LeKi kohtaa K-Vantaan kolmannen kerran

MESTIS / Ennakko
Niinimäki pukeutuu lauantaina saukkopaitaan.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Sarjakakkonen Kiekko-Vantaa vierailee lauantaina Lempäälässä LeKin kotihallissa. Molemmat joukkueet pelasivat tiukat kamppailut keskiviikkona.

LeKi on aloittanut kautensa ailahtelevasti. Kotiotteluissa on tämän tästä nähty varsin vakuuttavia peliesityksiä, mutta vieraissa ei ole tullut toivottua tulosta. Olkoonkin, että tappiot ovat olleet hiuksenhienoja. Viime ottelussaan LeKi hävisi täpärästi Hermekselle vieraissa.

K-Vantaa sen sijaan on ollut koko kauden aivan Mestiksen kärjen tuntumassa. Nyt pääkaupunkiseudun nippu on kuitenkin kärsinyt kaksi peräkkäistä tappiota, joista ensimmäinen tuli juuri LeKin kustannuksella numeroin 1-3.

LeKin pistenikkareina ovat koko kauden toimineet ykköskeskushyökkääjä Henri Tuominen sekä silloin tällöin Tapparassa liigavastuuta saava Miika Heikkilä. Tuominen on roimasti nuorentuneen joukkueen henkinen johtaja. Nuorennuksen allekirjoittaa myös joukkueen päävalmentaja Juha Juujärvi.

− Meidän liiga-avuistamme iso osa on A-juniori-ikäisiä. Manu Honkanen, Jere Rouhiainen ja Olli Vainio muutamia mainitakseni, olivat vielä viime kaudella A-junioreiden mukana. 

− Lisäksi vanhemmista pelaajista kapteeni Jimi Santala ja esimerkiksi Tuominen kantavat isoa vastuuta myös koko joukkueen tekemisestä. Se vaikuttaa myös heidän tekemiseensä, täsmentää Juujärvi.

K-Vantaalla selvä pistekärki

Aleksi Järvinen ja Joel Lehtinen ovat olleet vantaalaisten ykköstykkejä alkukauden aikana. Myös LeKistä viime kaudella tuttu Tomi Tuomisto on saanut onnistumisia pääkaupunkiseudulla.

K-Vantaan toiminta on parantunut paljon viime kaudesta. Menneellä kaudella K-Vantaa majaili pitkiä jaksoja Mestiksen häntäpäässä ja se kamppaili suuren pelaajavaihtuvuuden kanssa.

Tällä kaudella joukkue on löytänyt sopivat ketjukoostumukset ja päävalmentaja Simo Mälkiä on luonut Vantaalle menestysreseptiltä haiskahtavan pelisysteemin.

LeKissä jälleen pelaajaliikennettä

− Vainio on Ilveksen mukana ja Markus Haapanen loukkaantui. Lisäksi Jonatan Tanus ja Sami Laakso ovat poissa maajoukkuetaukoon asti, pohdiskelee Juujärvi joukkueen loukkaantumistilannetta.

Sen sijaan pelaavien kirjoissa nähdään lauantaina erittäin mielenkiintoinen pelaaja, kun kiekkotaituri Jesse Niinimäki nähdään LeKin sotisovassa. 

− Emme kuitenkaan aina ota lainamiehiä, vaikka tarjontaa olisi. Meillä on käynnissä oppimisprosessi omilla runkopelaajilla ja haluamme saada sen pyörimään, selventää Juujärvi.

LeKi ja K-Vantaa ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Kumpikin joukkue on voittanut kohtaamisista yhden. Lauantain kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen Lempäälässä.

Seuraa Heitä

Jesse Niinimäki #10 |

Oikea laitahyökkääjä

Niinimäki tiedetään kiekollisesti lahjakkaaksi pelaajaksi. Viime vuodet ovat kuitenkin vieneet pelaajan uraa alaspäin. Löytääkö mailataituri uralleen uuden kevään Lempäälästä?

Tomi Tuomisto #40 |

Hyökkääjä

Tuomisto pelasi viime kaudella LeKissä. Tällä kaudella K-Vantaassa pistetehtailu on äitynyt hyvään liekkiin, mutta maaleja on syntynyt vasta yksi. Syntyykö täysosumia entisen seuran kustannuksella?

» Lähetä palautetta toimitukselle