Sarjataulukon ääripäät kohtaavat − sarjan heikoin kotijoukkue ahtaalla

MESTIS / Ennakko
Kapteeni Laakso näytti viime ottelussa esimerkkiä tehoin 2+0.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
SaPKo saapuu ensimmäistä kertaa tämän kauden puitteissa Lempäälään keskiviikkona. LeKi on käynyt hakemassa kertaalleen kylvetystappion Savonlinnasta.

SaPKo voitti LeKin vajaa kaksi viikkoa sitten Savonlinnassa selvin lukemin 4-1. Numeroista huolimatta LeKi pelasi tuolloin varsin hyvää lätkää, eikä ollut täysi vastaantulija.

SaPKo johtaa koko Mestiksen runkosarjaa varsin selvällä erolla toisena majailevaan TUTOon. Piste-eroa on kertynyt mojovat kahdeksan pistettä. Sarjajumbo LeKi (19) on kerännyt hädin tuskin kolmasosan savonlinnalaisten (45) pistepotista.

LeKi pelasi viime viikonloppuna kaksi ottelua Peliittoja vastaan häviten kotonaan ja voittaen vieraspelin. Molemmissa otteluissa LeKi päästi liikaa maaleja, mikäli joukkue mielii voittaa keskiverron jääkiekkopelin. Toisaalta maalinteko on ollut varsin tehokasta. Kapteeni Sami Laakso iski viime ottelussa kaksi maalia.

SaPKo on ollut marraskuussa tehokas, sillä joukkue on voittanut neljästä ottelustaan kolme. Ainoa tappio sattui vieraskentällä Espoo Unitedia vastaan. Juhana Aho on ollut joukkueensa maalilla vahvassa vireessä.

Janne Kettunen tekaisi SaPKon edellisessä ottelussa hattutempun. Myös viime kaudella LeKiä edustanut Jonatan Tanus on ollut vahvassa vireessä marraskuussa. Lisäksi TPS:n Markus Kojo vahvistaa savonlinnalaisten puolustusta joulutaukoon asti kestävällä lainasopimuksella.

SaPKo on ensimmäisissä erissä tehtyjen maalien osalta Mestiksen kärkipäätä, kun taas LeKi on tehnyt avauserissä verrattaen vähän maaleja. 

LeKi on saalistanut kotiotteluistaan vain seitsemän pistettä, ollen näin koko Mestiksen huonoin isäntäjoukkue. SaPKo puolestaan on sarjan neljänneksi paras vieraspoppoo. LeKillä tulee olemaan siis täysi työ saada pidettyä jonkinkokoinen pistepotti itsellään.

Kärkipelaajien Tomi Peltosen ja Santeri Vuodin johdolla on oltava parhaimmillaan. Lisäksi tukea kaivataan Joona Luodon kaltaisilta maalintekijätyypeiltä.

Seuraa Heitä

Santeri Vuoti #3 |

Vasen laitahyökkääjä

Vaikka Vuoti on seitsemällä maalillaan LeKin tehokkain hyökkääjä, on häneltä lupa odottaa Mestiksessä vieläkin suurempia maalimääriä.

Jonatan Tanus #20 |

Laitahyökkääjä

Tanus on ollut tehokas viime aikoina. Nyt Tanus palaa viime kauden kotihalliinsa. Jatkuuko hyvä vire?

» Lähetä palautetta toimitukselle