Peliittapanokset korkealla Heinolan illassa

MESTIS / Ennakko
Kieli poskelle ja karsintoja välttämään.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Voittovireeseen äitynyt Heinolan Peliitat kohtaa keskiviikkoillan taistossa Mestiksen kahdeksannella sijalla sitkeästi roikkuvan Kiekko-Vantaan. Putoamiskarsintoihin joutumista viimeiseen asti välttelevälle heinolalaisjoukkueelle pisteet tulisivat todelliseen tarpeeseen.

Peliitat on viime hetkellä herännyt taistelemaan karsintoihin joutumista vastaan. Joukkue ryösti viikonlopun otteluissaan päävastustajilta LeKiltä ja SaPKolta täydet kuusi pistettä, ja on näin ollen sarjataulukossa enää pisteen päässä savonlinnalais- ja lempääläläisjoukkueista. Voitolla ja vastustajien suosiollisella pelaamisella Peliitoilla olisi siis mahdollisuus nousta pois sarjan jumbopaikalta. Kiekko-Vantaata vastaan soisi heinolalaisnäkökulmasta katsottuna esimerkiksi Tomi Pekkalan jatkavan LeKi-ottelun pistevirettään.

Joukkueet kohtasivat viimeksi vain viikko sitten Vantaalla, jolloin lohipaidat voittivat aneemisesti pelanneen Peliitat selvästi 4-1. Runkosarjan aiemmista viidestä kohtaamisesta vantaalaiset ovat poistuneet kaukalosta voittajina neljä kertaa.

Kiekko-Vantaa kiimassa kohti kevättä

Viikonlopun Itä-Suomen kiertomatka oli vantaalaisten kannalta kaksijakoinen, sillä Kajaanissa kärsityn Hokki-tappion jälkeen lohipaidat kalasti hienon esityksen jälkeen vierasvoiton Joensuusta. Matka lienee ollut antoisa myös joukkuehengen kehityksen kannalta:

−Harvoin tulee tällaisia mahdollisuuksia, että saadaan olla pitkään yhdessä. Tällainen tekee joukkuehengelle tosi hyvää, toteaa vantaalaisten profiilipuolustaja Otso Rantakari haastattelussa Kiekko-Vantaan verkkosivuilla.

Vantaalaisille yhteen hioutuminen ei varmasti kevättä kohti mentäessä ole haitaksi, sillä kokoonpano on vaihdellut totutusti tiuhaan tahtiin kauden edetessä. Nopealiikkeiseen luisteluun pelisysteeminsä perustava Kiekko-Vantaa ei varmasti sääli ahdingossa taistelevaa kotijoukkuetta, vaan laittaa Artem Iossafovin johdolla kaiken peliin noustakseen Mikkelin Jukureiden ohi seitsemännelle sijalle.

Seuraa Heitä

Aleksi Rekonen #18 |

Laitahyökkääjä

Rekosella on tarkka laukaus ja liukkaat jalat, joista saattaa keskiivikkona olla harmia heinolalaispuolustukselle.

Miika Heikkilä #9 |

Hyökkääjä

Oli merkittävä tekijä viikonlopun voitoissa, ja kotiyleisö toivoo saman vireen jatkuvan myös K-Vantaata vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle