Mestiksessä perjantaina viiden ottelun kierros

MESTIS / Ennakko
Onnistuuko Olli Julkunen taas naruttamaan Jukureita?
Kuva © Anette Naroma
Perjantaina Mestiksen kiistatta mielenkiintoisin ottelu käydään Kouvolassa, kun kotijoukkue KooKoo saa vastaansa arkkivihollisensa Mikkelin Jukurit. Keravalla pelataan HCK:n historian ensimmäinen Mestiksen kotiottelu. Kierroksen kärkiottelu on yllättäen Peliitat - LeKi, Kajaanissa taas Hokki haastaa vierailija Jokipojat.

Kierroksen ottelu: KooKoo - Jukurit

Kouvolassa on odotettu erittäin suurella innolla runkosarjan kotiavausta. Ennakkolipunmyynti on ollut erittäin vilkasta, tietojen mukaan lippuja on myyty ennakkoon jo yli 2000 kappaletta. Se on erittäin hieno lukema tässä vaiheessa kautta. Ottelun odotusarvoa ei laske edes kouvolalaisten puolustajajätin Matt Nickersonin pelikielto, Mikkelin Jukurit onnistuu sytyttämään kouvolalaisen kiekkokansan aina.

Ottelun odotusarvo on suuri, sillä vain viikko takaperin joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa, jossa haettiin asetelmia jo kautta ajatellen. Tuon ottelun voitti lopulta KooKoo voittolaukausten jälkeen 3-2. Nyt onkin oiva tilaisuus Jukureilla kuitata tuo ottelu.

KooKoon kauden avausottelu pelattiin Turussa, jossa vahvasti uudistunut TUTO Hockey voitti vierailijat voittolaukausten kautta 3-2. Jukureillakin teki tiukkaa Jyväskylässä, mutta viimeisen parin minuutin rutistuksen ansiosta Jukurit nappasi helpottavan avausvoiton 4-3-lukemin JYP-Akatemiaa vastaan.

KooKoolla on tiukka paikka edessä. Vaativa kotiyleisö voi kääntyä helposti kotijoukkuetta vastaan, jos Jukurit saa pelin hallintaansa. Kouvolalaiset iskevät varmasti lujaa päälle, sillä he haluavat näyttää kotiyleisölleen ja ennen kaikkea he tarvitsevat sen kuuluisan helpottavan kauden avausvoiton.

Jukureiden on alusta asti oltava hereillä - Jyväskylässä joukkue uinui ensimmäiset minuutit, mutta Kouvolassa siihen ei ole varaa. Jukureiden Iivo Hokkanen palaa entiseen kotikaukaloonsa ja on varmasti halukas sytyttämään vierasjoukkueen.

KooKoon valmennukselle harmaita hiuksia aiheuttavat puolustajat, kun Nickersonin lisäksi pelikiellossa on Miikhali Teppo, joka sortui epäurheilijamaisesti puskemaan TUTO Hockeyn Iiro Vehmasta ja kärsii nyt pelikiellosta. 

Kun puolestaan Jukurit saa riveihinsä Jesse Rohtlan sekä kovaotteisen Toni Hyvärisen. Rohtla palannee Jukureiden ykkösketjuun Turo Asplundin rinnalle, jonka kanssa he muodostivat vierailijoiden kovimman tutkaparin harjoitusotteluissa.

KooKoon maalissa pelannee itseoikeutetusti sarjan eittämättä paras maalivahti Mikko Rämö, vierailijoiden maalilla taas nähtäneen italialainen Andreas Bernard.

 

HCK-K-Vantaa

Keskiviikkona Lempäälässä kuokkaan ottanut sarjanousija HCK saa vastaansa niin ikään tappion kärsineen Kiekko-Vantaan. Vierailija taipui kotonaan Peliitoille, vaikka menikin alussa johtoon kahdella salamamaalilla.

- Meidän pelaajiemme selät alkoivat suoristua johtotilanteessa, ja hyvänolontunne saattoi iskeä. Nuorten poikien ajatukset alkoivat karkailla itse asiasta, eikä fokus ollut enää palautettavissa, päävalmentaja Pekka Kangasalusta tuskaili.

HCK puolestaan kärsi tappion Lempäälässä lukemin 1-3. Ottelu eteni tasaisena aina päätöserän puoliväliin asti, jolloin kotijoukkue onnistui mättämään voittoon tarvittavat osumat.

Avauskierroksella tappiot kärsineiden pääkaupunkiseutulaisten välinen kamppailu on samalla HCK:n Mestis-historian ensimmäinen kotiottelu.

 

Hokki - Jokipojat

Sarja-avauksessa pisteen Vaasasta nipistänyt Hokki saa kotiavauksessaan vastaan Jokipojat, joka kärsi kirvelevän 3-4-tappion SaPKolle Mehtimäellä.
 
- Viisikkopeli oli hakusessa, mikä on ihan ymmärrettävää. Kolme uutta miestä tuli kehiin, kentälliset elivät ja harjoituspeleissä pelannut joukkue uusiutui, muotoili kajaanilaisten luotsi Petri Mattila.
 
Joensuulaisten luokkaantumistilanne on huolestuttava, sillä poissa on peräti neljä runkohyökkääjää, kuten tähtisentteri Juuso Rajala. Maalissa jatkaa Antti Rautiola.
 
 
Peliitat - Leki

Vahvasti aloittaneet Peliitat ja LeKi kohtaavat Heinolassa. Sarjan avauskierros oli molemmille joukkueille positiivinen, kun Peliitat taisteli voiton Kiekko-Vantaata vastaan ja LeKi oli isäntä keravalaista HCK:ta vastaan.
 
Peliittojen nimilista on monen vuoden tauon jälkeen hyvä ja yhteistyö Pelicansin kanssa toimii, joten heiltä on lupa odottaa hyvää kautta. Lempäälän Kisan viime kausi oli katastrofi ja koko seura oli hukassa. Nyt seura onkin asettanut tavoitteen ylöspäin, ja heidän pelaajalistaltaan löytyy monta rutinoitunutta Mestis-kiekkoilijaa. Yhteistyö Tampereen joukkueiden kanssa tuonee kehittyviä nuoria yrittämään Mestikseen.
 
 
SaPKo - JYP -Akatemia
 
Saku Martikaisen luotsaama SaPKo aloitti kauden yllättämällä Joensuussa Jokipojat ja voiton myötä joukkue on varmasti itsevarma kotikaukalossaan, kun JYP-Akatemia saapuu Talvisalon jäähalliin.
 
JYP-Akatemian valmentaja Jukka Ahvenjärvi on tehnyt joukkueen kanssa jo useana vuonna hyvää työtä. Joukkue on mainettaan parempi, mistä esimerkkinä on hyvä taistelu keskiviikon avauskierrokselta kotiottelussa Mikkelin Jukureita vastaan. Ottelu oli vielä kaksi minuuttia ennen loppua päättymässä Akatemian hyväksi.
 
Illan ottelusta voidaankin odottaa erittäin tasaista. Herääkö SaPKon Oskar Essen, vai pystyykö Akatemian maalivahti Samu Perhonen nollaamaan hänet ja koko kotijoukkueen?

» Lähetä palautetta toimitukselle