäin todennäköinen valinta SHT:n maalin suulle myös keskiviikkona. HeKin ykkösvahti Pekka Mäkitalo sai FPS:ää vastaan tehdä tilaa Mikko Kapaselle jo ensimmäisen erän puolivälissä, mutta ottelun alun katastrofista iso osa menee puolustuksen piikkiin. Karsintapelien suhteen kokeneempana ja meriiteiltään kovempana vahtina Mäkitalo jatkanee edelleen joukkueen ykköstorjujana.

SHT:n ilonaihe Jokipoikia vastaan oli ykkösketju Mikko NevalaTero JärveläTomi Jaakkola, joka vastasi joukkueen kaikista kolmesta maalista. Entisten Mestis-hyökkääjien Pasi Pieninkeroisen ja Miikka Kuuselan tähdittämä kakkosketju oli pudotuspeleissä joukkueen tehokkain, mutta karsinnoissa se ei ole vielä päässyt samaan vauhtiin. Sen sijaan nuori tehopuolustaja Jussi Pernaa on lyömässä itseään toden teolla läpi. 21-vuotias Pernaa johtaa yhdessä FPS:n Matti Raunion kanssa kahden kierroksen jälkeen koko karsintasarjan pistepörssiä.

HeKiltä sen sijaan ei ole löytynyt todellisia ratkaisijoita vielä kummassakaan ottelussa. FPS:ää vastaan paras kenttäpelaaja oli nuori hyökkääjä Jani Kuusela, joka teki maalin ja taisteli hyvin toivottomassakin tilanteessa.

Tuplaottelu SHT:tä vastaan on HeKille sarjan kulminaatiopiste. Heinolalaisten olisi pakko voittaa otteluista ainakin toinen, mikäli se haluaa olla päätöskierroksille asti taistelemassa Mestis-paikoista. SHT:n menestyksen myötä kiekkokuumeeseen sairastuneella Seinäjoella voittaminen voi olla erityisen hankalaa, joten keskiviikon kotipelissä on melkein pakkovoiton paikka.

» Lähetä palautetta toimitukselle