JYP-Akatemian hurja ykkösketju saapuu testaamaan LeKin kotivireen

MESTIS / Ennakko
Luoto on onnistunut kahdessa LeKin aiemmassa pelissä maalinteossa. Keskiviikkona Luoto kuritti Espoo Unitedia.
Kuva © Petteri Äikäs
LeKi saa perjantaina vieraita Jyväskylästä, kun JYP-Akatemia luistelee Lempäälän hallin jäälle. Viime kaudella suurissa vaikeuksissa ollut JYP-Akatemia on aloittanut kautensa vahvasti ja majailee sarjataulukon 4. sijalla. LeKi on aloittanut hieman ailahtelevammin, mutta keskiviikkona tullut 5-1-vierasvoitto Espoo Unitedista piristää varmasti peliä.

LeKillä on allaan 5-1-vierasvoitto Espoo Unitedista. Lempääläläiset hallitsivat ottelutapahtumia ja olivat hanakoita maalipaikoissa.

JYP-Akatemialla on peleistä viikon tauko. Viime keskiviikkona joukkue voitti vieraskaukalossa K-Vantaan 4-3. Tuolloin Riku Tiainen oli kovassa vireessä iskiessään kaksi maalia.

Tiaisen onnistumisen lisäksi ykkösketju, jossa hyökkäävät Arttu Likola, Anton Stråka ja Riku Pitkänen, on tehnyt kentällä lähes mitä huvittaa.

Maalivahtipeli on ollut jyväskyläläisten Akilleen kantapää. Tilastojen valossa joukkueen paras maalivahti Markus Ruusu löytyy torjuntaprosenteissa mitattuna vasta sijalta 19. Torstaina Ruusu urakoi kuitenkin emoseura JYPin maalilla, joten nähtäväksi jää kuka vartioi illan ottelussa JYP-Akatemian maalia. 

LeKin maalivahtiosasto sen sijaan on ollut joukkueen helmi alkukaudella. Christian Heljanko on ollut joissain otteluissa jopa häikäisevän hyvä. Heljanko on torjuntaprosenttitilastossa sijalla neljä.

LeKin tehokkaimpiin pelaajiin alkukaudella lukeutunut Waltteri Hopponen sai komennuksen takaisin HPK:hon, kun hänen kuukauden kestänyt lainasopimuksensa päättyi. LeKin täytyy keksiä keinot korvata hänen jättämänsä aukko. Esimerkiksi maalien makuun päässyt Joona Luoto voisi olla tällainen profiilin nostaja.

Erikoistilanteet saattavat nousta arvoon arvaamattomaan. JYP-Akatemia on ollut LeKiä hieman tehokkaampi ylivoimajoukkue, mutta alivoimissa on joukkueilla iso ero. LeKi on sarjan parhaita alivoimajoukkueita, kun taas JYP-Akatemia on päästänyt eniten maaleja vajaamiehisenä.

Seuraa Heitä

Joona Luoto #68 | AHL

Laitahyökkääjä

Luoto on tehny maalin kahdessa peräkkäisessä ottelussaan. Hopposen LeKi-pestin päättymisen vuoksi Luodolle voisi olla tarjolla lisää vastuuta. Onnistuuko kolmannessa pelissään peräkkäin?

Anton Stråka #12 | Sport

Keskushyökkääjä

Jäänyt pistetehtailussa ketjukavereidensa varjoon, mutta tekee paljon näkymätöntä työtä. Lisäksi väläytellyt oivaa pelisilmäänsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle