VeikkausTV-ennakko: LeKi ja Hokki raivaavat toistensa kustannuksella tietään pudotuspeleihin

MESTIS / Ennakko
Jari Laukkasen Hokki pyrkii viime metreillä pudotuspeleihin.
Kuva © Timo Savela
LeKi ja Hokki kohtaavat viikon sisällä toistamiseen. Perjantai-illan ottelun panos joukkueille on korostunut entisestään, sillä viimeiset pudotuspelipaikat ovat vain käden ulottuvilla. Takaraivossa vielä kummitteleva uhka karsintasarjaan joutumisesta on unohdettava.

Mestiksen runkosarjaotteluita on läpi kauden mahdollisuus katsoa joka perjantai VeikkausTV:n ja Ylen tv-lähetyksien kautta. VeikkausTV välittää LeKin ja Hokin välisen kamppailun kello 18.30 alkaen. Itse lähetys alkaa kuitenkin jo hieman aikaisemmin.

Aiemmat kohtaamiset

LeKi ja Hokki ovat pelanneet keskinäisen ottelun merkeissä tällä kaudella kolmesti. Aiemmissa kohtaamisissa kotijoukkueen asema on osoittautunut voitolliseksi, sillä Hokki on voittanut kotonaan kahdesti ja LeKi kerran.

Kajaanilaisten 5−2-voittoon päättyneessä avauskohtaamisessa joukkueet mättivät päätöserässä viisi maalia. Toisessa kohtaamisessa LeKi puolestaan iski maalinsa tasaisen tappavalla tehokkuudella Janne Seppäsen, Manu Honkasen ja Tomi Peltosen johdolla.

Viikko sitten kajaanilaiset nollasivat LeKin päätöserän viimeisillä minuuteilla tulleiden maalien turvin. Lempääläisilläkin oli paikkansa, mutta maalinteon tehokkuus jäi kriittisillä hetkillä piippuun.

Ottelun lähtökohdat

Sarjassa yhdeksäntenä oleva LeKi vaanii Jokipoikia enää pisteen päässä. Lempääläiset ovat päässeet taistoon viimeisistä pudotuspelipaikoista pitkälti Jokipoikien ennätyspitkän kompuroinnin myötä.

Edellisestä kymmenestä ottelusta LeKi on voittanut vain kolme varsinaisella peliajalla. Helmikuun lopulla joukkue kuitenkin petrasi tuloskuntoaan, sillä lempääläiset ottivat viime viikon kolmesta ottelustaan kaksi voittoa.

LeKi on pitänyt viime aikoina kiinni oljenkorsistaan. Viime keskiviikkoinen voitto TUTOsta oli lopputulos pelisuunnitelman täydellisestä noudattamisesta. Joukkue puolusti yhdessä ja pääsi siten hyökkäämään terävästi. Ottelun molemmat maalit olivatkin seurausta nopeasta reagoinnista kiekonriiston jälkeen.

Joukkue on osoittanut viime aikoina tylyyttä kaksinkamppailuissa sekä maalinteossa. Lauantaina saukkopaidat latoivat RoKin verkkoon kolme maalia ykkössektorilta tasaviisikoin. Kuuden pisteen kamppailussa Hokkia vastaan panos jäi vaisuksi, sillä maalintekoyritykset eivät millään löytäneet tietään maaliin.

Illan vierasjoukkue Hokki on pelannut materiaalinsa vaatimalla tasolla maajoukkuetaukoa edeltäneestä K-Vantaa-ottelusta lähtien. Pelaamista on suoraviivaistettu, mikä on tuonut myös kaivattua tehoa hyökkäyspelaamiseen. Edelliset viisi ottelua ovatkin tuottaneet joukkueelle kolme täyttä pistepottia.

Joukkueen iskukyky ei kuitenkaan riittänyt TUTOa ja SaPKoa vastaan. Kajaanilaiset olivat TUTOn vieraana kahdesti vain maalin päässä, mutta turkulaisten rutiinitaso kävi lopulta ylitsepääsettömäksi.

