Esimakua ensi kauden Mestiksestä?

MESTIS / Ennakko
Mestiksen karsintasarja on kääntymässä kohti viimeistä kaarretta. Tiistai-iltana iskevät Tampereella vastakkain sarjan kaksi kärkijoukkuetta ja mahdollisesti myös kaksi ensi kauden Mestis-joukkuetta: KOO-VEE ja HeKi.

Vierasjoukkue HeKin kohdalla keikkuminen sarjan kärkipaikoilla ei ole iso yllätys, sillä Suomi-sarjan runkosarjaa hallinneita itähämäläisiä odoteltiinkin karsintojen kärkisijoille. Karsinnoissa HeKillä on takanaan jo neljä perättäistä tappiotonta ottelua. Ainoan häviön sille on sarjassa aiheuttanut juuri illan vastus KOO-VEE.

Tilanne karsintasarjassa
HeKi 5 3 0 1 0 1 17-11 7
KOO-VEE 4 3 0 1 0 0 14-8 7
SaPKo 5 2 0 2 0 1 13-13 6
Hermes 5 2 0 0 0 3 15-17 4
Titaanit 5 0 0 0 0 5 11-21 0

KOO-VEE on karsinnan suurin yllättäjä. Joukkue on päässyt iskemään altavastaajan paineettomasta asemasta kovempien paineiden vaivaamien vastustajien kimppuun. Tamperelaisten otteissa on samanlaista rentoutta kuin kevään 2004 pudotuspeleissä, mutta nyt se on vienyt joukkueen vieläkin pidemmälle.

KOO-VEE on sekä vieraissa että kotona luovuttanut pelin hallinnan suosiolla vastustajalle, puolustanut nöyrästi ja käyttänyt omat maalipaikkansa tarkasti hyväkseen. Joukkueen kaikki pelit pelanneelle maalivahdille Juha Taposelle on kertynyt jokaisessa pelissä reilusti enemmän torjuntoja kuin virkaveljelleen vastustajan paidassa, mutta siitä huolimatta KOO-VEE ei ole hävinnyt vielä kertaakaan.

Näillä aseilla KOO-VEE kaatoi myös HeKin karsintojen avauskierroksella Heinolassa. Runkosarjassa sama resepti ei sen sijaan aina toiminut, sillä itähämäläiset veivät joukkueiden neljä kohtaamista nimiinsä voitoin 3-1.

Nurminen pakkien pörssikärjeksi

HeKi antoi lauantaina SaPKoa vastaan näytteen materiaalinsa leveydestä. Kun joukkueen tähänastiset ykköstykit eivät onnistuneet, nousivat esille Mestis-yleisönkin tuntemat Vili Mustonen (0+2) ja Olli Sinkkonen (1+1). Joukkueelle pisteen tuoneen tasoitusmaalin ampunut puolustaja Aki Nurminen pitää yllä hurjaa pistetahtia. Hän johtaa karsintasarjan puolustajien pistepörssiä tehoilla 1+4.

KOO-VEE:n pelaajista Timo Ruuska on käyttänyt maalipaikkansa erinomaisesti hyväkseen ja johtaa karsintasarjan maalipörssiä neljällä osumallaan yhdessä SaPKon Jarno Tiilikaisen kanssa. Samuli Simula on pelannut erinomaiset karsinnat keräten 2+2 pistettä, ja hänen mailastaan lähti edellisen HeKi-ottelun voittomaali. Mutta myös KOO-VEE:llä ratkaisijoiden rintama on laaja, ja tärkeiden maalien tekijät saattavat löytyä mistä kentällisestä tahansa.

KOO-VEE:n maalivahdeista Juha Taponen on ollut selkeä ykköstorjuja ja pelannee myös tiistaina. HeKin Pekka Mäkitalo on pelannut hyvät karsinnat, mutta lauantain SaPKo-peli ei ollut häneltä aivan nappisuoritus. Jo yhden hyvän karsintapelin pelannut Mikko Kapanen on myös varteenotettava vaihtoehto maalin suulle.

Joko KOO-VEE vilkaisee sarjataulukkoa?

Yksi illan ottelun ratkaisutekijöistä lienee paineiden käsittely. KOO-VEE on pystynyt koko karsintasarjan ajan pelaamaan paineitta, ja myös illan ottelussa se saattaa astua kaukaloon ilman ennakkosuosikin taakkaa. Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako loistava menestys jollain tavalla tähän asti jäätävästi pelanneen KOO-VEE:n otteisiin.

HeKillä on ollut suurempia ongelmia hermoilun kanssa kuin KOO-VEE:llä, mutta ne ovat keskittyneet lähinnä kotiotteluihin eivätkä ole maksaneet kovin montaa pistettä. Joukkue on ollut vieraspeleissä vapautuneempi ja kerännyt niistä toistaiseksi vain voittoja, eikä itähämäläisillä pitäisi sarjatilanteen vuoksikaan olla mitään syytä erityisesti jännittää KOO-VEE:n kohtaamista.

Jos molemmat pystyvät vapautuneeseen pelaamiseen, HeKi on todennäköisempi voittaja vahvemman materiaalinsa ja aikaisempien näyttöjensä perusteella. Joka tapauksessa edessä on tasainen ottelu, sillä molemmat joukkueet ovat osoittaneet oivaa kevätvirettä. Tasapelikään ei olisi yllätys.

» Lähetä palautetta toimitukselle