Kotiottelussa sarjakärki SaPKoa vastaan vanhat maalinteko-ongelmat palasivat, ja lopulta pässipaidat veivät pisteet päätöserän maaleilla. LeKiä vastaan joukkueen kärsivällisyys kuitenkin palkittiin loppuminuuteilla tulleella voittomaalilla.

Voittonsa kajaanilaiset ovat ottaneet juuri kreivin aikaan sarjataulukossa ylempänä olevilta vastustajilta. Pudotuspeleihin vaadittavaa suoritustasoa mitataankin joukkueelta seuraavaksi illan ottelussa Lempäälässä. 

Pelaajahuomiot

Siirtorajan jälkeen LeKiin liittynyt Niclas Lucenius on ollut heti hyökkääjien peliaikakärkeä, mutta tulos antaa vielä odottaa itseään. Lucenius vastasi RoKi-ottelun voittomaalista, ja samanlaista esiinnousua Miikka Kuuselakin odottaa mieheltä jatkossakin.

Christian Heljanko on otteillaan pitänyt lempääläisiä pinnalla. Maalivahti pelasi helmikuun kaikissa kahdeksassa ottelussa ilmiömäisellä tasolla tarjoten joukkueelle mahdollisuudet voittoon. Valmennus ja pelaajat voivat luottaa Heljankoon joukkueen selkärankana, mutta pisteet vaativat tulosta myös muilta.

Mestiksen helmikuun kuukauden pelaajaksi valittu Janne Seppänen operoi vielä muita hyökkääjiä pienemmällä peliajalla. Edellisessä kahdeksassa ottelussa tehdyt viisi pistettä kuitenkin puoltavat vastuun lisäämistä runkosarjan viimeisille kierroksille.

Iso osa Hokin tulosyksikköä on kolmikko Joni Piipponen-Markus Korkiakoski-Niklas Näppi. Ketju onkin alkanut ottaa vastuuta johtavan kolmikon roolissa ja kääntänyt marginaalit edukseen aiempaa usein.

Hokin riveistä on sivussa nippu pelaajia, sillä loukkaantuneiden Reko Tornbergin ja Tuomas Vartiaisen lisäksi poissa ovat Tuukka Smura ja Heikki Klemetti. Joukkueessa nähtyä ajoittaista puolustajapulaa on paikannut tarvittaessa hyökkääjä Samu Pyykkönen.

Viikko sitten Kajaanissa nollapelin torjunut Sami Väliharju jatkaa Hokin maalilla. Väliharju on mennyt kuluneella kaudella henkilökohtaisella tasolla eteenpäin, vaikka kajaanilaisten kausi on kulunut pääasiassa mollivoittoisesti.

Arvio

Sekä LeKi että Hokki on tällä hetkellä jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle, mutta joukkueita kummittelee vielä uhka joutua karsintasarjaan. Aikainen kesäloma tai väännöt putoamiskarsinnoissa eivät taatusti käy kummankaan mielessä, joten ennakkoluulottomuus on vielä valttia.

Voitolla LeKi nostaisi itsensä kahdeksanneksi ja sysäisi Jokipojille entistä enemmän painetta. Kajaanilaiset puolestaan nousisivat täydellä pistepotilla tasapisteisiin LeKin kanssa ja petaisivat saukkopaitoihin nähden pientä etulyöntiasemaa vähemmän otteluja pelanneena joukkueena.

Seuraa Heitä

Janne Seppänen #24 | KOOVEE

Keskushyökkääjä

Ilves-laina on väläytellyt jo pitkin kautta, mutta viime aikoina tulostakin on syntynyt.

Teemu Huttu #9 |

Keskushyökkääjä

Yksi nimi Hokin alisuorittaneiden pelaajien listassa. Pudonnut jo ylimääräiseksi hyökkääjäksi, joten onnistumisia kaivataan.

» Lähetä palautetta toimitukselle